sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Täysin työllistetty työtön ja muuta kummaa

Museoviraston kaivaushommien jälkeen olenkin sitten virallisesti työtön mutta omalla tavallani työllistetty. Kirjoittelen isoa liutaa artikkeleita ja lupaamiani juttuja erilaisiin julkaisuihin. Tarkastelun alla on muun muassa lyijykuulia Koroisista, gradun valtavirtaistamiseen liittyviä kirjoituksia, oppimateriaaleja kouluille ja yksi kirjoitus Turun Sanomiin.

Heti kun olin päässyt kaivaushommista kotiin ilmoittauduin verkossa työttömäksi, mutta minulla alkaa jo olla vainua virkatien kulkemisesta: käy aina paikan päällä katsomassa ihmisiä silmiin. Kannatti käydä: Työvoimatoimistossa oli edelleen osoitteeni armeija-ajaltani. Kahden viikon sisään luvattu yhteydenotto työkkäristä olisi tullut Itä-Suomesta! Nainen lupasi ystävällisesti päivittää tietoni heti, kun olin tehnyt lomakkeen. Kolme vuosien varrella tekemääni osoitteenmuutostanikaan eivät olleet kirjautuneet Työvoimatoimiston tietoihin... Näin se homma etenee.

Plöts ja wobliwobli - rautaa nousee taas


Kolmenkympin rajan lähestyessä kroppa ei enää toimi niin kuin pitäisi, ja seurauksena olen alkanut - kauhistus sentään - lihoa. Vaikka kaivaminen oli rankkaa puuhaa monilla paikoilla, niin jatkuva aterioiminen pizzerioissa ja lounaspaikoissa sekää tietysti tölkki kuohuvaa työpäivän päätteeksi alkoi kertyä kroppaan. Onneksi on tahdonvoimaa - jos kaksi gradua valmistuu ajoissa, niin totta hitossa pitää löytyä mielestä vahvuutta pakottaa itsensä kuntokuurille.

Nousen joka aamu varhain samaan aikaan paremman puoliskon kanssa, autan häntä tekemään evässalaatin kummallekin ja kun hän on lähtenyt töihin, teen itse punttitreenin. Viikko yksi menossa tätä, ja nyt en tee samaa virhettä kuin kaksi vuotta sitten yrittäessäni punttikuuria. Silloin rehkin heti ensimmäisenä päivänä aivan liikaa, ja sain koko kropan kahdeksi viikoksi kipeäksi. Meni maku koko touhuun.

Aloitin siis kevyesti, muistan alku- ja loppuverryttelyn sekä lämmittelyt ja lisään rasitusta aina parin päivän välein. Ensi viikolla siirryn jo käyttämään raskaampia painoja suurimmassa osassa harjoituksia.

Viimeksi lihoin toisena opiskeluvuotenani, mutta kuuma kesä Forum Marinumin kesätöissä kulutti ne kilot. Siinä hommassa saa nimittäin juosta joka päivä asfalttikentän yli  rakennuksesta ja laivasta toiseen.

Käännytysyritys


Turussa on se hyvä puoli, että jos haluat jotain kummallista tapahtuvan, niin myös käy. Sää oli lauantaina suotuisa ja sisälläolo tökki eikä kirjoittaminen maistunut, joten nappasin Steinbeckin kirjan Torstai on toivoa täynnä ja hain kaupasta pientä purtavaa. Joen varrella oli erittäin viihtyisää. Turku on saanut nauttia kauniista päivistä. Huomioni kiinnittyi pitkin joen vartta etenevään mieheen ja naiseen, jotka tuntuivat puhuttelevan jokaista vastaantulijaa. Ehtivät minunkin kohdalleni, ja asian kumma tola selkesi. Katsoin kaukaa, että olivat liian vanhoja feissareiksi, eivät ahdistavan oloisia jehovantodistajiksi ja liian aktiivisia kysyäkseen pelkästään tietä jonnekin päin Turkua. 

Kyseessä oli kaksi irlantilaista lähetyssaarnaajaa, jotka halusivat käännyttää suomalaisia luterilaisia katolilaisiksi. Olivat kuitenkin ihan mukavan oloisia ihmisiä, iältä arviolta 50–60-vuotiaita. Kutsuivat messuun puhumaan papin kanssa, joka osaisi heitä paremmin kertoa katolisesta uskosta. Sain katolisen pyhimysriipuksen ja "käyttöoppaan". Yritin keskustelua pyhimyksistä, jesuiitoista ja kirkkorakennuksista (humanisti keskittyy tällaisiin asioihin), mutta keskustelu ohjautui pääasiassa Jeesukseen ja Mariaan. Halusivat keskustella katolisesta uskosta, ja no, arkeologi ja historioitsija nyt haluaa keskustella organisaatiohistoriasta ja infrastruktuurista. Ei silti, lupsakka parivaljakko.

Luettua ja nähtyä

Mielenterveydelle hyväksi, että olen saanut luettua ja katsottua kaikkea hyvää. Kirjapuolelta olen saanut luetuksi Hertta Müllerin Ihminen on iso fasaani ja Steinbeck on kesken. Kumpaakin pitää lukea hitaasti nautiskellen. Historiapuolelta luvussa on Mansteinin Menetetyt voitot.

Elokuvia tuli katseltua kentällä monia. TV:stä tuli vanha kunnon Rautaristi. Vihreän timantin metsästys on samoin kunnon klassikko, joka tuli katsottua pitkästä aikaa. Nappasin kirjastosta DVD:itä, joista ehdin katsoa Korean sodasta kertovan The Front Linen. Se oli erinomainen ja hyvin inhimillinen sotaelokuva. Sankaruus, yli-inhimillisyys ja korkkarimeno olivat kokonaan poissa. Sympatiaa molemman puolen korealaisia kohtaan osoitettiin, mikä oli hyvin liikuttavaa. 

Viimeisellä kenttäviikolla alkoi sarjanarkkarius, joka tällä kertaa kohdistui kohuttuun ja kehuttuun Silta-sarjaan. Katsoin viimeiset jaksot eilen ensimmisestä tuotantokaudesta, ja hitto kun on hyvä sarja! Mistä löytyisi toinen tuotantokausi?


Tämä on nyt pelattu.

Ilokseni sain kuulla, että Grim Fandangon uusintaversio tulee myös PC:lle. Maailmassa on oikeutta. Niin juu, ja nyt on pelattu Starcraft 2:n ensimmäinen osa, Terran-kampanja läpi. Vau mikä peli. Kertakaikkiaan vau. Pelasin sen itseasiassa kahdesti läpi, koska halusin pelata myös vaihtoehtoiset tehtävät. Mistäs osa 2, Heart of the Swarm?


Mistäs tämän etsisin käsiini?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti