perjantai 20. helmikuuta 2015

100 kirjaa

Meneillään on kirjan vuosi, josta etenkin Turun Sanomissa muistutettiin tammikuussa. Moni ilmoitti tavoitteekseen lukea sata kirjaa. Joten enköhän minäkin ryhtyne tavoittelemaan asiaa (uskon selviytyväni siitä helposti). Tässä tänä vuonna tähän mennessä luetut ja lyhyt arvio (voi olla tylykin):

1. Mika Kulju. Lapin sota 1944-1945. (2013)
ISBN: 978-951-20-9362-5

Hyvin tehty perusteos Lapin sodasta, mutta periaatteessa saman asian ajaa jos lukee Wolf Halstin teoksen Lapin sodassa ja Jatkosodan historian osa 5 luvut Lapin sodasta. Nämä kaksi taisivat olla Sampo Ahdon ohella pääasiallisina lähteinä. Ei siis oikein mitään uutta itse teoksessa.

2. Wolf Halsti. Lapin sodassa. (1972)
ISBN 951-1-00193-0

Halsti osaa kirjoittaa ja esittää huomioitaan mielenkiintoisesti. Antaa hyvän kuvan Tornion maihinnoususta ja Lapin sodan kulusta 1944.

3. Lloyd Alexander. Suurkuningas: Prydainin kronikan viides osa. (1991)
ISBN: 951-36-0138-2

Neljä aiempaa osaa luin vuoden 2014 lopulla. Hieno fantasiakirjasarja.

4. Diana Wynne Jones. Derkinhovin musta ruhtinas. (2001)
ISBN: 951-0-26074-6

Mielenkiintoinen ja mielikuvituksellinen fantasiakirja, toi genreen aivan uusia ajatuksia.

5. Brooke, Justin. Talvisodan kanarialinnut. Brittivapaaehtoiset Suomessa 1940-41. (1984)
ISBN: 951-0-12683-7

Hauskasti kirjoitettu, hyvin tehty ja vähän käsitelty aihe Suomen historiassa. Hyvät valokuvat, mutta paikoitellen sekava.

6. Raoul Johnsson & Ilkka Malmberg (toim.). Kauhia Oolannin sota: Krimin sota Suomessa 1854-1855.
ISBN: 978-952-9745-36-4 


Komeasti kuvitettu teos Krimin sodasta / Oolannin sodasta. 

7. Edited by Jake. The Mammoth Book of Street Art. (2012)
(useampi ISBN, UK = 978-1-78033-389-2 [löytyy myös sähköisenä])

Todella komea kirja katutaiteesta (ja graffiteista). Pääasiassa massiivisia seinämaalauksia, mutta myös pienoismalleja yms. Löytyi Suomalaisen Kirjakaupan alennuksesta alle viidellä eurolla. Kansikuvassa oleva maalaus Harvest Turusta Eerikinkadulta.


Luvun alla:

Rintala, Paavo. Nahkapeitturien linjalla. Romaani. Osa 1. 1976

Syy lukea: otin kummitädillä käydessäni hyllystä luvun alle ja koukkuun jäin. Rintalan tyyli on kiehtova, ja aihe tietty mielenkiintoinen. (Viljelenköhän sanaa mielenkiintoinen liikaa? No hitto, en minä mielenkiinnottomia luekaan!)

Wiest, Andrew (toim.). Vietmanin sota. (2009)

Syy lukea: Tarvitsen peruspaketin Vietnamin sodasta yleissivistykseksi. Vaikuttaa nopealukuiselta paketilta, mutta hyvin toimitettu.

Lisäksi luettu useista kirjasarjoista ja aikakauskirjoista yksittäisiä artikkeleita.

torstai 19. helmikuuta 2015

1864

Lähde: wikipedia.org

Täytyy vaan myöntää, että tanskalaiset osaavat tehdä erinomaisia TV-sarjoja. Tiistai-iltaisin liimaudun Areenan ääreen seuraamaan hienoa historiallista 1864-sarjaa. En tee tässä kummempaa analyysia politiikasta ja TV-estetiikasta (enkä juonipaljastuksia), mutta mielenkiintoista katseltavaa se on.

Konfliktiarkeologin näkökulmasta voin vain hämmästellä tekijöiden sarjan autenttisuuden eteen näkemää vaivaa. Sotilasleirit ovat aidon näköiset ja oloiset. Mistä ovatkaan ottaneet mallia leirin rakenteeseen ja telttoihin? Sidontapaikka jaksossa 4 oli todella vakuuttava. Sotaoloja kuvataan sopivan karmaisevasti pieninä shokkipätkinä.

Aseiden käyttöönkin oli perehdytty. Ainoastaan nallilukkokivääreillä ampuminen (ja lataaminen) makuulta ihmetytti, sillä yleensä miehet eivät juurikaan suojaa hakeneet (se olisi ollut pelkuruutta!). Tietty voi olla, että Tanskan armeijan ohjesääntö salli tämän, mikä oli harvinaisen järkevää. 

Piilukkokivääreistä nallilukkoisiin siirtyminenhän teki sileäpiippuisista kivääreistä toimintavarmempia (piilukkoisista vain noin 70% latauksista laukesi liipasinta painettaessa, mutta nallilla lähes 100%), mutta samalla aseen lataaminen hidastui kun mukaan tuli uusia vaiheita. Aseet ladattiin yleensä seisten käsittelyn helpottamiseksi. Tietysti pienessä ryhmässä saatettiin toimia eri tavalla, eli ei sinänsä aitoa historiallista epätarkkuutta. Samoin kivääreillä ampuminen pistin kiinnitettynä oli ehkä pieni epätarkkuus, mutta toisaalta kokemattomat sotilaat saattoivat syyllistyä tähän. Yleensä ammuttiin yhteislaukaus ja jos vihollinen (etenkin ratsuväki) oli lähellä, kiinnitettiin pistimet eikä aseita enää ladattu uudelleen. Kiinnitetty pistin vähentää aseen tarkkuutta olennaisesti.

Eli puhtain paperein selviävät kaikin puolin. Kenraaliluutnantti Christian de Mezan jakson 5 lopussa esittämästä sissisodasta pienin yksiköin paikallistuntemusta hyödyntäen olivat oiva esimerkki siitä, miten vaikeaa on saada poliittisen johdon kanssa läpi järkevä strategia. Pohdin, ehdottiko de Meza oikeasti tätä sodan aikana (mies oli 72 vuotta vanha, ja vanhat kenraalit eivät yleensä omaksu tai esitä uusia ideoita).

Sarja on kuitenkin ehdottomasti riittävän autenttinen konfliktiarkeologille ja todella mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Kun tulee DVD:lle, OSTAN!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Vierailu Naantalissa

Kävin päiväseltään Naantalissa. Päivä oli hyvin kylmä ja tuulinen, joten piti pysyä liikkeessä. Kuyvat kertokoon kokemuksista:


Hautausmaalla


Tutkin aluksi pikaisesti kirkon hautausmaata etsiäkseni jääkärihautoja. Yhtään en löytänyt, mutta paikansin Mannerheim-ristin ritari Paavo Nuotion haudan:




Hautausmaan Pro patria ja veteraanikivet olivat myös näkemisen arvoisia:


Pro patria


Hautausmaalla oli myös Flemingien suvun jäseniä. Kuvassa vapaaherra Otto Flemingin kivi.

Vanhaakaupunkia


Vanhakaupunki on häkellyttävän upea, vaikka ei ollutkaan kesä. Samoin kiertelin satamassa, joka oli aika hiljainen. Muumien taikatalvesta huolimatta kaduilla sai kävellä rauhassa (sään vuoksi, tod. näk.) mikä helpotti valokuvaamista.

Tuore seinäkirjoitus kirkon edessä olevassa näköalatornissa viime ystävänpäivältä.

Satamaa.

Hauska talo...

... ja siitä pakollinen RetroCamera-kuva.

Kultaranta.

Muumimaailmahan se siellä!

Pikkiriikkinen ovi, jonka edessä hiekkavana. Voisi luulla pienen muumihahmon asuvan tuolla ja huolehtivan hiekoituksesta!

Vanha Lottakahvilan sijainti oli hauska bongaus. Kahvilatoiminta oli järjestölle merkittävä tulonlähde. Näistäkään ei ole pahemmin kirjoitettu Lukkarisen perusteosta lukuun ottamatta. Muutamia hajamainontoja on paikallishistorioissa.

Komeaa vanhaakaupunkia.

 Olen viime aikoina nähnyt tavallista enemmän näitä posliinikoiria. Ne "kulkevat" aina pareittain. Pitäisiköhän hankkia omat?

Posliinikoira. Pari lienee nurkan takana.

Hilpeä aitaratkaisu Mannerheiminkadulla.

Kirjastossa


Pienemmän kaupungin tai paikkakunnan kirjaston poistokirjahylly on aina kohtalokas. Naantalin kirjasto oli oikein mukava, ja poistokirjahyllyllä tuli nielaistua. Tällä kertaa mukaan tarrautui Topeliuksen Talvi-iltain tarinoita neliosaisena ja Sota ja Rauha myös neljänä osana. Samoin ostin Ian Carrin kirjoittaman Miles Davisin elämäkerran. Sanomattakin selvää, että piti ostaa myös Vaskikirjasto-kassi, että ostokset saisi kannettua kotiinkin!

Tove Jansson -näyttelyä kirjastossa.

Saaristonäkymiä

Rannassa tuulen ulinaa kuunnellessa saattoi taas lumoutua saariston rauhasta.



Takaisin tullessa oli monen monta mutkaa bussiaikataulujen kanssa. Miten voi olla mahdollista, että 10 minuutin välein lähteviä busseja ei osu kohdalle 25 minuutin sisällä ainuttakaan?

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kävelyllä Turussa kameran kanssa

Kaupan aukeamista odotellessa oli mahdollisuus kuljeskella pitkin Aurajoen rantaa ja etsiä kiinnostavia valokuvattavia kohteita. Rannassa oliu useita pop up -ravintolapisteitä, joten kamera kävi. Tällä kertaa työkaluina kännykamera HTC RetroCamera-sovelluksella ja paremman puoliskon Olympus FE-340.


Kaunis orastavan kevään päivä Aurajoen rannassa.

Aurajoki hieman jäässä.

Pop up!

Currypiste.

 Pop up -ravintolapäivänä tyydyin kupilliseen nokipannukahvia. Maksu oli omantunnon mukaan (maksoin euron).

Nokipannukahvia kirjastosillan vieressä.

Nokipannukahvipisteen maskottina oli söpö mäyräkoira.

Katselee Aurajokea mietteliäästi kuin Mikael Karvajalka konsanaan.

Pärjännee pakkasessa!


Mysteeripolkupyörät

Pistäydyin aivan joen penkereellä kirjaston kohdalla ja löysin kaksi polkupyörää. Toisessa oli neljä, toisessa yksi hernekeittotölkki jostain mysteerisestä syystä:

Valon, sarvien ja tarakan päällä hernekeittopurkit. Miksi?

Muuntajan taakse tungettu polkupyörä, jossa vain yksi säilykepurkki.
RetroCamera-kuva säilykepurkitetusta pyörästä.


Siellä täällä havaittua


Joku oli käyttänyt Juhana III:n patsasta ilmeisesti nuuskapurkin mainostamiseen tai sitten hän arveli kunkun tykänneen nikotiinituotteista:

Tämä ei ole tuotemainos ja blogi ei harrasta tuotesijoittelua!

Nuuskamuikkunen?

Tästä piti kirjoittaa aiemmin. Eerikinkadulla Tuomiokirkkosillan jälkeen nähtävä valtava taitelijanimi Aryzin seinägraffiti (pikemminkin kyse on katutaiteesta) pääsi The Mammoth Book of Street Artin (2012) kansikuvaksi.

Aryzin, Kaliforniassa syntyneen ja Espanjassa kasvaneen katutaiteilijan teos Eerikinkadulla.
The Mammoth Book of Street Artin mukaan Aryzin töitä on myös Puolassa Łódźissa ja Katowicessa sekä Italiassa Grottagliessa (The Mammoth Book of Street Arti s. 376 - 383).

Kirjassa tämä seinämaalaus on tosin erheellisesti sijoitettu Puolaan. Aryzin omilla sivuilla teoksen nimeksi on annettu Harvest (Sato). Suosittelen pistäytymistä sivuilla.

Lopuksi havaitsin, että Vähätorin aktiivinen ravintola -ja kahvilatoiminta alkaa jättää jälkensä alueen tuleviin arkeologisiin kerrostumiin:

Varhaisten ravintoloiden astiastojen sirpaleita onkin jo Mamin näyteikkunassa.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Terveisiä Helsingistä

Keskiviikkona 11.2. alkoi aamuvarhain köröttely kohti Helsinkiä. Luvassa oli käynti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa sekä torstai-perjantaina kaivausesittelyt Kansallismuseossa. Ennakkolipuilla liikkuminen oli taas kerran halvempaa kuin pari vuotta sitten opiskelijalipulla ja kaikkea jännää ja kummaa koin ynnä näin.

Keskiviikko: SKS KRA (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto)


Helsinkiin päästyäni hain Kampin ruokakaupasta evästä ja aloin talsia kohti Kansanrunousarkistoa pitkin Mannerheimintietä ja Aleksia. Aleksanterinkohdalla huomasin eeppisen viemärinkannen:

Hieno viemärinkansi.

Arkistossa laitoin tavarat nopeasti naulakkoon ja ryhdyin käymään läpi paikallistarinoita ja uskomustarinoita kartottaakseni kummituskertomuksia taistelupaikoilta. Tarkoituksenani on kirjoittaa asiasta Muinaistutkijaan artikkeli. Kummitustarinoissa on usein se hauska puoli, että niissä kerrotaan kummitushavaintojen ohella myös jos kummituspaikalta on löydetty ihmisen luita, aseita, kuulia, miekkoja yms. Kokoamani aineisto osoittautui poikkeuksellisen laajaksi ja kirjavaksi. Kiinnostavimmat tarinat löytyivät yllätyksekseni II maailmansodan ajoilta. Esimerkiksi Lapissa kummittelee saksalaiskomppania, jonka monet autokomppaniassa palvelleet ovat nähneet. Pitänee tarjota Sotahistorialliselle seuralle artikkelia otsikolla "Sota kummittelee".

Moni kummitustarina vaikuttaa kuvauksen perusteella kertovan pikemminkin keskiaikaisen tai myöhemmän ajan unohtuneen hautausmaan sijainnin. Arvokasta tietoa silti. Kummitustarinoiden ohella löysin lukuisia uusia mainintoja rakennuksista, joiden seinissä on kiväärin- tai tykinkuulanreikiä. Aiheesta on selväsi syytä kirjoittaa uusi, laajempi artikkeli. Lisäksi piruuttani paria sattumalaatikkoa penkomalla löysin uusia mainintoja ryssänuuneista.

Torstai ja perjantai: kaivausesittelyt


Torstai-aamuna alkoi sitten arkeologien kokoontumisajot. Vuorossa oli peräti 30. kerta, kun Kansallismuseon auditoriossa kokoonnuttiin kuulemaan kuluneen vuoden kenttätöistä. Paikalla Kansallismuseossa oli myös runsaasti metallinpaljastinharrastajia, mikä oli erittäin myönteistä. Läsnä oli vieläpä lukuisia sellaisia, joiden kanssa aiemmin tehty yhteistyö oli tuottanut runsaasti positiivisia tuloksia.

Torstai oli vaisumpi päivä, mutta väkeä oli silti koolla kiitettävästi. Itse osallistuin jokaiseen sessioon ja uskalsin jopa antaa kommentin ensimmäisen päivän päätteeksi sotilasleirituntemukseni perusteella. Pelkäsin esityslistan perusteella että suurin osa torstain annista olisi kierrätystä syksyn 2014 arkeologipäiviltä, mutta yllättävästi ja virkistävästi oli kiinnostavat kokonaisuudet ja paljon uuttakin.

Varsinaiset kaivaukset jäivät torstaina Ahvenanmaan "mahtihallin" varaan sekä arkeologi Jan Fastin Hangon saksalaisleirin tutkimuksiin. Viimeisestä oli positiivista havaita, että Hankoon ei menty motiivina "asiasta ei tiedetä mitään eikä arkistolähteitä ole olemassa joten arkeologian on ainut keino". Kirjeiden yms. materiaalin kerääminen Hangon saksalaisleiristä on virkistävä näkökulma. Itse käytin sitä sotaveteraanihankkeessa 2012 saaden paljon mielenkiintoista tietoa.

Lopuksi kysyttiin, mikä on Hangon saksalaisleirin muinaismuistoasema, onhan kohde nuori. Tässä vaiheessa en ottanut puheenvuoroa, mutta mielestäni Hangon kohteet voitaisiin rauhoittaa kattavana läpileikkauksena Suomen sotahistoriasta. Ruotsin vallan aikana niin ruotsalaiset kuin venäläiset laivastot purjehtivat saariston halki. Alueella on mm. tutkittuja ryssänuuneja, joista löytyi suuren Pohjan sodan aikaisia kolikoita. Samoin saaristossa lienee muistaakseni matruusien hautausmaita. Jos Suomessa on sodittu, on Hanko ollut tärkeä sotanäyttämö (Suomen sodassa lähimpänä Dragsfjärdin Lövö).



Museoviraston budjettien kiristys iski myös kahvitarjontaan: pullan sijaan tarjolla oli karjalanpiirakoita!

Arkeologit ja odotettu kahvitauko.

 

Taas masennusta sodan äärellä


Arkeologit ovat muutenkin saksalaisten perässä: hanke "Lapin synkkä kulttuuriperintö" sai Suomen Akatemialta 594 775 euron rahoituksen vuoden 2018 loppuun asti. Tutkijoilla on myös oma blogi. Tiedän Lapin sodan tutkimuksen taustoista sen verran, että saatanpa pysytellä asiasta erossa.

Saas nähdä onko lopputuloksena teeskentely, ettei Sampo Ahdon Aseveljet vastakkain: Lapin sota 1944-1945 -teosta (1980) ole julkaistu... Valitettavan moni tutkimus 2000-vuoden jälkeen ei ole tuonut mitään aidosti uutta tai kiinnostavaa paitsi marginaaliin jäävissä tutkimuksissa. Murtuneet mielet on erittäin virkistävä poikkeus. Usein samasta aiheesta kirjoitetaan uusi teos 5 - 10 vuoden välein (kun taistelusta on kulunut 60, 65, 70 ja kohta taas 75 vuotta).

Sotahistoriallisen julkaisupolitiikan kannalta on masentavaa että Viipurin menetyskin on taas kirjan aihe, vaikka Uuno Tarkki tutki asioita jo aikoja sitten kattavasti. No, sotaporno myy aina.

Perjantain piristystä


Torstai oli vielä vaisuhko, mutta perjantaina sali oli tupaten täynnä ja näin ilahduksekseni lukuisia kaivauskavereita pitkästä aikaa. Aikataulussa pysyttiin hyvin ja perjantain esitelmät olivat poikkeuksessa mielenkiintoisia. 

Henkilökohtainen suosikkini oli sympaattisen ja pätevän Jarkko Saipion luento Ristiinan Kitulansuon lapinraunion kaivauksesta. Tulokset olivat äärettömän mielenkiintoisia ja kaivaus toteutettiin taitavasti. Toiseksi Esa Mikkolan Virolahden Uistesuon suosillan tutkimus oli hyvin jännittävä. Maan alta paljastui valtaisa suosilta, jonka ajoitusta voidaan vielä vasta arvailla (kaivaukset päättyivät), mutta silta on joka tapauksessa äärimmäisen vaikuttava. Hauskana yksityiskohtana sillan kansirakennelmiin on kierrätetty vanhoista hirsirakennuksista hirsiä, joiden salvokset näkyivät selvästi.

Myös  Juha Ruohosen esitelmä Ravattulan Ristimäestä ja Petro Pesosen esitelmä Harjavallan kaivauksilta (joihin siis minäkin osallistuin) olivat erityisen mielenkiintoisia.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Grim Fandango

Se on tehty. Päätin palkita itseni hyvin menneestä luennosta: Steamiin tuli Grim Fandangon remasteroitu versio ja tietty se piti ostaa. Hintakaan ei ollut suolainen enkä malttanut odottaa jotain extra-alea tms. Maailman legendaarisin peli ansaitsee viimeinkin hyvän myynnin, josko antaisivat Tim Schaferille rahat jatko-osaan.

Viehätys ei ole kadonnut minnekään. Manuel "Manny" Calavera ja mekaanikko Glottis ovat edelleen hahmosuunnittelun huipentumia ja kuolleiden maailma on maailman maukkainta visuaalista karkkia. Olen vasta alussa ja päättänyt pelata säästäen, pitäähän vielä ensi tiistaiksi tehdä esitelmä.

"You must come with me, young ones, for I am the Grim Reaper."
Manny Calavera poimiessaan kaksi kyyhkyksen munaa.