torstai 2. heinäkuuta 2015

The Archaeology of V. Gordon Childe (1994)

Nyt minun on nostettava lukulistalta esille The archaeology of V. Gordon Childe. Contemporary perspectives. Teos perustuu Lontoossa 8.-9.5.1992 Gordon Childea käsitelleen konferenssin esityksiin ja keskusteluihin.

The Archaeology of V. Gordon Childen kansi. Kuva: The University of Chocago Press Books.


Australialainen Vere Gordon Childe (1892 - 1957) lienee maailman ainoa arkeologi, jonka keskiverto tieteestä kiinnostunut ihminen tuntee. Tämä johtuu hänen merkittävistä teoksistaan, joissa ihmisen esihistoriaa on käsitelty synteettisesti ja yleistajuisesti. Childe oli ensimmäinen, joka kirjoitti ymmärrettävästi mitä menneisyydessä tapahtui ja miksi muutokset toteutuivat. Hänen teoriansa nojasivat vahvasti marxilaisuuteen (huom. pitkälti eri asia kuin kommunismi), mitä piirrettä konferenssissa ruodittiin syvällisesti. Marxilaisuuden (positiivista) vaikutusta arkeologiaan ei pidä väheksyä, ja marxilaiseen arkeologiaan on kuulunut vahvasti yhteisön huomioiminen.

Kirjan tekstit olivat hyvin kiehtovaa luettavaa ja mukaan otetut esitelmiä seuranneet keskusteluosiot olivat hyvin valaisevia. Childen jännittynyt suhde neuvostoliittolaiseen arkeologiaan tuotiin esille, ja konferenssissa julkaistiin ensimmäistä kertaa hänen kirjoittamansa kriittinen kirje neuvostoarkeologiasta ja kaivaustuloksista sekä niiden julkaisemisesta. Näin länsinaapurina kirje on hyvin kiinnostava ja pitäisikin tutkia omaksi huviksi itäisen arkeologian vaikutusta suomalaiseen arkeologiaan.

En voi muuta kuin toistella sanaa "mielenkiintoinen". Mielenkiintoisin teksti oli Kent V. Flanneryn kirjoitus "Childe the evolutionist", jossa käydään läpi Childen huonoa Uuden maailman tuntemusta - tai oikeastaan mielenkiinnottomuutta - ja sitä, että Childe (pasifistina) ei tunnustanut sodan roolia yhteiskuntien kehittymisessä. Etelä-Amerikkalaiset esimerkit osoittavat, että neoliittisesta yhteiskunnasta kohti urbanisoitumista kulkevat yhteiskunnat kävivät läpi "eriarvoistumisen", jossa sodilla ja monumentaalisilla rakennusprojekteilla päälliköt pyrkivät saamaan hallintaansa mahdollisimman monia alamaisia.

Childe itse tunnusti, että hänen teorioitaan, hypoteesejaan ja tuloksiaan tullaan kumoamaan ja muovaamaan. Se on kypsän tiedemiehen merkki, joka on nykyaikana harvinaisuus.

Vere Gordon Childe kuoli tekemällä itsemurhan 19.10.1957. Hän hyppäsi alas kalliohyrkänteeltä lähellä syntymäpaikkaansa. Kiinnostavaa sinänsä, hän kirjoitti yhdelle konferenssin osallistujista suosituksen tämän pyynnöstä vain viikkoa ennen elämänsä päättämistä.

Suosittelen teosta kaikille arkeologian teoriasta ja arkeologeista kiinnostuneille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti