lauantai 15. elokuuta 2015

Kirjan lumoissa

Vaikka Helsingin Sanomat usein suututtaakin minut surkeilla kolumnisteillaan, Turun Sanomista ja Turusta ylipäätään pöllityillä jutuillaan ja sillä PERKELEEN klikkaatätä-journalismillaan, niin heilläkin on kultaiset hetkensä. Innostuin suuresti 13.8. julkaistusta Toni Jerrmanin arviosta "Hiki ja veri haisevat 30 vuotta vanhassa Musta komppania -fantasiaklassikossa". Hyvin kirjoitettu analyysi fantasiakirjallisuudesta ja myyvä mainospuhe Glen Cookin Mustalle komppanialle. 

Vaskikirjan julkaisema kirja menikin tänään aamulla Vaskikirjastoon varaukseen ja ilahduin suunnattomasti, kun sähköpostiin tuli jo parin tunnin kuluttua pääkirjastosta ilmoitus "Varauksesi on saapunut". Hyvä Helsingin Sanomat! Hyvä Vaskikirjastot! Hyvä Vaskikirjat!

Hyvä Musta komppania!


Tämä ei ollut hyvä valinta päivälle, jona on kirja-arvostelulle deadline... pariinkin otteeseen on pitänyt livahtaa tietokoneelta lukutuoliin Mustan komppanian ääreen. Kun kirja-arvostelu tuli tehtyä valmiiksi, valitsin Tropico 2: Pirate Coven sijasta viihteeksi kirjan.

Glen Cookin kirja on juuri sellaista fantasiaa, josta pidän. Opin inhoamaan David Eddingsin fantasiakirjoja Belgarionin tarun jälkeen (oikeasti, huokaisin helpotuksesta lukiessani wikipediasta Daven potkaisseen tyhjää jo vuosia sitten) ja Tulen ja jään laulu oli suuri riemastuksen aihe minulle. TV-sarjaa tosin en arvosta, sellaista perhanan väkivaltapornoa teineille.

Kirjasta on luettuna noin 1/4, joten en anna vielä arviota, mutta koukuttavaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä. Plussat toimivasta suomennoksesta.

Palaan lukutuoliini.

lauantai 8. elokuuta 2015

Tilapäispäivitys - maiharit toimivat yms.

Kengästystä, pyöräilyä ja marjastusta


Kas niin, kroppa alkaa viimeinkin olla kesän levon jälkeen työskentelykunnossa. Uudet maiharit saapuivat maanantaina ja polvikivut katosivat hetkessä. Kenkien sitominen vie paljon aikaa, mutta vastineeksi olen saanut monipuoliset (viidakkoon tarkoitetut) kengät joilla jaksaa marssia.

Kyllästyin etsimään hävittämiäni polkupyörän avaimia ja marssin Clas Ohlsoniin ostamaan rautasahan. Pakko oli tulla siihen lopputulokseen, että avaimeni ovat päätyneet maanläjittelykasaan jonnekin Harjavaltaan viime syksyn kaivausten jäljiltä. Lukko on nyt sahattu auki, pyörän renkaat on nyt pumpattu täyteen ilmaa ja pesu- ja öljyhuolto on tehty. Juuri kun sain kaiken valmiiksi, alkoi sataa. Suunnittelin meneväni vaapukoita etsimään huolto-operaation jälkeen, mutta tässä intiaanikelissä (sade, +28, potentiaalinen ukkonen) en kyllä lähde ryöppäilemään.

Niin, sieniä on löytynyt vaatimaton määrä mutta kolmen Ruissalon keikan jälkeen pakastimen alin loota on täpötäynnä mustikkaa. En ole aikaisemmin nähnyt metsää yhtä sinisenään mustikoita. Tänään ne lienevät jo ylikypsiä, joten olen vaihtanut vaapukanmetsästykseen. Mutta kuten mainittu, täytyy siirtää huomiseen.

Kiire tuli!


Lupasin Muinaistutkijaan kirja-arvostelun. Huomasin säikähdyksekseni, että jutun deadline onkin 15.8. EIKÄ 15.9. Hui! Onneksi on aikaa ja teksti on sujuvaa luettavaa, joten saanen kirjan luetuksi tänään. Jännä miten elämään tulee heti järjestystä kun on juttu, jolla on deadline.

Koulun penkillä on kivaa


Ilmoittauduin Turun Työväenopiston InDesign-kurssille, koska on pakko opetella se taito enkä ole riittävän spatiaalis-visuaalis-lahjakas ymmärtääkseni suoraan sivuntaiton saloja. Olen 1. varasijalla, toivon mukaan joku keksii syksyn viikonlopuiksi järkevän harrastuksen.

Tähän loppuun voisi kehaista koulu(tus)teeman mukaisesti yhtä Turun parhaista ravintoloista ja baareista, nimittäin Koulua. Istuin siellä eilen iltaa ja tilasin legendaariset Koulun Lohkoperunat (ISO peruna lohkoina, sipulirenkaita, suola/maustekurkkuja ja chilimajoneesia, mmmm). 

Ilmeisesti sössin tilauksen kovassa metelissä tiskillä lankkuperunoiksi, joten kun tarjoilija toi annostani sain ison vadillisen lankkuperunoita. Selitin, että on tapahtunut erehdys ja epäilin saaneeni jonkun toisen annoksen. Tarjoilija pahoitteli ja tuli pian takaisin oikean annokseni kanssa - jossa lohkoperuna oli korvattu tuolla muhkealla kasalla lankkuperunoita! Harvoin saa näin erinomaista palvelua, olletikin kun virhe tilauksessa oli mitä todennäköisimmin minun. Kiitos, Koulu!

maanantai 3. elokuuta 2015

Kirjasta opittua

AdLibris pieksi Suomalaisen Kirjakaupan 6-0. Kirjat tulivat kolmessa arkipäivässä. Tein tilauksen torstaina, ja kirjat olivat haettavissa keskiviikkoaamulla. Tästä kertoi tiistai-iltana tekstiviesti Postista, kun en ollut jakeluaikaan kotonani.

Otin luvun alle heti paikalla Larry Kahanerin  AK-47. The Weapon That Changed the Face of War (2007), eli sen jota yritin kahden kuukauden ajan tilata Suomalaisesta. Kirja oli kolmas lukemani Kalashnikovin historia, ja taas kerran tuli uutta ja vanhaa ja ristiriitaista tietoa. Kahaner ei täysin vakuuttanut toisen maailmansodan tuntemuksellaan: hän muun muassa piti saksalaisten aseistusta Operaatio Barbarossassa lähes konepistoolivaltaisena, vaikka saksalaiset sotivat pitkälti kiväärein. Mm. Albert Speer kertoo muistelmissaan käynnistään Lapissa, jonka aikana rintamalla sotilaat toivoivat lisää konetuliaseita käyttöönsä. Samoin MP-40:n suitsutus oli omituista, vaikka ase olikin käyttökelpoinen ja sittemmin länsiliittoutuneiden mosureiden mielestä parempi kuin omat aseet.

Kahaner loistaa sen sijaan monimutkaisten asetoimitusten ja USA:n asepolitiikan tuntijana. Lopussa oli kiinnostavin luku Kalashnikovista kulttuurissa (aka elokuvat, taide, patsaat), mutta se oli pettymyksekseni sangen luettelomainen. Hyviä oivalluksia hänellä toki oli.

Uutta tietoa


Varsinainen yllätys oli patruunoiden hylsyjen moderni merkitsemiskäytäntö. Aseiden lisäksi patruunoihin halutaan tätä nykyä merkinnät siitä, missä tehtaassa ammus on valmistettu, minne/kenelle se on toimitettu ja mitä erää se on. Merkinnät tehdään yleensä laserkaiverruksena. 

Etenkin Brasiliassa tuliaserikollisuus on vakava ongelma, ja maan tehtaat ryhtyivätkin merkitsemään ammuksia laserilla. Lukijoille tuttu brasilialainen Companhia Brasileira Cartuchos (CBC) merkitsee valmistamansa ammukset viisimerkkisellä koodilla hylsyn kannan reunaan. Muistin aiemmin mainitsemani Lugerin hylsyn ja riensin suurennuslasin kanssa kokoelmani ääreen. Tästä en kuitenkaan löytänyt kuin pienen pisteen kannan reunasta: patenttihakemuksessa osoitettu kohta on sileä, joten ammus on ollut vanhempaa tuotantoa.

Tulevaisuuden konfliktiarkeologien kannalta käytäntö on kuitenkin vallankumouksellinen. Sen avulla arkeologit pystyvät lukemaan taistelupaikkoja aivan uudella tavalla: patruunoiden varastokierto voidaan laskea, osanottajien määrä ja laatu (miliisien, poliisien ja armeijoiden ostamat erät merkitään erikseen) sekä ammusten kiertokulku.

lauantai 1. elokuuta 2015

Kenkiä ja kipuja

Polvikivut käännyttivät minut viimeinkin Varustelekan asiakkaaksi. Vuosi sitten minulla alkoivat keväällä pahat polvikivut kuin tyhjästä ja piti pitkään miettiä, mikä ne aiheutti. Lopulta hoksasin, että olin viikkoa aiemmin vaihtanut talvikenkäni kesäkenkiin. Kun vaihdoin takaisin varrellisiin talvisaappaisiin, niin jopas jalat parani!

Ostin UFFista reilu kuukausi sitten törkeän hienot kengät, mutta nyt näyttää siltä että esteettisyydestään ja mukavuudestaan huolimatta nekin käyvät polvilleni. Ei siis auttanut muuta kuin etsiä varsikengät eli maiharit. Minulla oli opiskelujeni alkuaikoina Salainen Agentti -liikkeestä ostetut Muukalaislegioonan maiharit, jotka olivat erinomaiset. Ne kestivät vaikka mitä ja jalat kestivät niissä, mutta lopulta niihin tuli yksinkertaisesti liian suuria reikiä pinnalle. Seuraajat, suomalaiset maiharit eivät kestäneet vuottakaan kun pohja lähti irti. Olen siis ollut poikkeuksellinen arkeologi, maihariton hyvin pitkään. Mutta nyt, kiitos Varustelekan, olen korjaamassa tätä ankaraa puutetta elämässäni. Sillä välin pitänee liikkua romahtamaisillaan olevissa talvikengissä pidemmät reissut maailman Turuilla ja Turun toreilla.

Muitakin kipuja on kertynyt. Toukokuussa ranteet ja sormet kipeytyivät ankarasta ATK-työskentelystä. Jos saan parin viikon kuluttua anomani apurahan, niin ostan ergonomisen hiiren Itäiseltä Pitkäkadulta tietokoneliikkeestä. Plus hankin uuden kirjahyllyn. Lattia on käytännössä horisontaalinen kirjahylly.

Raportoin kiputilanteesta lisää tilausten saavuttua. Kohta talvikengillä Ruissaloon etsimään kanttarelleja!