sunnuntai 4. tammikuuta 2015

101 esinettä - esineet # 15, 16, 17 ja 18

Esine # 15 - Karhukaiutin


Tästä piti kirjoittaa jo joulukuussa.

Ainakin Suomalainen Kirjakauppa sekä Teknikmagasinet myyvät tällaisia söpöjä minikaiuttimia (Kitsound). Ensimmäisen kajarimme hankki parempi puoliskoni, ja kyseinen kappale oli "pupu". Pupulla on pitkät pehmeät korvat sekä pientä punaa poskilla ja meidät yllätti sen melkoinen äänentoistokyky.

Jotain pupukajarin voimasta kertoo se, että peli-illassa luonamme käynyt kollegani vaikuttui sen äänestä ja hankki samanlaisen. Peli-illassa pieni viaton pupu sitten kajautti ilmoille Conan Barbaarin soundtrackia samalla kun lahtasimme Heroquestissa goblineja ja örkkejä.


Koska kaksi kaiutinta tuottaa enemmän ääntä kuin yksi ja jo Suomalaisessa Kirjakaupassa arvoimme, pitäisikö ostaa nalle vai pupu, hankin itse karhukaiuttimen viikkoa myöhemmin. Tyypillisellä tuurilla se oli juuri tullut alennusmyyntiin! Teknikmagasinetilta saa kaiutinta myös pommin ja pirun näköisinä.

Esineen sijainti: tabletin tai tietokoneen läheisyydessä, USB-piuhan päässä latauksessa. Pupu tai nalle usein paremman puoliskon matkassa mukana tanssiharjoituksissa, kun MP3-soitinta käytetään harjoiteltavan kappaleen soittamiseen. Toinen kajareista on myös usein makuuhuoneessa ompelukoneen läheisyydessä, kun puoliso soittaa musiikkia ommellessaan.

Esine # 16- tulitikkurasia


Hankin näitä tulitikkuja monia vuosia sitten, ehkä ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotenani. Ostin nämä muistaakseni Tiimarista. Edelleen yksi rasioista on jäljellä, ja puolisoni pitää näitä Itä-Euroopan katulasten hyväksi myytyjä rasioita kuvitukseltaan hyvin ahdistavina.


Rasiaa on täydennelty aikojen saatossa muista, tyhjäksi käyvistä tulitikkurasioista. Tällä hetkellä tikkuja on jäljellä enää viisi kappaletta. Kun ei tupakoi ja opiskeluaikoina kynttilöitä tai tuikkuja poltti harvoin, ei tikkujen kulutustaan ollut suurta. Lähinnä niitä otti rasiasta hammastikuiksi.

Sijainti: keittiössä vetolaatikossa tuikkujen kanssa tai ruokakomerossa.

Esine # 17 - hain muotoinen korkinavaaja/avaimenperä


Avainnippu kerrytti taas painoa, kun jaoimme paremman puoliskon kanssa joululahjaksi saamamme yhteispaketin ja minä otin haita esittävän korkinavaajan. Hain toisella puolella lukee "Gidgitz".


Esine on peräisin Etelä-Afrikasta, mistä saimme hauskan setin syötävää sekä teetä ja mm. levyn jazzmusiikkia. En ole vielä korkannut hailla mitään, ehkä ensi viikon lauantaina olutpullon kun on taas saunavuoro.

Sijainti: avainnippu yhdessä muiden avaimenperien kanssa.

Esine # 18 - monitoimityökalu

Yhdessä hain kanssa taskussa avainnipussani matkaa uskollinen Leatherman-monitoimiveitseni, mallia Micra. Tämä on seurannut minua tämän vuoden lopulla uskollisesti kymmenen vuotta, sillä sain tämän Porin Prikaatilta armeijapalvelukseni päättyessä. Se on siitä alkaen ollut aina mukanani paitsi lentäessäni Riikaan museomatkalle muutama vuosi sitten.


Tämä on ollut äärimmäisen hyödyllinen työkalu. Sillä on leikelty kynsiä, avattu ja kiinnitetty ruuveja ja saksittu monia materiaaleja. Talttanakin se on ollut pari kertaa. Kuten maalin kunnosta huomaa, on se myös kärsinyt ajan saatossa iästään.

Avainnippu on mielenkiintoinen juttu. Sen pitää painaa juuri oikean verran, ja jos se jossain vaiheessa tuntuu tavallista kevyemmältä alan panikoida välittömästi. Vuosi sitten muuttaessani ja luovuttaessani edellisen asunnon avaimet (kerrostalon avain, etuoven avain ja turvalukon avain) sekä työpaikkani avaimen nippu keveni niin paljon, että kesti pari viikkoa tottua uuteen painoon. Aina ottaessani nipun esille aloin heti laskea avainten sekä avaimenperien määrää. Tämä monitoimityökalu on yleensä ensimmäisenä holilla koska käytän sitä nipusta irrotettuna, joten se myös putoaa usein nostaessani nipun esiin. Onneksi olen oppinut varomaan viemärinaukkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti