keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

101 esinettä - # 21 ja 22

Fabriikki 8:ssa Nahkurinkadulla oli sunnuntaina  kirpputori. Pistäydyin siellä aivan viime tinkaan ja tuli tehtyä pari löytöä.

# 21 - Muumilaakson kartta


Olimme juuri tekemässä lähtöä ja kävin hyvästelemässä kaverini, jolta sain tiedon kirpparista ja kutsun paikalle. Huomasin hänen kojunsa seinässä jotakin, mikä oli pakko saada omaksi: Muumilaakson kartta!

Muumilaakson kartta. Liekö ollut jonkin muumilehden liitteenä tai sitten peräisin Tampereelta.

Muumitaloon kuuluu Vaikka mikä huone.
Kartta on juuri oikealla tavalla rypistynyt, materiaalina käytetty paperi tuntuu sormiin juuri siltä kuin vanhan kartan kuuluukin ja kellastuminenkin on hienoa ajan patinaa. Kolmen euron löydöksi suurenmoinen!

Sijoitus: olohuoneen seinällä. Tuli eilen kesken 1864 jaksoa alas, eli pitää hankkia enemmän sinitarraa tai kehystää & ripustaa kartta tauluna.

# 22 - Mao Zedong T-paita


Huomasin yhdessä kojussa AK-47 T-paidan josta huomautin vieressä olevalle kaverilleni, jolta sain kutsun paikalle. Hän osti T-paidan ja myyjä alkoi kaupitella Mao Zedong -paitaa kaupanpäällisiksi. Kaveri osti rynnäkkökivääripaidan toiselle kaverilleen ja antoi suurmiehen paidan minulle. Pitäisikö käyttää kesällä yliopistolla pistäytyessäni?

T-paita. Vanha ja hieman kulunut, mutta ei sentään maon syömä.

Sijoitus: tällä hetkellä pyykkikori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti