sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Turun paras aika vuodesta

Juuri nyt Turku on parhaimmillaan. Olimme tästä yhtä mieltä saunaporukan kanssa. Päivä, niin sireenit alkavat kukkia. Ylioppilaskylän saunassa pystyi vilvoittelutaukojen aikana haistamaan suomalaisen kesän tuoksun, kun taas kerran sääntöjen vastaisesti menimme kekkaloimaan katolle. Three Beersin terassilta piti valitettavasti liueta sisälle sateen alkaessa ropista niskaan, vaikka vaahteroiden alla olikin hieno tunnelma.

Olen joka päivä tehnyt keskustasta kävelyreissun jokirantaa myöten yliopistolle ja takaisin. Kaupunki muuttuu maagisesti joka päivä uusien kasvien aloittaessa kukintansa. Hankin viikko sitten VintagEijas -liikkeestä pitkään hankintalistalla olleen hellehatun, jollaisia brittiläiset käyttävät vanhoissa elokuvissa Intiassa ja Afrikassa samoillessaan. Tuuli tarttuu hellehattuun herkästi, mutta muuten se on ihanteellinen kesähattu Turun kesäpäiviin. Esittelen sen täällä blogissa myöhemmin.

Sinänsä eilen oli hassu päivä olla liikkeellä, että joka paikka oli täynnä valkolakkeja. Järkytyin syvästi kun kuulin, että nämä ovat vuonna 1997 syntyneitä. 1997! Hitto! Suomen ensimmäinen jääkiekon MM-kulta, jonka jännittämisen muistan edelleen turhankin hyvin, oli kaksi vuotta vanha kun nämä putkahtivat maailmaan! No, se on kuten They Might Be Giants laulaa "Olet nyt vanhempi kuin koskaan aiemmin" You're older than you've ever been / and now you're even older / And now you're even older.

Kävin eilen illalla muiden saunojien kanssa vanhassa kunnon Whiskey Barissa illan päätteeksi. Paikassa on harvinaisen aito ja rehellinen tunnelma. Ylipäätään olen viime aikoina tutkinut turkulaisia kantispaikkoja, moneen vierailuun on yllyttänyt Sinisen Zeppeliinin turkulaisuuden ylistys. Whiskey Barissa kokeilin kaverin ehdottamaa single maltia ja olin seuraavat puoli tuntia hitaasti maistellen autuaassa pumpulipilvessä, niin hyvää se oli. 

Sitten kävelin rankkasateessa kotiin.

Kohta alkavat 30-asteen helteet ja tukalat oltavat. 

Mutta nyt on hyvä.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vielä Karjalan reissulta...

Laitoin kameran rantakivelle minuutiksi kuvaamaan Terijoen rantaan lyöviä aaltoja.

video

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

101 esinettä - # 23

# 23 - Kinder-yllätys: verta virtsaava kojootti tahi susi


Hyvin omituisen keskustelun seurauksena ostin ruokakaupasta neljä Kinder-yllätysmunaa (siihen liittyy täysin käsittämätön taustatarina, jolle olemme nauraneet kohta kaksi viikkoa), joista yhdestä tuli sangen kyseenalainen yllätyslelu. No, miltä TÄMÄ TEISTÄ NÄYTTÄÄ?





Kyllä, näyttää siltä että kahdelle jalalle noussut Canidae -heimon jäsen kärsii ilmeisen pahasta munuaisviasta ja virtsaa lammikollisen verta urean sijasta.

No hyvä on, tältä se näyttää edestä päin kuvattuna. On se edelleen hivenen epäilyttävä, sanokaa minun sanoneen:



Oikeastihan kyseessä on Madagascarin pingviinit -animaatioelokuvaan liittyvä oheistuote, tässä siis harmaasusi Classified mukanaan jonkin sortin infapunavalo. Lelun mukana tuli lappu täynnä sekalaisia viivoja, jonka päälle vietynä punainen levy paljastaa pingviinien ääriviivat.

Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 4

Aikaisemmat päivät täältä:

Päivä 1

Päivä 2

Päivä 3


Kiertelyä Viipurissa


Viipurissa ei voi käydä pistäytymättä Kauppahallissa ja Pyöreän tornin luona.

Aamulla piti vielä käydä vilkaisemassa kirjastoa ja vanhaa kunnon Hirvipatsasta Torkkelinpuistossa.
 
Kauppahalli.

Pyöreä torni.



Ostin Kauppahallista "tsaikkaa" eli tässä tapauksessa venäläistä mustaa teetä. Lankesin myös pietarilaisen posliinitehtaan lumoihin ja vein paremmalle puoliskolle teekupin tasseineen tuliaisiksi. Myynnissä olisi ollut eeppisiä Vladimir Putin T-paiutoja, joista osa osoittaa, että venäläisetkin osaavat ottaa miehen jonkinasteisella huumorilla, vaikka parissa paidassa hän poseerasi jylhänä sotasankarina.

Kun Viipurin taistelut ehti vetää edellisenä päivänä ja ruplista oli päästy eroon lyhyessä ajassa, päätin kierrellä vanhan kaupungin suunnassa kadun päähän. Kuvasin pitkin vanhaa Mustainveljestenkatua.

Kauppatorin laidalta.

Vasemmalla vanha Mustainveljestenkatu, jota pitkin lähdin köpöttelemään.




Puolivälissä katua alkoivat rapakuntoiset rakennukset.


Uskoakseni vanhaa Linnankatua itään.


Romutettu kortteli.

Noin 15 cm korkuista katutaidetta Mustainveljestenkadulla.


Portinhoikkaan


Portinhoikan muistomerkki oli nopeasti nähty, selostin paikalla Talin ja Portinhoikan taistelut, sillä Taliin ei ole teiden puolesta tällä hetkellä menemistä.

Portinhoikan muistomerkki.

Kaatuneiden venäläisten nimiä oli useita tuhansia laatoissa.

Voiton päivänä seppelöity muistomerkin keskus.

Täällä ei ollut muistoesineitä itse muistomerkillä, mutta joku oli nostanut metallisen laatikon pysähdyspaikan viereiselle kivetykselle. Arvelin laatikkoa aluksi nopealla vilkaisulla konekiväärin vyölaatikoksi. Kun nyt tarkemmin asiaa tutkin, niin laatikko taitaakin olla Degtjarevin eli Emma-pikakiväärin lipaslaatikko. Markku Palokankaan Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988 kirjasarjan kolmannessa osassa vastaavan muotoinen laatikko näkyy pikakiväärille kehitetyssä ahkiossa vakiovarusteena. Huomasimme tämän juuri lähtiessämme, joten en ehtinyt kuvaamaan tai tutkimaan esinettä tarkemmin. Nyt harmittaa.

 Olisiko Emman lipaslaatikko?
Mielenkiintoinen esine, joka tapauksessa.


Ihantala


Matkan viimeinen kohde oli Ihantala, jonka muistokiven luokse pysäytimme bussin.

Pohjoismaiden suurimman taistelun muistomerkki.

Kertakaikkisen kiehtova ilmiö: muistomerkin juurelle on tuotu täälläkin taistelukentältä löytyneitä esineitä.

Monella taistelupaikalla oli selvästi kaiveltu maata, niin Ihantalassakin. Ihantalassa aloitimme kahvitauolla, jonka aikana tutkin muistomerkin ja suomalaisten asemien edessä ja takana paikkoja. Olimme siis Ihantalanjärven ja kirkon ohi vievän tien vastakkaisella puolella, jossa taistelujen aikaan oli II / JR 12 asemat.

Takamaastossa oli Ihantalan alueelle tyypillinen suuri kivi, jonka alla oli ihmisen mentävä kolo. Piilottelikohan joku kranaateilta ja pommeilta tuolla 1944?

Asemia muistomerkin takana metsässä. Tästä taaemmas olisi jossakin metsän kätköissä EInar Vihman muistomerkki kaatumispaikalla.





Tie lännemmäs, kohti kuuluisaa Pyöräkangasta. Paikka on valitettavasti vaikeasti saavutettavissa tätä nykyä.

Onko Ihantalankin aukeille nousemassa rakennuksia?


Yhden kiven vieressä oli lapioitu maata ja ryhdyin kaapimaan lastallani ylösalaisin käännettyä turvetta. Ihantalassa on riittänyt lyijyä ja terästä, sillä pienen pieneltä alalta tuli hirmuinen määrä luoteja, hylsyjä, käsikranaatin sirpale ja muuta materiaalia:

Kiväärinhylsy ja luoti. Hylsyissä ei valitettavasti ollut enää nähtävissä tehtaan merkintöjä, joten en tiedä, oliko suomalainen vai venäläinen. Hylsyt ja luodit osoittavat, että tässä kohtaa kuitenkin oli joku joka ampui ja jota ammuttiin. Pikakiväärin tai konekiväärin sarja lienee osunut pehmeään maahan, sillä kaikki luodit olivat säilyttäneet muotonsa.


Selostukseni jälkeen ajattelin lähteä lännemmäs kohti Pyöräkangasta, mutta paikalle osuneen toisen ryhmän opas kertoi, että sinne ei ole menemistä. Niinpä jäimme tutkimaan Ihantalan vanhaa hautausmaata ja siirryimme kirkon jäänteille ja sankarihautausmaalle.

Ihantalan vanhalle hautausmaalle vievä tie. Siitä ei kuitenkaan pääse valitettavasti kovinkaan paljon edemmäs, olisin halunnut käydä JR35:n taistelupaikoilla Pyöräkankaalla.

Ihantalan sankarihautausmaa.
Vuonna 1992 pystytetty sankarivainajien muistokivi.
Jatkosodan sankarivainajat.
Talvisodan sankarivainajat.


Kirkon rappuset.


Ihantalan kirkon jäänteet.

Ihantalanjärvi näkyy.

Ihantalan aukioita kirkolta nähtynä.


Paluumatkalla


Ihantalasta oli sitten kotiinpaluun aika. Viipurista Vaalimaalle meidät pysäytettiin parilla puomilla kahteen kertaan. Kuski kertoi kaikkien matkustajien olevan suomalaisia, joten pääsimme heti jatkamaan matkaa.

Tullissa oli paluumatkalla kunnolla jonoa, meidän onneksemme toiseen suuntaan.


Tullissa meni saman verran aikaa kuin tullessa, kaikilla oli onneksi tallessa toinen puolisko valkoisesta lappusesta. Pian olimme Suomen puolella, mutta sitä ennen oli viimeinen pysähdys Tax Freessa.

Luin viimeisellä kahvipaussilla ennen Turkua Salon Piihovissa päivän Turun Sanomat. Huomasin, että joku muukin oli palannut samoilta seuduilta pitkän matkan jälkeen. Maitsin asian yhtenä viimeisenä spiikkauksena tällä matkalla:

Mies pääsi takaisin kotiseudulleen lähes 71 vuoden jälkeen. TS 10.5.2015.

Loppuajatelmia ja kokemuksia


Matka ei olisi voinut sujua paremmin. Paria itseaiheutettua kommellusta lukuun ottamatta kaikki sujui hyvin ja aikataulu piti lähes minuutilleen. Mielenkiintoisin kohde oli Siiranmäki, ja laitoin heti Suomeen palattuani Aake Jermon Siiranmäen miehet tilaukseen kaupunginkirjaston varauksesta. En ole saanut sitä tosin vieläkään, valitettavasti. Vaskikirjastojen varastohakusysteemi on täysi mysteeri, kirjan voi saada tunnissa tai sitten kahdessa viikossa. Viralliset varauslaput ovat kaikkein hitain tapa, olen huomannut.

Suosittelen matkustamista Karjalan taistelupaikoille. Ne ovat upeita ja jos malttaa muutaman huonomman tien kanssa hidastaa, niin Taipaletta ja Talia lukuun ottamatta kuuluisimmat paikat ovat nähtävissä ja koettavissa. Venäjän tulli tai paikalliset asukkaat eivät aiheuttaneet minkäänlaisia vaikeuksia. Kunhan ottaa selville tullissa tarvittavat lappuset ja on ehkä saanut niitä jo edellisen reissun satona etukäteen täytettäviksi, niin tullissa menee minimimäärä aikaa. Iltasanomien ja Iltalehtien VENÄJÄ VENÄJÄ VENÄJÄ KAUHU KAUHU KAUHU -otsikoinnista ei kannata välittää matkaa suunnitellessa. Suosittelen ajankohdaksi juurikin toukokuun alkua, nyt

1) kasvillisuus ei peittänyt maastoa
2) lumet olivat sulaneet ja maasto pääasiassa kuivaa
3) lämpöiset ilmat suosivat
4) jättiputket eivät poltelleet Siiranmäellä
5) Muolaan kirkkomäki on siistitty.

Vaikutusta oli myös sillä, että voiton päivän kunniaksi venäläisten sotamuistomerkkejä oli siistitty poikkeuksellisen paljon. Huonoimmilla teillä saattaa olla suuria vesilammikoita, karmeimpana esimerkkinä Summan kenttähautausmaa. Samoin Äyräpään kirkon vieressä pitää varoa pehmeää maata.

Pitkälle ei suurimmassa osassa maastoa pääse pötkimään törmäämättä luonnonesteisiin tai aitoihin. Siiranmäellä, Äyräpäässä ja Ihantalassa näki eniten, Valkeasaaressa, Kuuterselässä ja Keljassa vähiten, vaikka viimeisimmässä pääsi muistomerkiltä taistelukentälle asti. Yleensä paikoille osuu samaan aikaan toisen ryhmän kanssa, jolloin oppaiden ja kuskien kannattaa vaihtaa tietoja kohteista ja saavutettavuudesta. Samoin trokareilla on yleensä hyvä suomen kielen taito ja tiedot tieverkoston kunnosta. He ottavat mieluiten euroja, muuten.

Verkkoliikenne kiinnostaa varmasti monia. Laitoin jo kauan ennen Virojokea mobiilidatan pois päältä ja säätelin verkonvalintaa. Tiesin, että automaattisesti päivittyvät sovellukset ja sähköposti voivat kerryttää Venäjän verkoissa arvaamattomasti laskua. Hotellisurffailua varten otin mukaan tabletin, johon olin ladannut Kansa Taisteli -lehtiä paikan päällä ja iltaisin selailtavaksi. Terijoella Repinossa ja Hotelli Viipurissa oli ilmainen Wifi, joilla sain tarkastettua sähköpostit. Viipurissa wifi toimi kunnolla vain aulassa. Otin varmuuden varalta mobiililaitteista pois Dropboxit yms. sovellukset, ettei mahdollisten vorojen käsiin jäisi keinoa päästä käsiksi - liian helpolla - tiedostoihini.

Käytin hotellien vettä ainoastaan suihkuihin. Hampaanpesun ja juomaveden toin mukanani, plus pullon käsidesiä. Olen kerran aiemmin saanut ankaran ripulin ja toisella kertaa silmätulehduksen, joten osasin pitää huolen hygieniasta. Ruokaa oli turvallista syödä, ja harvemmin olen saanut herkullisempia päivällisiä. Etenkin Repinon aamupalaa paistettuine perunoineen muistan suurella lämmöllä.

Hieno matka, suosittelen! Ensi vuonna uusi sotapaikkakierros ja toisena kierroksena Räisälän sotahistoriaa ja arkeologiaa. Tuskin maltan odottaa!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Pitkä postaus Karjalan kannakselta - päivä 3

Edelliset päivät:

Päivä yksi tästä

Päivä kaksi tästä

Kiviniemen aamu valkeni kauniina ja aamiaisen jälkeen lähdimme köröttelemään Sakkolan halki kohti Keljan taistelupaikkaa.

Kiviniemestä lähti hyvä tie. Hyvä*

Sakkolan paikkeilla pitää ylittää rautatie, jossa huonolla tuurilla kohdalle voi osua tolkuttoman pitkä tavarajuna. Nyt selvisimme onneksi lyhyellä matkustajajunalla.

Lähes tyhjä matkustajajuna. Kuulemma pahimmillaan risteyksessä saa odottaa puoli tuntia tavarajunan kulkua.

Kelja Suvannon rannalla on hyvin kaunis paikka. Täällä törmäsin ensimmäistä kertaa minulle uuteen sotamuistomerkki-ilmiöön: taistelukentältä löytyneitä hylsyjä, sirpaleita tms. asetellaan muistomerkin juurelle tai päälle.

Lähestymme Keljaa. Hyvä tie alla, Hyvä*

Suvanto siintää.

Keljan taistelun muistomerkki, noin Runteenmäen eli venäläisten tavoitemaaston tasalla. Kiven päällä kiväärinhylsyjä.


Kävimme myös Suvannon rannassa Keljan aukeilla, minne valkovenäläinen 220.JR pääsi maihin kahdella pataljoonalla. Paikalle johtaa hyvä tie ja sen päässä saattaa jopa päästä kääntymään bussilla. Välittömästi muistomerkin takana on useamman sadan metrin mittainen hiekkakaivanto, johon on dumbattu jätettä joten se on kierrettävä.

Muistomerkin takana on otettu maata ja tungettu jätteitä tilalle.

Jätekuopan voi kiertää muistomerkin takaa vasemmalta, mutta silloin joutuu kipuamaan jyrkkiä rinteitä.


Suosittelen kävelemään muistomerkiltä takaisin tulosuuntaan ja oikaisemaan siitä pellon poikki. Pellon takana on tie, jonka toisella puolella on jyrkkä törmä jonka takaa Keljan aukeat alkavat. Törmän yli ei kannata oikaista, sillä heti sen alla on kosteikkoa (pitkävartiset kumisaappaat tarvitaan ainakin). Kun tietä kävelee muutaman sata metriä se kaartaa jyrkästi oikealle. Siitä johtaa erinomainen hiekkatie Keljan aukeille ja Suvannon rantaan.

Ensin siis muistomerkiltä takaisin tietä pitkin ja pellon yli. Pellon päässä tien vieressä oja, jonka yli pääsee helposti harppaamalla. Ojan pohjassa ei ainakaan nyt ollut vettä.

Hyvä tie, jonka päässä kaarros oikealle vie rantaan johtavalle hyvälle tielle (oikaisimme vasemmalta päätien suunnasta). Tänne saattaa päästä bussillakin, sillä tämä tie alkaa muistomerkille vievältä päätieltä. Oikealle johtavan kaarroksen kohdalla voi päästä kääntämään bussin, mutta tiessä käytetty hiekka voi pettää raskaamman auton alla.

Äskeisen tien vieressä on jyrkkä törmä koko matkalla, jonka alla kosteikkoa. En suosittele oikaisemaan.

Keljan aukeaa. Liki 2 000 miestä 220.JR:stä jäi tänne, samoin 49 suomalaista Er. P. 6:sta. Pataljoona menetti kolmanneksen taistelukyvystään ja kahden komppanian päälliköt kaatuneina ja kolmannen (1.K/Er.P. 6) haavoittuneena. Samoin suomalainen JR 29 kärsi 50 miehen tappiot kaatuneina.

Suvannon rantaa.

Rantaa pitkin kulkee hiekkatie, mahdollisesti autolla kuljettavissa. Taustalla Runteenmäkeä.

Vaikka muistomerkille oli tuotu lukuisia hylsyjä, ei pellolla kiertely tai maan kevyt potkiminen tuottanut mitään artefakteja. Jos joku sotamatkamuistoja haluaa, niin pitää olla lapio mukana. Itse en suosittele kaivauslastan raapausta kummempaa raskasta kajoamista taistelukenttäalueisiin. Paikalla voi edelleen olla räjähtämättömiä ammuksia: 1960-luvulla Alabamassa kaivettiin Yhdysvaltain sisällissodan aikaisia maatorpedoja eli jalkaväkimiinoja, joiden ruutipanokset olivat yhä lähes sadan vuoden jälkeen toimivia. Toiseksi kaivelu rumentaa maisemaa. Tongin enemmän ainoastaan jo käännettyjä maakasoja, tuloksetta. Keljan taistelukenttä tekee vaikutuksen sellaisenaan.

Lopuksi otatin paluumatkalla metsässä kuvan, jossa lyön päätäni Karjalan mäntyyn.

Yksi matkalaisista (joka oikaisi sen törmän ryteikön läpi) oli lähtenyt harhailemaan hyvin kauas. Olin Keljan aukeilla viimeisenä varmistamassa, että ketään ei jäisi jälkeen porukasta, mutta en havainnut tätä "eksynyttä lammasta". Bussissa pidetty luku osoitti yhden puuttuvan ja onneksi hän kuuli bussin merkkiäänen. Lähdin kävelemään häntä vastaan eikä aikahävikkiä syntynyt loppujen lopuksi kuin 10 minuuttia. Antti Rokan talo Haparaisissa ja Kekinniemen sulkulinnake tosin jäivät nyt näkemättä, mutta niihin ei missään tapauksessa olisi ollutkaan aikaa, ne olivat mukana ylimääräisinä kohteina, jos aika riittäisi.

Humalaisiin


Ennen Äyräpäätä räisäläläisissä oli halukkaita vierailijoita entiseen Humalaisten kylään. Ajaessamme tulotietä takaisin huomasimme, että voiton päivän juhlinta oli alkanut.

Muistomerkin äärelle oli kerääntynyt kunnolla poppoota. Autoja oli parkkeerattu pitkälle matkalle.

Voitonpäivä, 9.5.

Viimeisenä juhlapaikalle ajoi vanha kunnon Mosse!

Humalaisiin vei hyvä tie. Hyvä**


Ennen Humalaisia pysähdyimme kangasmetsään vilkaisemaan kangasvuokkoja, jotka olivat juuri parhaimmillaan. Kaikin puolin oli siis paras aika vuodesta käydä Karjalassa.



Humalaisten kylästä ei ollut paljon jäljellä.

Humalainen.

"Humalainen. 79 taloa"

Humalaisten kylän muistomerkki, myllynkivi.



Matka jatkui Kiviniemen kautta.

Kiviniemeä eli Losevoa.

Kiviniemen silta, uusi rakenteilla vasemmalla puolella.

Jäähyväiset Kiviniemelle tällä matkalla. Vuoksi jäi virtaamaan vuolaana.

Humalaisista ajoimme liikuttavan yhteistilaisuuden jälkeen Äyräpään kirkolle. Tämä oli yksi vaikeimmin tavoitettavista kohteista Muolaan ohella, mutta perille pääsi kyllä aika hyvin.

Aluksi tie oli Kiviniemen jälkeen erinomaista. Hyvä*

Sitten tie Äyräpäähän käännyttäessä huononi hiekkatieksi. Kohtalainen**

Ja taas vähän ajan päästä tie huononi tolkuttomasti ja bussin piti ajella reunasta reunaan suurimpia kuoppia väistellen. Kohtalainen* - lähes huono**

Ja taas kuin tyhjästä tie parani! Hyvä*

Tästä on Äyräpäähän 5 minuuttia. Näyttäisi siltä, että tie päättyy tähän mutta vielä oli tie olemassa ja perille pääsi. Kohtalainen**


Äyräpää


Äyräpään kirkon äärellä kävi heti bussia käännettäessä turma, viimeinen tällä matkalla passin unohduksen ja Keljan eksymisen jälkeen. Kirkon eteen oli ajettu hiekkaa ja näytti siltä, että linja-auto pääsisi kääntymään siinä. Ei päässyt, sillä tie olikin kirotun pehmeää ja auto upposi lähes puoli metriä! Onneksi pääsimme omin voimin pois, aiemmin oli kuulemma trokareiden pitänyt pyytää toiselle bussille vetoapua.

Varoitus, tässä kohtaa ei voi kääntää autoa! Jälki oli kuin kranaatista. Kirkon rauniot tästä oikealle.

Auton etupelti otti hieman vahinkoa. Tullivirkailija ihmetteli tätä sunnuntaina tullissa ja auto saikin alta erikoistarkistuksen "montussa".


Äyräpään kirkon rauniot olivat hyvin vaikuttavat, ja niiden sisällä oli hyvä luennoida 1944 taisteluista (muistin mainita nurmoolaaset 1940!). Kävelin sitten muiden kahvitellessa asemia pitkin melkein vanhaan lossirantaan asti. Sain ylimääräisiä opastettavia, kun Olavi Paavolaisen seuran jäseniä pysähtyi kuuntelemaan selostustani. En laskuttanut. Eikä tullut esitelmästäni synkkä yksinpuhelu.

Kirkon rauniot tulosuuntaan.

Kirkon rauniot ja kumpu.

Kurkistin kirkon länsipuolella olevaan koloon kirkon alle.

Juoksuhautaa ja asemia Äyräpään harjanteilla.

Kuvaussuunta harjuilta kohti Äyräpään kirkkoa, vasemmalla näkyy kirkkoaitaa.

Pesäke.


Sain juuri ja juuri ajan puitteissa näkyviin Vuosalmen pellot, joille venäläiset suorittivat 1944 ylimenohyökkäyksen.

Äyräpään harjanteiden takamaastoa ja Vuoksea.

Vuosalmen pellot vastapäätä. Lähes kolmen neuvostodivisioonan voimat kuihtuivat noille rannoille. "23. Armeija epäonnistui tehtävässään"


Tämäkin paikka oli hyvin vaikuttava, ja siitä jäi samanlainen tunnelma kuin Siiranmäestä.

Kirkon raunio ja muistomerkit.

Muolaaseen


Seuraavaksi ajoimme Kyyrölään ja siitä Muolaan kirkonkylälle Yksjärven ja Kirkkojärven väliselle kannakselle. Olin tutkinut Muolaalaisten Seura Ry:n sivulta etukäteen, että he olivat päässeet paikalle ja olivat siistineet paikkoja vappuna, eli viikkoa ennen matkaamme

Kyyrölää. Muolaalle vievän risteyksen löytäminen vei hetkisen...

... mutta onneksi Kyyrölässä on helppo kääntää auto päätiellä.

Kyyrölää.


Muolaalle vievä tie vaihteli laadultaan.

Kohtalaista tietä.  Kohtalainen**

Hieman huononevaa tietä. Kohtalainen**

Ja huononevaa tietä, mutta hyvin pääsi perille asti. Kohtalainen**

Pällikkälässä oli aivan hyvä tie, vaikka näyttääkin hieman huonolta. Kohtalainen**

Pällikkäläm kylää Yskjärven rannalla.


Muolaalaisten seura ry on tehnyt kirkon äärellä erittäin hyvää työtä. Vanhoja hautakiviä on etsitty sekä nostettu pystyyn ja vanhoja taisteluasemia on siistitty. Paikalla on myös erinomaiset suomenkieliset opaskyltit eri kohteilla.

Muolaan kirkon rauniot. Näkyvät kivet ovat vanhoja hautakiviä.

Talvisodan aikana osa asemista kulki kirkkomaan halki, minne oli kaivettu 20 miehen miehistökorsu. Korsuun päästäkseen piti muistitietojen mukaan loikkia yhden arkun yli. Taisteluhauta jäi kuitenkin matalaksi, koska hautoja ei haluttu häiritä. Kiviaitaan puhkottiin samalla muutamia ampuma-aukkoja.

Selostin joulukuun 1939 taistelut ja helmikuun 1940 taistelut 5./JR 4:n taisteluista kirkon länsipuolen asemissa. Hiekkamaa tukki täällä kiväärit niin pahoin, että loppuvaiheessa asemissa oli vain noin kahdeksan toimivaa kivääriä 30 vihollispanssarin piirittäessä asemia puolikaaressa.

Kirkko tuhoutui 1939 joulukuussa vihollisen tykkitulessa. Kirkon urut soittivat viimeisen, hornamaisen virtensä liekkien aiheuttaman kuuman ilmavirran voimalla.

Vanhoja suomalaisia hautakiviä.

Juoksuhautaa kirkon itäpuolella.

Rannassa näkyy vielä talvisodan aikaisia panssariestekiviä.

Muolaan kirkon sotilashautausmaa.

Tuolta tulivat tankit. Esteet olivat 300 metrin päässä kirkon asemista kannaksella, ja räjäytetyistä aukoista pääsi tankkeja asemiin. Kirkon kiviaidan vieren asemat tulivat monen tankin - ja tankintuhoajan - kohtaloksi.


Paikalla on paljon nähtävää, kannattaa varata aikaa!

Viipuriin


Lopulta ajoimme illan majoitukseen ja päivälliselle Viipuriin, Hotelli Viborgiin. Viipurissa riitti nähtävää ja kuvattavaa: Viipurin vanhat rakennukset, voiton päivän juhlinta, Europa Nostra palkinnon saanut Alvar Aallon suunnittelema kaupunginkirjasto... Ensiksi kuitenkin pysähdyimme Ristimäellä, missä 20. Prikaatin 5. ja 6. Komppanian asemat romahtivat 20.6.1944. Ajoimme Kannaksentietä luutnantti Sippelin rynnäkkötykki BT-42:n reittiä Lääninsairaalalta Eliaankadun kulmaan, minne vaunu jäi tuhoutuneena. Vain ajaja, kersantti Virtanen selvisi. Luutnantti Sippelistä jäi jäljelle vain jalat läpiammuttuun torniin. Kävin paikan päällä vielä jalan myöhemmin. 

Yritimme päästä myös Punaisenlähteentorille katsomaan entisen Pohjoismaiden Yhdyspankin rakennuksen kohtaa, jossa eversti Kemppi piti 1944 esikuntaansa. Tie oli kuitenkin suljettu, sillä torilla oli menossa juhlallisuudet. Tämä oli ainoa kerta, kun kohtasimme halveksuntaa: väkijoukosta humalainen mies näytti kuulemma meille keskisormea.

Hotelli Viborgin aulan kalat tuijottivat herkeämättä.

Punaisenlähteentorilla oli lava ja paljon väkeä juhlimassa:

Torilla riitti voiton päivän juhlijoita.

Näitä julisteita riitti. Niitä oli A3-kokoisina melkein jokaisen liikkeen ikkunassa ja ylempien kerrosten ikkunoissa näitä oli melkein joka talossa.


Kadunkulmassa oli jokseenkin karmiva pomppulinna.

Torkkelinkadulla oli kovaääniset ja koristeet jokaisessa tolpassa.

Torkkelinpuiston kulmaa. Lähellä Punaisenlähteentoria oli kojuja, joista yhdessä mies löi paikan päällä "Minä sydän Viipuri" -kolikoita (venäjäksi, tietty), jonka toisella puolella oli Viipurin linna. Pitihän siihen 100 ruplaa käyttää.


Alvar Aallon kirjasto piti kuvata tarkkaan:

Myönnetään: otin tämän kuvan sunnuntaiaamuna enkä lauantaina. Se on kuitenkin paras yleiskuva tältä matkalta kirjastosta.







Varsinainen kohteeni oli tällä matkalla kirjaston ohella Eliaankadun ja Kannaksenkadun risteys, missä vaurioitunut Sippelin BT-42 rouhaisi palan katukivetystä. Asfaltti on uusittu, mutta kyllä se kohta vaan edelleen taitaa näkyä lähes 71 vuoden jälkeen:

Eliaankadun ja Kannaksenkadun kulma oikealla näkyvän rakennuksen edessä. Rakennuksessa oli mm. Osuusliike Torkkelin myymälä. Ks. lisää Virtuaaliviipurista.

Tähän kohtaan rynnäkkötykki jäi.

Neliön muotoisen katukiven oikealta puolelta puuttuu iso pala katukivestä. Oletan, että tässä kohtaa vaunu törmäsi kivetykseen.

Kävelin taas Punaisenlähteentorin kautta. Monissa ikkunoissa oli mainitsemiani voiton päivän julisteita, joissa oli usein kuvia Viipurin valtauksesta 1944.

Panssarit Punaisenlähteentorilla.

Venäläisiä Pyöreän tornin edessä.

Rumpalityttöjä lavalla.


Tällaisia vaakunoita/kilpiä oli melkein jokaisessa lyhtypylväässä. Eri kuva-aiheilla toki.


Torkkelinkatu ilta-auringossa.

Kollaasi voiton päivän kuvista. Vasemmalla ylhäällä "hilpeähkö" tietokonemuokkaus Berliinin valtauksesta.

Viipurin valtauskin saatu näyttämään sopivalla valokuvalla suurtaistelulta ja sankariteolta. "Kukkuu, onko siellä faschisteja?"


Venäläinen sodan juhlinta oli mielenkiintoista verrattuna suomalaiseen. Tanssiesitykset olivat kieltämättä vaikuttavia (lavalla oli mm. tanssiryhmä Monrepoo, mikäli ymmärsin juontoa) ja harjoitteluun oli nähty vaivaa. Mutta minua jäivät vaivaamaan välimusiikit. Ne olivat suoraan jostain toimintaelokuvasta. Itsenäisyyspäivänä Liedossa oli juhlavampi tunnelma. Kukkia sankarihaudoille ja varusmiehiä laulamassa Finlandiaa kirkossa. Luterilainen arvokkuus sopii minun arvoihini paremmin.

Sodan muuttaminen sen virallisissa muistotilaisuuksissa tietokonepeleiksi ja toimintaelokuvaksi on - jotenkin sairasta. Kymmenien miljoonien venäläisten kärsimyksen muisteleminen kuin kaikki olisi ollut kasaritoimintaleffaa... kamalaa. Juhliva yleisö tosin käyttäytyi ohikulkiessani arvokkaasti enkä aistinut minkäänlaista hurmoshenkeä.

Juhlinnasta huolimatta Viipurissa oli rauhallista ja kaduilla oli mukava kulkea. En tiedä, miten turvallista yksinäisellä naisella olisi ollut kulkea, mutta itse saatoin liikkua kaikessa rauhassa.

Vielä pari tuokiokuvaa, niin voin siirtyä viimeiseen matkustuspäivään. Tämän kirjoittamisessa meni kolme päivää, koska kuvia piti tutkia ja silmäillä kuvausaikoja. Plus Goodreadsin mukaan olen kahdeksan kirjaa jäljessä 100 kirjan haasteesta, eli kiirettä pittää pittää senkin asian suhteen!