lauantai 17. tammikuuta 2015

101 esinettä - # 19 ja 20

Tällä kertaa esineet liittyvät toisiinsa, sillä kummitädiltäni lahjaksi saaman vihkosen sisältä löytyi toinen. Alla tarkempi selvitys:


# 19 - SK-miehen taskukirja N:o 1. A-luokan vaatimukset




Vuonna 1923 ilmestyneen ohuen vihkosen tarkempi nimi on SK-miehen taskukirja N:o 1. A-luokan vaatimukset ja alaotsikkona "Suojeluskuntalaisten A-luokan tutkintoja ja itseopiskelua varten kirjoittanut P. Korven-Korpinen". Tämä kappale on toista painosta, ja se on lyijykynällä kirjoitetun omistuskirjoituksen mukaan omistettu "Sotilastarkastajalle, majuri Sirenille Kunnioituksella: tekijä". Teos on painettu Turussa Uuden Auran kirjapainossa. Kappaleessa on yleisesikunnan kirjaston leima ja merkintä 53.1025. Hintaa on takakannen perusteella ollut 10 markkaa, mikä Rahamuseon rahan arvon laskurin perusteella vastaa nykyrahassa 3,23€.

Sisäisen ihmisen muodostumisesta kertova luku on mainio. Kieli on kaiken kaikkiaan ihastuttavaa!
Kirjaa on hauska lukea seurassa ääneen sillä hyvin pitkät lauseet kertovat suomen kielen ilmaisuvoimasta. Hauskoja ovat muun muassa luvut puhuttelemisesta ja tervehtimisestä. Mikäli esimerkiksi "Ellet kuullut tai ymmärtänyt annettua huomautusta tai käskyä, älä kysy: 'mitä' tai 'häh' tai 'haa' tai kuinka t. m. s."

Sain esineen siis lahjaksi Helsingissä käydessäni kummitädiltäni. Vihkonen on kokonsa puolesta selvästi tarkoitettu sujautettavaksi takin taskuun. Kannet ovat ruskeat ja pehmeähköä mutta tavallista jäykempää paperia. Vihkonen tuoksuu vanhalle juuri sillä oikealla tavalla, jolta vanhojen kirjojen pitää tuoksua.

# 20 - "salaperäinen" valokuva


Edellisen esineen entinen omistaja (?) oli joskus 1970-luvulla tallettanut norjalaisen maisemapostikortin ja kolme valokuvaa SK-miehen vihon viimeisen aukeaman väliin. Postikortti irtosi helposti ja kaksi valokuvaa joten kuten, mutta kolmas on edelleen kiinni viimeisessä sivussa enkä uskalla irroittaa sitä, etten turmelisi vihkosta. Irti lähteneet kuvat ovat sinänsä hyvin mielenkiintoisia.





Tähän postaukseen valitsemassani kuvassa vietetään vappua, kuvan takana olevan leiman perusteella herran vuonna 1977. Takana on nokkela leima "Hyvien kuvien takana Kuva-Sampo Oy" sekä "POSTIKORTTI PLH:n hyväksymä kotimaiseen liikenteeseen" Lisäksi on rivit vastaanottajan osoitetta varten ja sen yläpuolella postimerkkineliön sisällä hinta "80 p" (= 0,51 €).

Kuvan nainen on laskenut silmälasinsa pöydälle ja tarkastelee kolmea korttia. Mies torkkuu sohvalla, lieneekö ylioppilasherrasmies lainkaan?

Yksityiskohta.



Tarkemmassa tarkastelussa huomio kiinnittyy sohvan oikealla puolella olevaan pöytään, jolla on vanha kunnon teekkarien ÄPY-lehti sekä Hartwallin VIP-pullo. Valitettavasti pöydän alla olevista vihkosista tai lehdistä ei saa selvää kuin kirjaimet JC yhdestä valkoisesta paperista. Samoin naisen edessä olevalla pöydällä olevasta vihkosesta ei saa selvää. Epäselvää on myös, onko naisella kolme pelikorttia käsissään vai mitä.

Mielenkiintoinen läpileikkaus kuitenkin yhdestä päivästä, 1.5.1977 jossakin päin ÄPYn levikkialuetta. Esineessä on liki 40 vuoden liimautumisen jättämiä jälkiä oikealla ylhäällä. SK-miehen oppaan ja valokuvan yhteys toisiinsa mahdollista omistajuutta lukuun ottamatta epävarma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti