tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden loppuessa

Joululomilta on sitten saatu seikkailtua takaisin Turkuun, seuraamaan Samppalinnan ilotulitusta rannalta käsin.

Loppuvuosi oli hyvin kiireinen, joten blogin päivitys ei ole onnistunut. Kirjoittamisen aiheisia tapahtumia sen sijaan riitti. Puolen Suomen halki suuntautunut joulumatka vaati ylimääräisen matkalaukun nappaamista loppusuoralle, että kaikki sukulaisilta saatu kulkisi mukana. Tästäkin huolimatta osa tavaroista oli jätettävä myöhempää noutoa varten, mainittavimpina Muurlan lyijyttömästä lasista tehdyt viinilasit sekä 40 vuotta vanha sovitusnukke joka sai Maanalainen armeija iskee jälleen -sarjan mukaisesti nimekseen Helga.

Kirjoja lomalta

Helgan tarinan tausta on tätini muutossa Järvenpäähän. Saimme käydä hänen vanhassa talossaan etsimässä kirjoja, mutta jostain syystä mukaan tarttui hyvin persoonallinen sovitusnukke...

Tällä kertaa en napannut mukaan ammattikirjallisuutta, mutta sen sijaan tätini miehen dekkarikokoelmasta tarrautui mukaan hurmaavilla kansilla varustettuja 1940-luvuilla julkaistuja kirjoja. Alla esimerkkejä hienoista kansista:


Bernard Newmanin Vakooja (vuodelta 1940, suomennos Matti Kilpinen)

Ola Selaksen Kaksi kertaa kolme. "Jännityskertomus sota-ajan Helsingistä"

Christopher Bushin Juokseva hiiri (vuodelta 1946, suomennos Eino Islama). Takakannen tekstin perusteella oli pakko ottaa: "Bush on kotimaassaan julkaissut kokonaisen sarjan ensiluokkaisia rikosromaaneja, joista nyt suomennettu JUOKSEVA HIIRI on loistava makupala. Taidokkaan juonen, jännityksen sekä aiheen omalaatuisuuden lisäksi se sisältää runsaasti virkistäviä englantilaisen huumorin välähdyksiä. Se suo tervetulleen ja piristävän säväyksen niiden monien karmivien tilanteiden vaihteeksi, joihin lomalla oleva majuri Travers - 'siviilissä' rikostutkija - sekä hänen ystävänsä Scotland Yardin yli-intendentti Wharton jalossa kilpailussaan rikosten sarjan selvittämiseksi joutuvat"

Junalukemisena oli yliopiston kirjastosta lainattu uutuus, Helena Pilkkeen Korsu-uutisia. Kirja käsittelee jatkosodan aikaisia rintamalehtiä (myös hieman talvisodan ja sisällissodan aikaisia julkaisuja), ja Pilke toteaa aiheen olevan lähes tyystin tutkimaton. Aineiston perusteella tutkittavaa riittää folkloristiikan, poliittisen historian, Suomen historian, journalistiikan ja vaikka kuinka monen muun alan tutkijoille. Itse tutkisin folkloristin näkökulmasta lehtien huumoriosioita.

Luin kirjan ahmimalla, sillä se oli hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Etenkin TK-miesten oma lehti, yhden ainoan numeron verran julkaistu Äänisen Ankka olisi hauska saada käsiin. Ainoana kriittisenä kommenttina teoksesta folkloristinen huomautus: sanoi -sananlaskuja ("Olipa hyvä ettei ollut sakset" sanoi mummo kun puukko silmään putosi) kutsutaan wellerismeiksi, mikä on folkloristin nippelitietoutta.

Vuoden arviointia

Artikkeleita tuli kirjoitettua aiottua vähemmän, mutta sainpa tehtyä sen vertikaalikonfliktiarkeologia-artikkelin Arkeologia Nyt! -lehteen ja yhden hyvän jutun Turun Sanomiin. Pientä sälää tuli kirjoitettua sinne tänne, mutta tieteelliset artikkelit jäivät vähemmälle kuin olisi pitänyt. Ensi vuonna itseä niskasta kiinni, ja Lappeenrannan taistelusta juttua!

Olen tullut siihen tulokseen, että suurinta osaa tehdyistä päätöksistä ei kannata murehtia, vaikka ne eivät alkuun tunnukaan hyviltä. Pitkällä perspektiiviää kaikki ratkaisut tuovat kokemusta, mikä ei koskaan ole pahaksi.

Vietin vuodesta 2013 ½ vuotta ilmaisessa arkistoharjoittelussa ja aprikoin, olisiko pitänyt odottaa palkallista mahdollisuutta. Paikkoja tulikin vuoden lopussa runsaasti, mutta 31.5.2014 ei enää saa ylemmän arkistotutkinnon merkintöjä Kansallisarkiston ja yliopistojen luopuessa niistä! Eli suoritin harjoitteluni sittenkin juuri oikeaan aikaan. Plus harjoittelupaikka haluaisi palkata minut jatkohommiin, eli jos vain apurahaa tai muuta irtoaa niin hyvin kävi. PLUS kirjoitin artikkeleita, mikä on tällä alalla aina tärkeää!

Olen toiveikas vuoden 2014 suhteen. Tammikuussa edessä on muutto uuteen asuntoon putkiremontin tieltä, apurahajännäys on kesken ja toiveita on monenlaisista töistä. Lisäksi pitää juhlia toisia valmistujaisiani, kunhan saan folkloristiikan arkistolinjan gradun valmiiksi ja paperit ulos. Tavoiteaika toukokuu, jotta saisi ylemmän arkistotutkinnon suoritettua. Pakko on paras motivaattori.


Joulunjälkeisalessa

Ostan tieteellisiä teoksia yleensä vain hyvästä alennuksesta tai jos tarvitsen niitä paljon pitkällä tähtäimellä. Alennusmyynneistä löytyi nyt Voiko historiaa hyvittää?, ja ounaksun että tästä teoksesta tulee pakollinen viittauskohde useilla aloilla. Kirjaston kappaleen voinkin siis palauttaa ylihuomenna.

Helsingin Stockmannin naisten vaateosastolla huomasin hyvin hellyyttävän ja ymmärrettävän näyn, joka piti ikuistaa:

Kaikkensa antanut.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Tilannepäivitys marraskuulta

Taas ollut taukoa kirjoittamisessa, kun on ollut hirvittävä kiire.

Sitten viime kirjoituksen on tullut tehtyä kolme museonäyttelyä (joista yksi itse tehty verkkonäyttely), kirjoitettua Turun Sanomiin joulukuussa julkaistava juttu sekä pikakirjoitettu juttu Turun Tieteen päivistä.




Olen tehnyt kakkosgradua yli 20 sivua josta raakatekstiä noin 13 sivua. + liitteet! Folkloristiikan graduseminaari on ollut erinomaisen kehittävää. Omassa istunnossa sain tärkeää palautetta ja vihjeen, joka moninkertaisti avainaineistoni.


Arkistolinjan valmistumisen kanssa tuli kiire, sillä Ylemmän arkistotutkinnon todistuksia ei enää anneta 31.5.2014 alkaen.  NIINPÄ hain pientä apurahaa opintojen vauhdittamiseksi. Saas nähdä, tukevatko toista tutkintoa tekevää.

Sitten on vielä museon verkkosivujen tekeminen ja normaali arkistotyö. Ai niin, ja pitäisi tehdä yksi artikkeli. Ainakin.

Joten tästä syystä en ole ehtinyt päivitellä blogia. Anteeksi poistumiseni taas, menen pitämään esitelmää...




maanantai 14. lokakuuta 2013

Syksyinen kaamoskaaoskuvio


Tulin ottaneeksi lenkillä iltahämärissä ylläolevan kuvan kännykameran Retrokameralla. Kuvan puun punaiset marjat, tummansininen taivas ja kirkkaat lehdet muodostivat hienon kontrastin, jota ensin yritin tavoittaa kännykän normaalilla kameralla. Salamalla tai ilman salamaa, normikamera ei tavoittanut värien kirjoa. Päätin piruuttani kokeilla Retrocamera-sovellusta.

Tämän nappauksen jälkeen hämmästyin suuresti, sillä siinä näkyy hieno kaaoskuvan (chaos game) tapainen.

Että sellainen "epäonnistunut" kuva luonnonväreistä.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kirjamessupohdintoja

Nyt selvisin Turun kansainvälisiltä kirjamessuilta halvalla. Kallein ostos oli 10€ Knut Pippingin Komppania pienoisyhteiskuntana. Pakkohan se oli omaksi saada! Toisena kirjaostoksena hommasin itselleni Uusikirkko kohtalon vuosina, mistä etenkin varsinaissuomalaisten evakkojälkeläisten kanssa tulee olemaan hyötyä. 

Muuten hankin pääasiassa lahjoja joulun varalle. Ruokamessuilla kuljin kolmesti Kolatun juustotilan pisteen ohi. Heidän munajuustonsa on rikollisen hyvää.

Kuvasaldoa, eli ihmeteltävää:

Jenni Haukio, USA:n suurlähettilään vaimo ja niin maan helkkarin iso koira.

Kaveri suositteli. Kuulemma ihme että suosikkikirjailija on elossa JA hänet voi tavata Turussa!

Olin ostaa pelkästään mainoslauseen takia. Pienenä olin G.I. Joe -fani!

Arvio messuista


Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa järjestäjäpuolella. Lauantai jäi väliin, mutta perjantaina ja sunnuntaina (ja tavaroita viedessä torstaina) sai huhkia senkin edestä. Huomasin, että järkkärinä on hauskempaa kuin asiakkaana. On mukavaa olla paikallaan yhdessä pisteessä, lähteä sitten tunniksi vaeltelemaan ja palata takaisin ja kohdata erilaisia ihmisiä. Näytteilleasettaja- ja messuvieraslounas oli muuten kiitettävä erinomainen 10+!

Kun aloitin opiskelut Turussa, sain ilmaiset liput messuille tuosta vaan Kansallisesta kirjakaupasta. Parin vuoden kuluttua niitä sai muutamalla eurolla, mutta silti edullisesti. Suomalaisesta kirjakaupasta saattoi saada kanta-asiakaskortilla kaksi ilmaiseksi. Nyt sekin ihanuus on päättynyt, eikä Turun yliopiston (erittäin ovelasti Henrikinkadulle kätketty) viestintätoimistokaan toimita niitä. Nyt paras tarjous on Muusa ry:n 8€ (normaaliopiskelijalippu 11€), mutta onneksi pääsin järkkärinä ilmaiseksi. 

Kierre pahenee. Aloittaessani messuilun Turun kirjamessut olivat vähintään yhtä laajat kuin Helsingin. Tarjonta kuitenkin supistuu vuosi vuodelta, antikvaaripisteitä on vain puolet entisestä. Ruokamessut alkavat olemaan pelkkä vitsi. Samat kojut siellä pääosin ovat kuin joka tapahtumassa Turun kauppatorilla tai pääkirjaston edessä. Ainoastaan siunattu Kolatun tila oli ilo silmälle ja suulle.

Keskustelut kirjamyyjien kanssa ovat vahvistaneet epäilyjäni: kaikki kannattaa satsata Helsingin kirjamessuille. Jyväskylän ja Tampereen messuille ei oikein kukaan viitsi lähteä. Turku pistää vielä kampoihin, mutta vuosi vuodelta tulos näyttää lohduttomammalta. Onneksi vastineeksi kävijämäärät ovat kasvussa.

Turun kirjamessuissa on paljon hyvää, mutta pelastusta alkaa kaivata. Näytteilleasettajille pitäisi ainakin antaa enemmän ilmaislippuja, joita jaella asiakkaille. Monet ostaisivat varmasti mielellään 10€ edestä tavaraa kirjakaupasta tms., jos saisivat kaupan päälle lipun tai kaksi.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Pitkästä aikaa

Piti raapustaa arkistotyöstäni kirjoitus, mutta hukkasin punaisen langan. Viesti saa toistaiseksi odottaa kansiossa "Luonnokset"

Flunssaa pukkasi viikon, eli oli tyypillinen tönkkö olo päässä ja vetämätön olo. Nyt vain vähän yskittää.

Artikkeleita! Viimeinkin artikkeleita!


Sain julkaistuksi yhden artikkelin, samasta ilmestyy englanninkielinen käännös vuoden lopulla. Sovin Lounais-Suomen sotaveteraanien kanssa sotaveteraaniartikkeleista, työstän ne samalla kun WEB-sivut. Koska se tulee joululehteen, etsin materiaaleistani tapahtumia joulun aikaan 1943. Yksi rintamalla kirjoitettu kirje, ohjeet joulunvietosta ja pataljoonankomentajan puhe jouluaattona. Hyvä niistä tulee!

Heti kun lehti tuli julki, tuli erään kuvituksena olleen ryhmäkuvan nimiin täydennyksiä ja korjauksia. Omituinen juttu, että nuo korjaukset saa aina vasta kun kuvan on julkaissut: ei koskaan, kun sitä esittelee kymmenelle asiasta tietävälle ihmiselle... mutta välittyypähän jälkipolville oikea tieto. Tiedon antanut ei ollut lehdestä lukenutkaan mitään muuta kuin minun artikkelini, "loppu saa odottaa parempaa hetkeä".

Saanen ensi vuoden alussa vetää useammankin esitelmän Kansalaisopistoilla. Parin viikon päästä esitelmöin Muolaalaisten seura ry:n kokouksessa, ajattelin heittää samalla arkistokeikan SKS:n ja Kansallisarkiston holveihin.

Gradun kimppuun


Menin pitkästä aikaa yliopistolle ja graduseminaariin. Marraskuun 19. pitäisi olla tekstiä 10-20 liuskaa, koetan saada aikaiseksi aineiston ja tietoteorian pohjalta. Kun käyn ensi viikolla Helsingissä pitämässä esitelmän, haen samalla arkistoista lisää materiaalia. 

Mielenkiintoista, miten aina luentosalissa ajatukset alkavat pyöriä muiden asioiden parissa. Yleensä saan silloin parhaat ideat - liittyen muihin aiheisiin! Muutamille tylsiksi tietämilleni luennoille olen aiemmin ottanut kyynisesti mukaan läppärin ja keskittynyt kahdeksi tunniksi kirjoittamaan ihan muista aiheista.

Jätän tänään työharjoitteluraporttini, pistän piruuttani liitteeksi PDF-version lehdestä, johon kirjoitin arkistotyöstäni.

lauantai 17. elokuuta 2013

Opiskelun iloa ja taidetta

Tenttihuhkimista


Taas sai jännätä tenttiä, taas vannoin että nyt joudun uusimaan ja taas vaihteeksi tentti menikin ihan hyvin. Päänsärkyä aiheutti hirmuinen ruotsinkielinen tenttikirja Föreställningen om den ideala uppteckningen. En studie av idé och praktik vid traditionssamlande arkiv – et exempel från Uppsala 1914-1945.

Täysin yllätyksetön tutkimus, ja kirjoittaja on ilmeisesti keksinyt itse suurimman osan yhdyssanoista. Myös jokaisen asian kuvaileminen neljällä erilaisella adjektiivilla kammotti. Sanakirja lensi seinään useampaan otteeseen. Onneksi kirjan lopun englanninkielisestä tiivistelmästä saattoi luntata. Enkä tarvinnut sitäkään: esseekysymykset olivat per kirja tai artikkeli, sai valita kolme neljästä. Huh huh! Tosin merkitsin tuonkin kirjan kohdalla kysymyspaperiin "v" merkiksi itselleni, että osaisin vastata.

Tentin jälkeen hain seitsemännen lukukausitarran korttiini. Nyt piti jo poistaa yksi vanhoista tarroista, että saivat uuden mahtumaan. Mitä lukukausi 2013–2014 tuo tullessaan? Otanko uuden sivuaineen, vai koetanko vain runnoa syventävät kasaan?

Taiteiden yössä


Tenttilukua perjantaiksi ei helpottanut yhtään, että torstaina oli Turussa taiteiden yö. Pakkohan nyt kaupunginkirjaston kirjamyyntiin on mentävä!

Kyllä kannatti. Pyörittelin hetken aikaa käsissäni Wolf Halstin Vuosi elämästäni - Tarkkailijan päiväkirja 1975, mutta pitkän sisäisen kamppailun jälkeen jätin sen jonkun muun noukittavaksi. Sen sijaan käteen jäi Sakari Virkkusen Korsimo – Kekkosen mies ja Marja Ylösen Karin Suomi. Yhteensä 2  €! Kirjat sai vielä hyvin kauniissa paperikasseissa.

Korsimokirja on kiehtovaa poliittista historiaa, Karin Suomi taas ei ole teoksena kovinkaan kummoinen. Pääasiassa siitä kiinnostavat muutamat piirrokset, jotka eivät ole eksyneet kokoelmiin.

Kävin paremman puoliskon kanssa vielä seuraamassa 33 variationerin harjoituksia Svenska Teaternissa. Alle tunnin mittaiset harjoitukset oli toteutettu mielenkiintoisesti, ja yleisöllä oli hauskaa. Valitettavasti jäi kuulematta, mistä saisi lippuja kaksi yhden hinnalla esityksen jälkeen... ainoa kohta, jossa ruotsi petti pahemman kerran!

Muumi-identiteettikriisi

Muumit ovat mielenkiintoinen aihe, jotka eksyvät tässä taloudessa lähes päivittäin keskusteluihin.  Viimeksi aiheena oli muumi-identiteetti, jota piti pohtia pitkään. Pienenä pidin Nuuskamuikkusesta, ja kuulemma nyrpistin nenääni aina, kun joku kysyi "Missä Nuuskamuikkunen?". Silti taidan olla Ruttuvaari Muumilaakson marraskuusta. Hieno hahmo, ei siinä mitään. Ruttuvaarin unohtelu ja suhtautuminen itseensä ovat hyvin hellyyttäviä.

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjCB5duXul88_L7GoZR8s9-Xqxpceppt4STK_7L6YGEn-gAniXFv9vgKd0uW1vgkzIf6h0Rgmn_9dGa0eUbtVQi-2z0oc_2TYNqdxSVJgnQyRuxyiajU7g8FniuQ1XyONxhsLNUEciEEZdE/s1600/mm16.png

Muumit ovat myös siinä mielessä hyvä ihmissielun testi, että Janssonin luomuksista jokainen löytää helposti samaistuttavan hahmon. Tämä hahmo ei aina välttämättä ole ihanneminä, vaan usein sellainen kuin itse on. Hemuli, Vilijonkka tai vaikka Mymmeli ovat sellaisia hahmoja, että ihmiset tunnustavat muistuttavansa heitä heikkouksineen ja neurooseineen. Ihmiset siis valitsevat mieluiten inhimillisellä tavalla heikon hahmon, ja hyväksyvät tiettyjä piirteitä siinä ja samalla itsessään. Kertoo Janssonin luomisvoimasta!

Taannoin Helsingin Sanomien toimittaja julkaisi viehättävän kirjeen, jossa Tove Jansson kertoo, missä Vilijonkan mies onkaan: Borneolla tutkijana.

Pelaaja yksi valmis - ja hieman työstä

Ready Player One


Jestas! Kävin kirjan viimeiset sivut luettuani nukkumaan vasta kello 1.30 yöllä, niin jännä kirja Ready Player One on!

Tämä oli niitä mainioita kirjoja, jotka kertakaikkiaan tempaavat mukaansa. Loppua kohden tahti kiihtyi, mutta hauskaa sinänsä, tarinan rytmitys pysyi hyvänä. Kun loppuratkaisun lähestyessä sydän takoo, tietää lukevansa hyvää kirjaa.

Lyhyt synopsis: eletään vuotta 2044, kaikki ekokatastrofit, resurssien loppuminen yms. on toteutunut ja vain rikkailla on varaa matkustaa, syödä mahansa täyteen tai ylipäätään käyttää energiaa. Onneksi on OASIS, jättiläismäinen virtuaalitodellisuus joka on mullistanut kaupan, matkustamisen, sosiaalisen kanssakäymisen jne. OASISen perustaja jättää kuoltuaan testamentikseen pelin, pääsiäismunan, joka on kätketty OASISeen. Sen löytääkseen on seurattava vihjeitä, jotka viittaavat 1980-luvun populaarikulttuuriin, etenkin peleihin. Päähenkilö onnistuu ratkaisemaan ensimmäisen vihjeen, ja...

En kerro enempää. Ernest Clinen maalaama tulevaisuus on kaikin puolin kiehtova - ja pelottavaa sinänsä, uskottava. Suosittelen ehdottomasti. Hauskana nippelitietona Ernest Cline teki kirjan kansitaiteesta vastaavanlaisen pelin kuin kirjassa. Kannattaa myös vilkaista miehen kotisivuja, blogi on hauskaa luettavaa.

Kuin sanaristikkoa tekisi

Arkistossa vuorossa kuvien luettelointia. Eli luettelon laatiminen ja kuvailu Exceliin, tunnusten merkitseminen kuviin ja vastaavasti digitaaliseen versioon. Onneksi arkistokaava on selkeä ja kattava: yksi parhaiten laadittuja, joita olen nähnyt. Kaikille kuville on tähän mennessä löytynyt kategoria, mikä on hätkähdyttävä saavutus.

Yhteen kenttään pitää kirjoittaa vapaa kuvaus kuvasta sekä siinä mahdollisesti olevat merkinnät. Amerikansuomalaisten käsialasta vaikea saada selvää. Jotkut käyttävät i-kirjainta sekö j:nä että i:nä, ja se on ongelmista helpoimmasta päästä. Kuvan tietojen kirjoittajan käsiala, huonohko koulutus ja sanaston puute vaikuttavat myös ymmärtämisen vaikeuteen.

Kaikkein vaikeimpia ovat intiaaneilta lainatut paikannimet, jotka ovat vääntyneet englannin kautta suomeksi. Esimerkiksi "The Aitken Mining Comp. Kuntishma District Alaska" Mikä paikka Alaskassa on Kuntishma?

Löysin ratkaisun etsimällä alaskalaisia kaivosyhtiöitä, ja sieltähän löytyikin herra Aitken.  Hän perusti kaivoksensa Kantishnaan. Museoalallakin luetteloinnissa on usein vaikeutena se, että sama paikannimi saatetaan kirjoittaa vähintään kymmenellä eri tavalla. Haminan kaupunginmuseoissa työskennellessäni havaitsin esineiden löytyneen mm. Haminasta, haminan kaupungista, Hamina-Vehkalahdelta, Vehkalahti-Haminasta, Reitkalli-Haminasta jne. Ymmärrettävistä syistä haluan siis saada paikannimen kirjoitetuksi oikein...

Historiaopintoihini kuului Tapio Onnelan "Tiedon haku ja hallinta" -kurssi, jonka niksit ja temput ovat osoittautuneet korvaamattoman arvokkaiksi kaikessa työssäni. Se on epäilemättä Turun yliopiston hyödyllisin kurssi, joka pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille. Onnela suunnitteli kurssin tehtävät nerokkaasti, ja niiden tekeminen oli haastavaa, hauskaa ja mielenkiintoista. Opin paljon.

torstai 1. elokuuta 2013

Kirjoituksia ja puhetta

Laitoin historiaa käsittelevälle ehdelle nivaskan artikkeliehdotuksia, toivon mukaan tarttuvat tarjouksiin. Nyt on tarjolla kaikkea muuta paitsi natseja, sotaa ja konfilkteja, joten vaihtelun vuoksi voisivat myöntyä. Artikkelit perustuisivat arkistossa läpikäymälleni materiaalille, hedelmällistä aineistoa on harvinaisen runsaasti.

Lupasin myös artikkelin Arkeologia nyt! lehdelle, ajattelin käyttää siihen Vertikaalikonfliktiarkeologia-artikkelini. Lehti ilmestyy ensi keväänä, joten kiirettä ei ole.

Ideana on siis esitellä ja tutkia pommitusten jälkiä rakennusten yms. seinissä. Valokuvia on kertynyt Turusta, Helsingistä ja Tampereelta. Lisäksi tiedossa on kohdeita 1700-luvulta ja Suomen sodan ajalta ja ulkomailtakin.

Kun keskustelin  professorin kanssa aiheesta, hän ehdotti käyttämään artikkelissa paljon kuvia (oho! Kuvituksen käyttämistä!) ja käyttämään "jonkun vaikeatajuisen ranskalaisen filosofin ajatuksia" (hän siis sanoi sanasta sanaan noin, eikä nimennyt ketään. Sopivan nimen kuulemma saisin tarvittaessa juuri väitelleeltä tohtoriltamme). Näin sitä tiedettä tehdään yliopistoissa.

Valitsin mieluummin populaarin linjan, sillä paikalla olleen koruton kertomus siitä päivästä, jolloin pommitusjäljet syntyivät on monella tavalla parempi osoitus niiden merkityksestä kuin pseudoajattelijan akateeminen nelikenttä, jossa asioita verrataan intro/ekstro ja syvä tunne/ pinta akseleilla...

Päivänpolttava puheenaihe?


Pidin elämäni ensimmäisen puheen (esitelmä se oikeastaan enemmän oli, mutta en käyttänyt kuvia tai kaavioita apuna) viikonloppuna Johannesseuran kesäjuhlassa. Aiheena Lotta Svärd, käytin esitelmäni pohjana keväällä pitämääni esitelmää jota lyhensin reilusti ja täydensin sitten esimerkeillä Liedosta, Turusta ja Johanneksesta.

Puheenpitäminen ei ollut helppoa, sillä päivälle osui kesän siihenastinen pahin helle: 33 astetta! Kävi sääliksi kuulijoita, kun melkein puolet salissa istujista heilutteli ohjelmalehtistä naamansa edessä. Puhe ei onneksi ylittänyt kovin pahoin minulle annettua aikaa, mutta jouduin turvautumaan hieman liian usein anekdootteihin tai lyhyisiin kertomuksiin. Niitä oli minulla varastossa useita siltä varalta, että kuulijat alkaisivat menettää mielenkiintoaan. Pitää tarjota raakadata sopivina ja ymmärrettävinä kokonaisuuksina ja loogisena jatkumona, ja tarjota siitä paikallisia esimerkkejä tai eläviä ja lyhyitä tarinoita.

Itsereflektiota:
1) Aloitin lauseet aivan liian usein "ja" sanalla. Varsinaisen puheen teksti oli mahdollisimman selkeitä lauseita, mutta ajatuksissa kahdesta lauseesta tulee virke jotka yhdistää "ja" -sanalla sen sijaan, että jakaisi ne pisteellä. Onneksi parempi puolisko oli edellisen illan koepuhunnassa huomauttanut tästä, joten tosikoetuksessa sain sen nopeasti karsituksi.

2) liikaa vuosilukuja. Tosin koska käsittelin Lotta Svärdiä organisaatiohistorian kannalta, oli vuosilukujen käyttö välttämätöntä etenkin sääntöuudistusten erottamiseksi toisistaan.

3) raavin päätäni pariin otteeseen. Hirveä helle ja kiusallinen kärpänen osasyyllisiä.

4) Onnistumisia: älysin tilata veden ajoissa puhujapönttöön, päälläni olevan lampun valo antoi minulle kuulemma enkelin sädekehän ja mielestäni katsoin yleisöön riittävän usein ja eri suuntiin sitä.

5) Puheeni sai jälkikäteen runsaasti kiitoksia ja sain kutsun uuteen tilaisuuteen kertomaan samasta aiheesta. Enemmän vaikutuksen taisi tehdä aihe, ei niinkään puhuja. Toisaalta taidan yliarvioida ihmisten tietoisuutta lottien historiasta.

Työmyyrä arkistossa


28 - 33 asteen helteissä on oppinut arvostamaan arkistotyötä:  muissa huoneissa ihmiset melkein kirkuvat tuskasta, mutta hyvin ilmastoidussa arkistohuoneessa ei ole huolen häivää.

Tällä hetkellä meneillään on kuvien skannaus. Liki 1300 kuvaa, mutta koska lopputuloksena ei tarvitse olla 600 dpi:n TIFFiä, työ sujuu nopeasti. Sen jälkeen alkaa arkistointi, mutta ensin pitää eritellä ne, joista on metatietoja sekä jakaa kuvat Kanadan ja Yhdysvaltain valokuviin. Töitä siis riittää.

Kiinnostava tenttikirja


Vaihteeksi tenttiluku on ollut helppoa: Kai Häggmanin Sanojen talossa, eli Suomalaisen Kirjallisuuden Historiasta talvisotaan asti kertova teos oli hyvin koukuttava. Erityisen kiinnostavia olivat suomalaiset sivistyneistön sisäiset valtataistelut ja kiistat SKS:n sisällä.

Kirjan taitto on hyvin raikas, ja fonttivalinta kiinnitti huomioni. Paksuudesta huolimatta teos on nopea ja helppolukuinen.

Savumerkkejä


Kotioloissa on edelleen vaikeuksia tehdä töitä, kiitos parveketupakoinnin: alakerrassa asuu käytännössä ketjupolttaja, joka lähettää savumerkit 15 minuutin välein. Asunnon tuuletus on siis mahdotonta ilman, että iljettävä katku leviäisi huoneistoon.Siispä pitää kärvistellä kuumuudessa.

Pohdin omaehtoista vieroitushoitoa alakerran asukille. Koska vesi-ilmapallojen heittely voisi tuoda syytteen, ajattelin vastata savuun äänellä: joka kerran, kun käry kävisi, laittaisin parvekkeelle asennetuista kaiuttimista kuulumaan jotakin korvia hivelevää. Kumpikohan toimisi paremmin, "Tango Kohtalon" vai Mikko Alatalon "Mie maalaispoika oon" ?

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Natseja, salaliittoteorioita ja aarteita - ja natseja

Ylläoleva otsikko kuvannee käsitystäni siitä, mitä keskiverto historiajulkaisu tätä nykyä pitää sisällään. Tieteen Kuvalehti, kaiken maailman historialehdet ja muut vastaavat kierrättävät samoja aiheita. 

TUTANKHAMONIN HAUTA!
HITLERIN LÄHIMMÄT KÄTYRIT!
TORINON KÄÄRINLIINA: HUIJAUS VAI JEESUKSEN KASVOT?
PITIVÄTKÖ VIIKINGIT SARVIKYPÄRIÄ?
GIZAN PYRAMIDIT!
LAURI TÖRNI, SYNTYNYT SOTILAAKSI!
CEASARIN SALAMURHA!
VIELÄ LISÄÄ HITLERIN KÄTYREITÄ!
NAISET EIVÄT OLLEETKAAN AVUTTOMIA LYLLERÖITÄ HISTORIASSA!
HITLERIN KÄTYRIT JA OPARIN AARRE
TITANICIN UPPOAMINEN
TERRAKOTTA-ARMEIJA
TAISTELU BRITANNIASTA, MEILLÄ ON VALOKUVIA SPITFIRE-HÄVITTÄJISTÄ!
SALAPERÄISET VAPAAMUURARIT
NATSIT VS. VAPAAMUURARIT
TEMPPELIHERRAT JA HEIDÄN VÄITETYT PERILLISENSÄ
KOMMUNISTIT VS. NATSIT: KUMPI OMPI PAHEMPI?
EINSTEIN KEKSI SUHTEELLISUUSTEORIAN!

Ja jokaiseen juttuun voisi vielä liittää pikkuartikkelin natseista. Pitänee ryhtyä pelaamaan juomapeliä kuukauden historialehdillä. Alustavat säännöt:

Natseista naukku, Egyptistä kaksi
Roomalaisista punaviiniä,vapaamuurareista valkoviiniä
Temppeliherroista tilkka,
Mannerheimristinritarista marskinryyppy (Törnistä tuplat)

Ainoa uutta tietoa tuova, aidosti harvinaisista aiheista kirjoittava lehti lienee tällä hetkellä Suomen Sotilas. Se on kiinnittänyt huomiota harvinaisiin sotatapahtumiin ja erikoisiin innovaatioihin sotahistoriassa, ja kirjoittavat ovat harvinaisen asiantuntevia ja fiksuja.

Fredrik II Suuri, todistetusti ei-esinatsi


On mukava huomata, että maksan YLE-veroa tahattomasta komiikasta. Areenasta löytyi BBC:n tekemä, Fredrik II:sta käsittelevä 50 minuuttinen dokumentti. Tuosta 50 minuutista hemmetin 20 käsitteli... natseja. 

Cambridgesta peräisin oleva professori ajeli lopun ajan dokumentista urheiluautolla pitkin metsiä ja tuijotti järven tai joen pintaan ja selitti, että huolimatta siitä, että natsit tykkäsivät Frederikistä, tämä oli ihan hyvä tyyppi. Ikään kuin melkein 200 vuotta ennen natseja elänyt Preussin kuningas voisi vaikuttaa siihen, miten häntä tullaan käsittelemään yhdessä maailmanhistorian pimeimmistä ajanjaksoista ja kulttuureista.

Ensin professori kuvitteli, että maailmalla on Fredrikistä harhakuva, jonka hän sitten komeissa poseerauksissa todisti vääriksi "Mitään ristiriitaa ei ole". Erittäin kätevää tutkimusta: rakentaa itse kuvitteellisen ongelman, ja sitten ratkaisee sen elegantisti.

Paitsi että natseihin tarrautuminen oli tökeröä, vääristi dokumentti monin paikoin Saksan historiaa ja oikoi mutkia suoriksi. Saksan historiasta luulisi löytyvän paljonkin sellaista, mikä ei liity natseihin tai mihin ei tarvitsisi liittää linkkiä 15 vuoden ajanjaksoon yli tuhatvuotisesta kulttuuripiiristä. Miltähän ruotsalaisista tuntuisi, jos kaikki kirjoitukset heistä liitettäisiin Skånen etniseen puhdistukseen suurvalta-ajalla tai Britteinsaarten historiasta kirjoitettaessa kerrottaisiin aina esimerkiksi buurisodan aikaisista keskitysleireistä?

Seuraus on, että natseista tulee massaviihdettä [kuinkahan monta oman alani arkeologian ikoni Indy lahtaakaan leffoissa], jotakin mikä menee faktan puolelta fiktioksi. Ihmiset turtuvat siihen, mitä natsit olivat ja tekivät. Sadan vuoden kuluttua natseja pidettäneen Hollywoodin keksintönä Starwarsin Stormtrooperien ja Matrixin Agenttien ohella. Mikäli muistini palvelee oikein, Iso-Britanniassa muutama vuosi sitten teetetyssä kyselyssä 60% uskoi Sherlock Holmesin eläneen oikeasti, ja 40% uskoi Winston Churchillin olleen fiktiivinen hahmo.

Tässä alkaa pikkuhiljaa toivomaan humanismille armokuolemaa, jos ihmisiä aidosti kiinnostavat vain natsit, salaliittoteoriat ja kulta-aarteet. "Tieteen popularisointi" kun tuntuu pyörivän muutaman aiheen ympärillä. Toiselta laidalta tieteen kentälle tunkevat julkaisut, jotka väittävät Conan Barbaarin asuneen ja vaikuttaneen Suomessa. Siinä välissä ovat tutkijat, jotka yrittävät kirjoittamaan aiheestaan populaaristi ja saavat omalta ammattikunnaltaan todennäköisesti pelkkää pilkkaa siinä onnistuessaan.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kuukauden sisään tapahtunutta

Olen ollut pitkään päivittämättä blogia, johtuen tietokoneongelmista. Koneeni on alkanut kuumeta Turun helteissä toistuvasti niin pahoin, että koneella työskentely on ollut vaikeaa. Vasta nyt olen löytänyt tuuletinratkaisun, joka pitää koneen pyörimässä. Yläpuolella pörräävä USB-tuuletin teki tenän, ja USB-portti johon sen työnsin aiheutti oikosulun, joka oli halvaannuttaa koko koneen. Vasta kun siirsin alapuolella pörräävän tuulettimen ulkoiseen töpseliin USB-adapterilla alkoi kone puksuttaa kiltisti.

Tuon koneen alapuolelle laitettavan jäähdytysalustan hankintaan liittyy hupaisahko tarina. Tavallisesti nuo tuulettimet maksavat 25 euroa, mutta jostain syystä Stockmannin elektroniikkaosastolla sai purppuranvärisiä 11,95 eurolla. Ei muuta eroa valkoisiin tai mustiin tuulettimiin. Kun vein tuotteen kassalle maksaakseni, miesmyyjä katsoi sitä ja tuhahti "Halpa". Ei päivää eikä näkemiin eikä ole hyvä. Alan tajuta mitä Kari Suomalainen sanoi 90-luvulla kirjoittamassaan tekstissä, että Suomessa on edistytty tasa-arvossa kun Stockalla suomalaisia kohdellaan melkein yhtä hyvin kuin ryssiä!

Ylipäänsä Stockmannin touhu saa minut hymähtelemään. Parempana itseään esittelevä kauppa (50000 euron ostoksista saa konsernin osakkeita) ei kyllä palkkaa kielitaitoisia myyjiä, vaikka muuta aina hakusivuillaan mainostaa. Suomi ja englanti Suomi-englanti-ruotsikin alkaa olla harvinainen näky, ranskaa puhuvan myyjän olen kerran nähnyt.

Helsingin Sanomien uutissivujen mukaan Stockmannilla menee huonosti. Missähän vika?

Sainpahan ratkaisun koneen ylikuumenemiseen.

Kesän kirjoja

Kesäksi on taas vino pino kirjoja (tenttikirjapinon vieressä) luettavana. Sain juuri luetuksi "vuosisadan kirjan", Jose Saramagon Kertomus Sokeudesta. En voi kuin suositella, idea ja tekstin kulku ovat omaperäiset ja tarina kulkee uskottavasti ja vastustamattomasti. Kerron herrasta enemmän jahka saan kaivettua kaupunginkirjastosta lisää hänen teoksiaan.

Nyt vuorossa on kymmenen vuotta aiemmin julkaistu klassikko, Parfyymi. Grotesti on yllättävän mukaansatempaavaa, enkä malttaisi nytkään jättää kirjaa rauhaan.

Samoin lukuun tulee Ready Player One, ainakin takakannen hehkutuksen perusteella hyvä kirja, ja jo kansitaide houkutti poiminaan kirjan hyllystä.


TV-sarja aiheutti inhoreaktioita, mutta kirjoista George R. R. Martinin teokset koukuttavat. Luin kaksi ensimmäistä osaa Jään ja tulen laulusta suomeksi, kolmannen sai juuri luetuksi englanniksi. Fantasiamaailman rappeutuneisuus ja inhorealismi tehoavat tekstinä. Martinin teoksissa on lääkettä kaikkeen siihen, mikä David Eddingsin fantasiaromaanien puhtoisuudessa ja naiivisuudessa ärsyttää.

Töissä arkistossa


Kaivausten jälkeen aloitin arkistoharjoittelun kolmen korttelin päässä kotoani. Niissä töissä on nyt vierähtänyt kuukausi, ja mielenkiintoista on ollut.

Arkistoin amerikansuomalaisiin liittyvää aineistoa, lähinnä Yukoniin ja Alaskaan muuttaneisiin suomalaisiin liittyviä kuvia, kirjeitä ja muuta vastaavaa. Luettelointi on valmis, nyt on vuorossa seulonta ja arkistointi. Piti olla valmista jo viime viikolla, mutta viimeinen arkistolaatikko sylki kidastaan useita kirjekuoria, jotka oli sullottu ääriään myöten täyteen valokuvia. Lähes puolet 1300 kuvasta tuli tuosta pienestä laatikosta!

Kerron arkistopuuhista lisää myöhemmissä päivityksissä.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kirottu kaivaus mutta hieno Pihtipudas

Manailin muille kenttätyöryhmän pojille, että Hämeen muinainen faarao on kironnut tämän viikon. Maanantaina oli pitkä matka automobiileissa, ensin 10€ tarjousvuorossa Turku-Helsinki (5:30-7:40) ja sitten Sturenkadulta Museoviraston pääkallopaikalta Pihtiputaalle. 

Kahvitauolla matkan päällä kimppuuni hyökkäsi käsittämättömästä syystä laiskasti pörräävä kultainen koppakuoriainen, joka pökkäsi kahvikuppia pitelevään käteeni saaden kahvin roiskumaan. Onneksi sain nauttia suloisesta kostosta, kun terhakka ja nälkäinen varpunen samassa hyökkäsi tungettelijan kimppuun. Ilmabaletti päättyi siihen, että annoin lintuystävälleni raikkaat aplodit tyylikkäästä takaa-ajosta.

Myöhemmin majapaikalla äkillinen tuuli iski oven kiinni parvekkeella ollessani, mutta onneksi minut vapautettiin heti telkien takaa. Olinko edellisellä viikolla tietämättäni häpäissyt muinaishaudan, jonka ikuista unta nukkuva asukas nyt minua ei-niin-mahtavalla-mutta-kiusallisella-kirouksellaan häiriköi?

Kivikautta, kivikautta, kivikautta


Ironista sinänsä, olen erikoistunut historialliseen aikaan mutta olen jostain syystä aina kaivamassa kivikautisilla kohteilla. Niin Pihtiputaallakin. Tulevien viemärilinjojen alta piti poistaa kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta, toisaalla tuli kaapeli. Manasin kaapelipaikalla, että minua vaivaa keramiikkakirous: löydän kivikauden paikoilta kyllästymiseen asti valtavasti keramiikkaa, mutta ainoassakaan palassa ei ikinä ole koristeita!

Nyt näytti siltä, että elämä hymyilee, kun tuli kampaleimoilla varustettuja paloja:

Mutta ahneus ja kateus iski. Omat palat olivat minimaalisia, kun samasta koeojasta tuli kahta ruutua alempaa kymmenen kertaa isompia paloja! Poloisesta ruudustani ei tullut kuin pieniä kvartsinpaloja, palanutta luuta ja pieniä kertsunpaloja.

Kahta ruutua alempana kaiveli piirtäjä, ja hänellä oli kiireitä joten oman ruutuni (löydöttömyys nopeuttaa kaivamista) valmiiksi saaneena siirryin hänen ruutuunsa. Välissä olevasta ruudusta tuli esiin vain isoja kiviä, joten sitä ei voinut jatkaa. Tästä siirtyi apulaistutkija minun ex-ruutuuni. 

Ja löysi heti kaivauksen isoimmat ja upeimmat keramiikanpalat.

Keramiikkakirouksen uusi versio?


Löydettyään valtaisia paloja kaverini siirtyi auttamaan piirtäjää ja palasin hylkäämääni ruutuun, ja kyllä sieltä sen verta tavaraa tuli että sain hyvän mielen itsellenikin (vaikka kyllä hetken kismittikin tätä ennen):


Mielenkiintoisinta ei kuitentaan ollut yllä olevat keramiikanpalat, vaan se mikä paljastui heti niiden vasemmalta puolelta: ilmeisesti jonkin piennisäkkään leuka, jossa oli yhä hammas kiinni! Käsittääkseni harvinainen löytö kivikaudelta. En valitettavasti saa tähän kuvaa siitä, sillä olen kännykameran varassa kaivauksilla eikä sillä saa kunnon lähikuvia.

Keihäspitäjän menoa


Pihtiputaalla sai hienojen keramiikkapalojen lisäksi nauttia uimisesta Päijänteessä (hyppäsin mm. hyppytornista) sekä legendaarisen Nelostien Takkatuvan herkkupöydästä. Takkatuvassa ihastuin ensimmäistä kertaa elämässäni silliin, nimittäin korianterisilliin. Pyysin reseptiä, ja pitää kokeilla sillin tekemistä jahka kotiudun muinaismuistojahdista. Muihin hienoihin makuelämyksiin lukeutui chilitomaattikastike, sienipyttipannu, muikut kermakastikkeessa...

Perjantaina ennätimme minun ja kaverini iloksi hyvissä ajoin Helsinkiin, eli Turkuun pääsimme ihmisten aikoihin. Huomenna maanantaina lähtö aamulla kello 5:00, sillä tarjousliput Expressiin 5:30 olivat jo kallistuneet. Suuntana Helsingistä Kaakonkulma; Lappeenranta, Savitaipale ja Taipalsaari!




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lyhyt päivitys kentältä (ennen paluuta sinne)

En ole kiireiden vuoksi ennättänyt kirjoittaa vähään aikaan. Yritän nyt paikata vajeen pienellä katsauksella menneeseen viikkoon.

Päädyin sitten kaivauksille ympäri Suomen kolmeksi viikoksi. Ensimmäinen viikko Hämeessä on takana ja plakkarissa keramiikkaa ilmeisesti varhaismetallikaudelta ja salaperäisiä savikiekkoja rautakauden lopulta (ajoitus epävarma).

Päädyin toisaalla kaivamaan kuoppia samalle niitylle, jolla laidunsi viisi sonnia. Onneksi yhteiselo onnistui tällä kertaa, eikä tullut kokeiltua korkeushyppyä piikkilanka-aidan yli!

Reviirinsä tuntevat maanomistajat.


Samoin tuli käytyä Aulangon näköalatornissa. Näin harvinaisen komeat Jaakobinportaat Hämeen yllä.

Aulangon näköalatorni.



Tätä kirjoittaessa on 4 tuntia aikaa lähtöön seuraavalle kohteelle. Onneksi Helsinkiin pääsee ennakkolipuilla harvinaisen halvalla, ja siitä eteenpäin onkin sitten ajoa työnantajan autoilla.

Laitoin Museoviraston kenttätyöhuomioliiviin identifiointia varten Janakkalassa poimimani nelilehtisen apilan. Toivottavasti on onni myötä sään, löytöjen ja kuljetusten suhteen!


tiistai 7. toukokuuta 2013

Musiikkia & tanssia

Valtava määrä töitä tehty tänään ja syytä palkita itsensä hyvällä musiikilla. Sinfest kertokoon tunnelmista!

Listalla Queen, Social Distortion & Jesus Christ Superstar.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Henkistä tyhjäkäyntiä

Pitkään ollut sellainen vire, ettei tahdo saada mitään aikaiseksi. Onneksi on säännöllisiä juttuja deadlinella, muuten tuntisi itsensä totaalinahjukseksi. Pariin lähdeteokseen on sentään tullut tartuttua, hirmuisen paksuun Ronald Fraserin Blood of Spain: Oral history of Spanish Civil Wariin. Kiinnostavaa luettavaa.


Taitaa olla se vaihe, että lähinnä tankkaa polttoainetta mutta ei löydy kipinää. Kipinästä on viime aikoina ylipäätään vastannut yleensä deadline.

Epäilen verenpisarani Shylockin kaikesta huolimatta kuolleen. Ei viitettäkään lehdistä tai uusista oksista. Kastelinko sittenkin liikaa?

Musiikkielämys vailla vertaa

Max Raabe. Parempi puolisko leikkasi Tampereen kulttuurilehtisen kannesta tämän kuvan talteen ja kiinnitti sen ilmoitustaululle... Kuva: http://www.palast-orchester.de

Sunnuntaina tuli käytyä upeassa konsertissa: Max Raabe & Palast Orchester. Maxin lavakarisma on uskomaton, eikä myöhästyneen lennon vuoksi tullut ½ tunnin viivästyskään haitannut. Orkesterin taso on taivaallinen... Puolisoni harmitteli 1920- ja 1930-lukujen aaltoillessa musiikin muodossa yleisön yli, että hän on syntynyt väärälle aikakaudelle. Siltä minustakin alkoi tuntua.

Music, he explained, has always been strongly connected to fate and tragedy. And then Raabe made a dramatic pause, looked at New York and asked ´Who cares

Luvun alla ja luvun alta


Kaunokirjallisella puolella on kipinänmetsästyksen toivossa uusintaluvussa Unio Mystica. Waltarin elämästä lukeminen lohduttaa. Yhdessä Suomen parhaimmista kirjakaupoista, Sammakossa, on ollut myynnissä paljon Charles Bukowskia. Uteliaana otin viimeinkin kirjastosta lukuuni novelleja. Kuulin Bukowskista ensimmäisen kerran - tietoisesti - lukiessani Irakin sodasta bloganneen Colby Buzzellin teoksen Minun sotani: amerikkalainen Irakissa. Bukowski kuului hänen lukulistoihinsa.

Sivuseikkana mainittakoon, että Buzzellin teos sai minut kiinnostumaan enemmänkin Irakin sodasta kirjoitetuista kirjoista. Konfliktiarkeogina ja muutenkin tutkijana minua kiinnosti Buzzellin rehellisyys. Hänen taistelukuvauksensa oli todenmukainen ja yksityiskohtainen siinä mielessä, että hän keskittyi omaan itseensä; oikeastaan omaan hämmennykseensä ja adrenaliinipiikkiin. Luin vanavedessä David Finkelin Pataljoona 2-16:sta, mutta kyllästyin nopeasti. Mutta; Bukowskiin.

Novellikokoelma Kaupungin kaunein nainen tuli luetuksi tänään. Siitä tuli luetuksi 2 - 5 novellia päivässä, eli lukutahti oli aika rauhallinen. Bukowski muistuttaa suomalaista nykyproosaa uloste-viina-seksi-linjallaan, mutta jollain tavalla hän kuvaa tiettyjen ihmisten työttämyyden, alkoholin ja tarkoituksettomuuden täytteistä elämää niin, ettei näille aidosti voi olla vihainen. Teoriat ravien voittohevosista ja niitä pelaavista osoittavat ihmistuntijan silmää.

Kokoelman lopussa oli joitakin niin inhottavia juttuja, että loikin ne vain yli. Ne eivät olleet Tarinoita tavallisesta hulluudesta.

Oljenkorsia odotellessa


Työrintamalla ei ole kuulunut kesätöitä, viimeksi tänään tuli yksi hylsy. Vielä paikasta, johon luulin olevan aika hyvät mahdollisuudet. Maisterinpapereilla on kai liian pätevä kesäopashommiin, tällä kertaa Kuntarekrystä ei vaivauduttu edes laittamaan tavanomaista luetteloa tehtäviin valituista. Kesä mennee sitten gradunteossa ja muussa opiskelussa. Kevät ja syksy taisivatkin olla vähän liian hyvää aikaa.

Arkeologiset kaivaukset ovat viikon keikkoja kaukana, siitä saatava raha menisi matkoihin ja usein majoitukseenkin. Apuraharintamalla taas kaikki kesää auttavat ovat jo rauenneet, nyt voisi hakea syksyksi tutkimuksiin mutta kah-hittoa, pitäisi tehdä väitöskirjaa saadakseen rahaa.

Oljenkorsia ovat:
1) yllätysraha tutkimuksiin museolle
2) viimeinen sisälläoleva hakemus. Se on paraspalkkaisin hakemistani, mutta edellyttää monenlaista erityisosaamista. Paria ilmoituksessa esitettävää toivomusta [ei sentään kriteeriä, onneksi] en pysty varsinaisesti täyttämään.
3) arkeologiset kaivaukset. Toiveena 1 kk - 2 kk läheltä.

Tai sitten voisi perustaa Huutonettiin tilin ja alkaa myymään ammoin harrastamani Magic the Gatheringin kortteja. Onnistuin saamaan Haminan Kirjakaupan pölyttyneiltä hyllyiltä harvinaisia ja vanhoja kortteja. Samalla voisi kerätä aineistoja puhdetöistä, niitä kun tuntuu olevan siellä yllin kyllin tyrkyllä.


Tulipa pitkä postaus. Henkisestä tyhjäkäynnistä riittää näemmä kirjoitettavaa.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Valokuvasatoa korjaamaan! Ja hieman esinetutkimuksesta

Väikkäri alkoi?


Ilahduksekseni WEBbiin ilmestyi vapaaseen käyttöön ja selailuun 160 000 valokuvaa sota-ajalta. Kansan kiinnostuksesta kertoo, että palvelin tukkeutui heti ja siihen kohdistui päivässä yli miljoona kävijää. 

Miljoona kävijää hetkessä. Sotahistoriako ei kiinnosta kuin friikkejä? Valitettavasti apurahoja on vaikea saada, ellei sitten kiinnostusta sotahistoriaan naamioi ovelasti.

On hienoa, että kuvat ovat vapaasti käytettävissä julkaisuissa ja tutkimuksissa, kunhan mainitsee, että kyseessä on SA-kuva. Kuvia voi selata ja tallentaa osoitteessa http://sa-kuva.fi/.

Joka tapauksessa tämä tapaus sai minut luomaan kovalevylle kansion VÄIKKÄRI. Rupesin tallentamaan sinne minua kiinnostavia kuvia puhdetöistä.

Esinetutkimusta


Jatkosodan puhdetyöt ovat lähes tyystin tutkimatta (Muisto Syväriltä ja Kun kansa eli kortilla lienevät ainoat enemmän aihetta sivuavat kotimaiset teokset). Arkeologina minua tietysti kiinnostavat esineet, ja konfliktiarkeologiaa tutkiessani olen huomannut, että yleensä huomio kiinnittyy esineissä aseisiin, haarniskoihin, kilpiin yms. Esimerkiksi Lois Lecareux jakaa Teutoburgin taistelun arkeologiset löydöt seuraaviin kategorioihin:

1)  Keihään- ja nuolenkärjet
2) Linkokivet ja muut projektiilit
3) Miekat, tikarit ja kirveet
4) Kilvet, kypärät ja muut suojavarusteet
5) Hevosenkengät ja muut varusteet
6) Muut varusteet

Kategoria 6, muut varusteet, pitää sisällään mm. soljet, sandaalien raudat, kirurgisia välineitä, hiussakset, lukkoja. Luonnollisesti ase- ja varustetutkimusta kaivataan, mutta mielestäni on aliarviointia heittää aina sotilaiden arjesta kertovat esineet mappi Ö:hän. 95% sotilaiden ajasta kuluu muuhun kuin taisteluun! Kategoriaa kuusi on laajennettava.

Kun tutustuin gradua tehdessäni karoliiniarmeijan ja Venäjän armeijan esineistöön, löysin valtavan määränä sellaista esineistöä, jota ei Venäjän armeijassa 1742 palvelleen tanskalaisen upseerin mukaan "voi kuvitellakaan". Sirppejä rehun niittämiseksi hevosille, käsijauhinkivet viljan jauhamiseen, raudalla vahvistetut puutolpat hevospaaluiksi tai vaikka pieni korkkiruuvi joka voitiin liittää piilukkokiväärin latauspuikkoon, jotta juuttunut kuula saataisiin irroitettua aseen piipusta [yleensä jo viidennen laukauksen jälkeen kuula juuttui varhaisiin ruutiaseisiin, sillä ruudin palamissakka tukki sen]...

Näkökulmia esineisiin on jo useita, ja olen löytänyt aidosti ainutlaatuista materiaalia. Mutta siitä sitten enemmän, jahka alan väittelemään. Otin eilen taas askeleen lähemmäs kakkosgradun valmistumista, kun tentin 4 op:n edestä folkloristiikan oppihistoriaa. Pikkukysymykset olivat kinkkisiä, ja yhden kanssa piti heittää (honkia päin mennyt) arvaus. Onneksi pitkät esseet sujuivat paremmin.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

RetroKamera vauhdissa.

Olin matkalla syntymäkaupungissa, ja käytin menopaluumatkan varrella HTC:n RetroCameraa. Tällaiselta näytti:

Suomenlahtea

Kuvan kaikkinainen harmaus vastaa katukuvan tunnelmaa kotikaupungissa.


Helsingin tautatieasemalla oli kiinnostavat tilaisuudet mustavalkokuviin. Etenkin tuo maailmanpyörä näytti hienolta sumuisan Helsingin horisontissa.




Kattotelineet ovat aina kiehtivaa kuvattavaa.

Koekuva ikkunasta välillä Helsinki-Turku.



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kirouksia kaupassa

Kenties jossain vaiheessa olen suututtanut jonkin sortin jumaluuden. Mahdollisesti egyptiläisen vaurauden jumalan tai supisuomalaisen luonnonilmiön. Voimallinen tämä olento ei kuitenkaan ole, sillä se on antanut minulle hyvin vaatimattoman, mutta ärsyttävän kirouksen: kassajonokirouksen.

En tätä nykyä selviä enää koskaan kassajonosta simppelisti, riippumatta jonon pituudesta. Etenkin 1–2 hengen jonot ovat vaarallisia. Silloin huomaa aina juuttuneensa johonkin seuraavista:

1) asiakas, tavallisesti mummo, haluaa maksaa tasarahalla ja etenkin kolikoilla. 5–10 sentin kolikoilla.
"Tästä puuttuu nyt vielä 15 senttiä"

2) asiakas juoksuttaa myyjää pitkin muita kassoja, koska tupakka-automaatista on lopussa hänen haluamansa vihreä Chesterfield-savukemerkki. Väliäkö sillä savukelaatikon pakkauksen värillä on, lopputulos on kuitenkin mustanruskea keuhkosyöpä!

3) asiakas on unohtanut punnita kasvikset.

4) sama tuote on tullut kuittiin kahteen kertaan. Peruminen melkoinen operaatio, ja vieläpä tämä tapahtuu aina kun vuorossa on kassaharjoittelija, jonka pitää pyytää naapurikassan myyjä apuun.

5) jo asiointinsa tehnyt asiakas kiilaa väliin kuitin ja tuotteen kanssa, kun jokin on mennyt vikaan.

6) hintalapun ilmoittamalla ja kassan ilmoittamalla hinnalla eroa. Myyjän juostava tarkistamaan hinta myymälän puolelle [ainoa, jolla itse olen viivyttänyt jonoa. Anteeksi!].

Tästä on jo vuosia sitten piirretty mainio Viivi & Wagner. Wagner tosin ei pysty kontrolloimaan itseään, vaan alkaa karjua jonossa herralle, joka hypistelee kukkarostaan "jostain vielä viisisenttistä".

Kerma- ja siipikarjahelvetti


Inhoan yli kaiken kanatuotteiden ostamista. Hinnat ovat kovat, eikä loppusummasta ota oikeasti pirukaan selvää ennen kuin vasta kassalla. Enkä osaa kunnolla erottaa toisistaan kananpojan fileesuikaleita tai broilerin fileitä tai jotain hunajamarenkimarinoituja kananfileitä. Jos jokin tuote on selkeästi ilmoitettu ja yksilöity reseptissä ja edelleen kauppalistassa, niin totta hitossa juuri sen kohdalla hylly ammottaa tyhjyyttään! Voiko 450 grammaa suikaleita korvata fileesuikaleilla, joita on 450 grammaa josta kanaa 355 grammaa? Saako olla yrttiviskimustekalanmustemarinoituja?

Suoranaista kusettamisen makua Hulluilla päivillä. Kanaruoka meni mutkikkaaksi, kun broilerin paistettujen sisäfileiden sijaan tarjouksessa olikin ilmoitetusta poiketen broilerin fileesuikaleita.
Tämä on erityisen hauskaa joissakin kanatuotteissa: hinta ilmoitetaan pelkästään kiloittain, ja pakkaukset ovat kokoluokkaa 367 grammaa tai 0,5678 grammaa. Kai tästä voisi kirjoittaa kuluttajasuoja-asiamiehelle, mutta mieluummin jatkan lihan korvaamista kasviksilla. Jotka muistan myös punnita!


Varsinaiset tuotteet pakkauksissa, joiden koon ilmaisemiseen menee 5-7 lukua nollan ja pilkun jälkeen...

Toinen inhottava tuote on kermatuotteet, etenkin hirmuinen ruokakerma. Jos parempi puolisko haluaa minun yllättävän, niin hän pyytää tuoda ruokakermaa. Saan tiedot tilavuudesta, rasvaprosentista sekä siitä, että sen on oltava vähälaktoosista tai/ja HYLAa.  

Ensinnäkin kahden desilitran pakkauksissa ei ikinä myydä haluamaani tuotetta. Jos se on 7% ja siinä lukee ruokakerma, niin se ei ole HYLAa. Jos kaikki muu on kohdallaan, niin sitten tuotetta on vain 5 desin pakkauksissa, eli siitä jää paljon yli eikä aikomuksissa ole käyttää kermaa lähiaikoina muihin ruokiin.. Kaksikolmesta syndrooma on syntynyt.

Kävelyllä Turussa

Tuli käytyä aurinkoisena päivänä rautatiepihan ylittävän kävelysillan toisella puolella. Olin matkalla paremman puoliskon kanssa, ja ideana oli että molemmat kuvaavat ja kotona verrataan lopputuloksia. Alla minun otoksiani,

Kuvia ylikulkusillalta ratapihasta.







Kähärin puolella suunnistimme kuvaamaan alla näkyvälle, katajoita kasvavalle mäelle. Samalla syötiin eväitä


Kuvia Ammattikorkean edestä mäeltä




 Kuvassa kiintopiste.


 Tuomiokirkkotorni hallitsi maisemaa


Mikaelinkirkkokin näkyi hyvin.

Lisää kuvia!


Tänään sataa vettä, joten pitänee lähteä huomenna sunnuntaina uudelle kuvausreissulle, kun on luvannut aurinkoista keliä. Jännä, miten pitkästä aikaa syttyi intohimo valokuvaamiseen.

Kamerana Nikon Coolpix, joka vaihteeksi toimi hyvin.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Jälkiviisautta jälkiviisaudesta?

Jepulis, Synkkä yksinpuhelu on nyt selätetty. Se on ennen kaikkea kiehtovaa taustaa siitä, mistä sota-aikana puhuttiin arkielämässä. En osaa sanoa, miten paljon tuosta on jälkikäteen "editoitu", mutta minulla on rinta rinnan kulkenut tuon kanssa tutkimusaineistoon kuuluva tarkkaan pidetty aliupseerin päiväkirja sota-ajalta. Sävy siinä on hyvin erilainen, vaikka kirjoittaja on lukenut mies.

Valistusupseerien raportit taas vastaavat Paavolaisen päiväkirjassaan tekemiä merkintöjä siitä, mikä oli puheenaiheena mihinkin aikaan. Kyllä Paavolaisella on ollut hyvät muistiinpanot sota-ajalta, eikä muutamia lappusia, kuten jotkut ovat arvelleet. Sodan loputessa osoitettu ihailu Neuvostoliittoa kohtaan on kyllä sen verta imelää, että mielestäni tässä kohtaa kyse on jo tulevan kulttuurisuuntauksen ennakoinnista ja oman selustan varmistamisesta tyyliin "Nuo muut ovat käännynnäisiä, mutta minäpäs olin jo alun alkaenkin teidän puolellanne!".

Helsingin Sanomien sivuilta löytyy teoksen arvostelu 1946. Mielenkiintoista luettavaa, etenkin Paavolaisen jo sodan alussa vallinneen tappiomielialan toteaminen. Miten paljon tuossa sitten on puolestaan "alibin" antamista, tiedä häntä.

Pitänee ottaa taustalukemistoksi


Täydennykseksi täytyy lukea Matti Kurjensaaren Loistava Olavi Paavolainen. Myös Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa pitäisi lukea, niin saisi vihiä Paavolaisen tyylillisistä keinoista. Waltarihan tuumi tuosta viimeisestä, että Paavolainen ei niinkään hyökännyt suomalaisia kirjailijoita kuin mennyttä itseään kohtaan. Onkohan Synkkä yksinpuhelu kirjoitettu samalla tavalla?

Jäin miettimään, miten paljon Synkkä yksinpuhelu on vaikuttanut Tuntemattomaan sotilaaseen. Muutama Paavolaisen korostama propagandalause on epäilemättä siirtynyt Honkajoen suuhun juuri Yksinpuhelusta, mm. "asemamme sotilaallisena suurvaltana". Väinö Linnahan luki kaiken mahdollisen tehdastyön ohella, ja Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa on vahvasti aineksia Waltarin Isästä poikaan -trilogiasta. Jo Waltari kuvasi muun muassa punaisten teloitukset sarjassaan.

Muutamia mietteitä sanasta "mielestäni"


Käytin tuolla aikaisemmin sanaa "mielestäni". Kari Suomalainen kirjoitti aikoinaan, että hän inhoaa tuota sanaa. Siinä on hänestä anteeksipyytelevä sävy. Anteeksi, että minulla on mielipide. Yleisen historian opettajani sanoi, että esseevastauksissa ei kannata käyttää tuota, sillä kaikki mitä kirjoitetaan, on omaa mielipidettä.

Tämä on totta. Lähteet ovat ristiriitaisia ja painottavat eri puolia, joten se kenen tutkimusta käytät on jo mielipiteen muodostamista.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Koulutusta ja kirjoittamista

Kirja-arvostelu julkaistiin viime viikolla! Pitäisi saada jostain käsiin lehti niin, että saisin skannattua artikkelin itselleni. Lehdet harvoin noudattavat "kolme ilmaista kappaletta kirjoittajalle" -periaatetta. Kaikki kirjaston kappaleet ovat toistaiseksi "vain lukusalikäyttöön" -tarralla varustettuja. Pannahinen.

Hygieniapassikin tuli, taas yksi kortti jota etsiä kissojen ja koirien kanssa kun tarvis tulee... Onneksi älysin heti ottaa skannerilla kopiot kortista ja papereista. Kortin takana lukee "Voimassa toistaiseksi". Mitenköhän kortin menettää? Onko pelkoa, että Eviran partio saapuu paikalle kultaisten saksien kanssa ja leikkelee sen seremoniassa palasiksi ja julistaa minut epähygieeniseksi? Parempi puolisko saattaisi ilmiantaa minut suutuspäissään huonoista tiskaamistaidoistani. Pitänee petrata sitäkin taitoa.

Pitäisi suorittaa vielä seuraavat kortit/kurssit:
- anniskelupassi [kumma kyllä hyödyllinen museoissa, joissa on hyvin varustettu kahvila]
- työturvallisuuskortti [tarpeellinen kenttätöissä]
- ensiapukurssi [tarpeellinen kenttätöissä ja voi pelastaa ihmishenkiä]

Esitelmät tältä keväältä on sitten pidetty, lupailin Salon kansalaisopistoon syksyksi tai kevääksi rautakaudesta luentoa. Hetken harkitsin lähtöä Helsinkiin arkeologian opiskelijoiden Varjopäiville, mutta päätin yrittää tenttiä sinä päivänä folkloristiikan pakollisen kirjatentin. Harmi, olisi ollut veikeitä luentoaiheita, mutta pitänee säästää myöhempää käyttöä varten.

Shylock-verenpisaran mullat tuli vaihdettua. Mullat olivat todella kuivat ja kasvin juuret pienet. Aloitin jo kastelun lannoitevedellä, eli laitoin säilyketölkkiin vettä ja käytettyjä teenlehtiä. Kaadan siitä aina silloin tällöin. Toistaiseksi ei näkyvissä lehtiä tms., mutta ilmeisesti verenpisaran kanssa pitää olla kärsivällinen ja sitkeä. Voi mennä toukokuun loppuun, ennenkuin kasvi piristyy.

Taas laiska tunne, kun deadlineja ei ole uhkaamassa. Pakko kai tiedustella artikkeleille deadlineja, yksi tentti ei pidä yllä itsekuria.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Näkymiä Turkuun - korkealta!

Olin torstaina ja perjantaina Aboa Vetus & Ars Novan vetämässä Museoliiton koulutustilaisuudessa. Suurin osa luennoista oli viereisessä komeassa Novian rakennuksessa, ja vieläpä viidennessä kerroksessa.



Ikkunasta oli kertakaikkisen upeat näkymät, onneksi digipokkari sattui täydessä latingissa mukaan muistiinpanoja varten.

Alla muutamia kuvia: