maanantai 1. joulukuuta 2014

Varhainen vetoomus kasvissyönnin puolesta

Päädyin lueskelemaan Raamattua. Mieleni oli jo pitkään tehnyt mieli lukea lisää Joseph Helleriä, joten lainasin hänen kirjansa Herra tietää. Koska kirja kertoo Daavidista, päätin kerrata kuninkaan vaiheita rippiraamatustani. Jostain syystä eli Da-alkuisen nimen vuoksi päädyin lukemaan Danielin kirjaa (hupsista). Mielenkiintoiseksi osoittautunut sattuma, sillä merkillepantavasti kirja alkaa kenties ensimmäisellä maininnalla kasvissyönnin ja absolutismin eduista. Lukekaapa (otettu täältä):


5 Kuningas käski antaa heille ruokaa omasta pöydästään ja viinejä, joita hän itse joi, ja käski kasvattaa heitä kolme vuotta. Sitten osa heistä pääsisi kuninkaan palvelukseen. ---

8 Daniel kuitenkin päätti, ettei saastuttaisi itseään kuninkaan pöydän herkuilla ja viineillä, ja hän pyysi ylieunukilta lupaa, ettei hänen tarvitsisi sitä tehdä. 9 Jumala oli antanut Danielin päästä ylieunukin suosioon ja ystävyyteen, 10 mutta ylieunukki sanoi Danielille: "Kuningas itse on määrännyt teidän ruokanne ja juomanne. Pelkään hänen näkevän, että kasvonne ovat kalpeammat kuin toisten teidän ikäistenne poikien, ja silloin minä teidän takianne joudun hengelläni vastaamaan asiasta kuninkaalle."

 11 Daniel sanoi valvojalle, jonka ylieunukki oli määrännyt pitämään huolta Danielista, Hananjasta, Misaelista ja Asarjasta: 12 "Saisimmeko sentään koettaa kymmenen päivän ajan. Antakaa meille pelkkiä kasviksia syötäväksi ja vain vettä juotavaksi. 13 Katsotaan sitten, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne pojat, jotka syövät herkkuja kuninkaan pöydästä. Tee sen jälkeen palvelijoillesi niin kuin parhaaksi näet." 14 Valvoja suostui tähän ja antoi heille kymmenen päivää aikaa. 15 Kymmenen päivän kuluttua he näyttivät paljon terveemmiltä kuin ne pojat, jotka olivat saaneet ruokansa kuninkaan pöydästä. 16 Niin valvoja jätti pois kuninkaan pöydän herkut ja juomaksi määrätyn viinin ja antoi heille vain kasviksia.

Kuulostaa nykyaikaiselta. Kokeile mullistavaa diettiä! Huomaat eron VAIN KYMMENESSÄ PÄIVÄSSÄ!

Päivälliseksi kikhernepataa tiedossa, muuten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti