We're in business - tutkimus jatkuu ja kaikkea sattuu

Matka jatkuu. Sain avustuksen kirjan tekoon, joten sotaveteraanihanke voi edetä. Sotaveteraanien järjestökin lupasi suoralta kädeltä tukea, eli hyvin menee! Tavoitteena on kirjoittaa jatkosodan aikaisen Viestipataljoona 33:n historiikki. Työt alkavat kohta, ja nyt on  kotona fasiliteetit lähes tulkoon päivitetty tehtävän tasalle. Tärkein investointi kirjahylly, johon mahtuivat kaikki sotakirjani.

Tilasin Expertiltä uuden tulostinskannerin, maksoin rahat ja lupasivat toimittaa "ensi viikolla". Tämä oli kuukausi sitten. Vikonloppuna kävin viimeisen kerran tiedustelemassa asiaa ja taas vastaus oli "ensi viikolla". Peruin kaupat ja sain onneksi rahat välittömästi takaisin. Pitänee lähteä Raisioon jättiliikkeisiin tutkimaan tulostinkantaa. Tai siirtyä kokonaan verkkokauppojen käyttöön, vaikka Suomalainen Kirjakauppa minua sielläkin runnoi. Syvä on katkeruuteni tätä maailmaa kohtaan! Maksan, mutta rovoilleni vastinetta saa en!

Mutta tutkimukseen. Teen tässä kuussa ennakkojärjestelyt: selailen vanhat arkistoni, teen tiedusteluja ja harjoittelen parin uuden tietokoneohjelman käyttöä. Plus yritän saada kerättyä tietoja paria tekeillä olevaa artikkelia varten.

Kalashnikovin jäljillä edelleen - I was in 'nam boy!

Kalashnikovin - tai käytetäänpä epätarkkaa mutta ymmärrettävää lyhennettä AK-47 näppäimistön säästämiseksi - jälkien tutkiminen on vienyt minut populaarikulttuuriin. Lainasin kirjastosta nivaskan työväenlauluja käsittelevää kirjallisuutta ymmärtääkseni kommunistisen/neuvostoliittolaisen/vasemmistolaisen lauluperinteen historiaa. Sopiiko itäblokin tunnetuin tuote laulun aiheeksi?

Hatarat yritykset (Google hakusanavariaatioin) löytää AK-47:aa neuvostoaikaisesta musiikista eivät onnistuneet. Yksikään rynnäkkökiväärin historiikki ei tarjonnut muuta kuin uudempaa rap-musiikkia. Youtube-haku tarjosi kuriositeetin 1980-luvulta: Sisterhoodin Finland Red, Egypt White.

Miksi "Kansan ase" ei ole kelvannut suomalaiseen musiikkimaailmaan? Luin Love Recordsin historiikin, ja vaikka esimerkiksi Vietnamista onkin merkin alla lauleskeltu enemmän kuin vähän niin rynnäkkökivääri ei esiinny teksteissä. Väkivallan kaihtamisesta ei voi olla kyse, sen osoittavat useammatkin jenkkisolttujen turmiota toivovat laulut.

Löysin kiehtovan antologian Vietnamin sodan aikaisesta musiikista, ja vain kahdesta niistä löysin maininnan AK-47:sta. Vain toinen niistä on levytetty sodan aikana, Bill "Watermelon Slim" Homansin Quanq Tri City (1973). Entistä erikoisempaa on että se on tehty vihollisen, Vietcongin sissin näkökulmasta. Toinen AK-47:n mainitseva laulu on muuten Chuck Rosenbergin Boonie Rat Song.

Viime aikoina on puhuttu paljon esinetutkimuksen uudesta tulemisesta, mihin kiinnostukseni AK-47:aankin liittyy. Mielestäni tämä antologiassa ollut kappale, David Ballin country-kappale Riding with Private Malone, on kiehtova osoitus esineiden, tässä tapauksessa auton voimasta:

Jotain kiehtovaa on siinä, että Vietnamin sodan "the songs", kappaleet amerikkalaissotilaille ovat seuraavat: The Animalsin We gotta get out of this place ja Peter, Paul and Maryn Leaving on a Jet Plane. Olisivatko asemasodan ajan suomalaiset kuunnelleet vastaavia kappaleita? Toisaalta suomalaisilla oli Elämää juoksuhaudoissa. 

Toisaalta taloudellinen tilanne ja etenkin yliopistojen ja museoiden leikkaukset tuovat mieleen antologialta kuuntelemani Pete Seegerin kappaleen Waist Deep in the Big Muddy.

But every time I read the papers
That old feeling comes on;
We're -- waist deep in the Big Muddy
And the big fool says to push on.

Flunssainen historiallinen luento

Tein historiaa tänään olemalla Siirtolaisuusinstituutin Migration Fellowsin historian ensimmäisen session toinen luennoitsija. Pidin luentoni englanniksi talvisodan ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Viime viikolla saamani flunssa täytti aivot räällä ja pisti köhimään toisinaan kesken luennon oikein tosissaan... no, onneksi aihe oli kiinnostava vaikka englantini olikin flue'is eikä fluent...

Videokamerasta loppui (LUOJAN KIITOS!) akku kesken luennointini, mutta luentodiani ovat piakkoin luettavissa Siirtolaisuusinstituutin sivuilla.

Talvisota, paloauto ja mietelause

Talvisodan erikoisuuksiin kuului elokuvaohjaaja Anthony Gilkinsonin (mm. Viacomin perustaja, juttu Hesarissa vuonna 2000) organisoima kahdeksan miehen vapaaehtoinen tulipaloyksikkö. Se saapui Suomeen vasta Moskovan rauhan jälkeen, mutta osoittautui sodan jälkeisessä Helsingissä mitä arvokkaimmaksi avuksi. Erikoistehtävät päättyivät vasta 1941, kun yksikkö poistui brittiläisten vapaaehtoisten, Osasto Sisun jäsenten kanssa. 

Muistoksi Helsingin palolaitokselle jäi kirkkaanpunainen paloauto jonka kyljessä luki "London Fire Volunteers". Saksalaiset valittivat tekstistä vuonna 1942, mutta eivätpä hesalaiset maalanneet uudestaan. Jossain vaiheessa sodan jälkeen auto - valitettavasti - romutettiin. 

Yrittäessäni etsiä valokuvaa autosta törmäsin London Fire Brigade Fire Cadetsin sivulla tähän ajatuksia herättävään kuvaan:

Lähde: http://klear.com/profile/LFBFireCadets

Kaikkeen kiinnostavaan sitä törmää, kun talvisotaa tutkii.

Pari viikkoa Viraston hommissa - Ilomantsi, Rautalampi, Paimio, Lieto, Ylöjärvi

Kaksi viikkoa vierähti taasen kenttätöissä ympäri Suomea. Maanantaina 7. syyskuuta tulilähtö kohti etäisintä työpistettä eli Ilomantsia. Puolivälissä matkaa kävimme syömässä Varkaudessa ravintolassa nimeltään Kaks Ruusua. Alvar Aallon käden jälki oli nähtävissä sisustuksessa.

Valter Ahlströmin patsas Varkaudessa. Muuta en ehtinyt kuvata.

Perillä Ilomantsissa majoituspaikkana oli Anssilan tila, jossa untamme vahti valtaisa Keski-Aasian paimenkoira Lana. Heräsin viitisen kertaa yön aikana sen jylhään haukkumiseen, ilmeisesti se karkotti uhkaavia hirmuja. Kuulemma karhut ovat uhanneet lehmiä ja lampaita alueella.

Täällä vartioin minä!

Lana nukkuu/vahtii navetan edessä.

Anssilan tilan lehmälaidun. Mukava paikka ja valtava aamiainen!

Ilomantsi

Arvelimme että Ilomantsissa menisi vain pari tuntia, mutta kuopitimme aluetta ahkerammin vastaisen varalle. Minusta paikka oli hyvin jännittävä, sillä vain 50 metrin päässä molempiin suuntiin kaivausalueesta oli jatkosodan aikaisia juoksuhautoja. Täällä ei varsinaisesti taisteltu, mutta ilmeisesti jokin jalkaväkijoukkue oli asemissa venäläisten koukkauksen varalta kesällä 1944. Juoksuhaudat olivat aika karkeita, enkä saanut ikuistettua niitä kunnolla kameralla.

Juoksuhaudan pätkä. Tässä oli erotettavissa konekiväärin asema sekä syvennys ampumatarvikkeita varten, mutta kuviin syvyyserot eivät valitettavasti välity.

Vastarantaa, josta oletettiin vihollisen koukkaavan.

Rannasta löytyi hirsistä ja lankuista rakenneltu kuoppa, mahdollisesti jääkellari.

Juoksuhautaa toisessa suunnassa.

Saarielämää Rautalammilla

 

Huoltoasemilla pysähdyttäessä bongaa aina käsittämättömiä tuotteita.

Ilomantsista alkoi ajomatka kohti Rautalampia, missä majoituimme Korholan kartanoon. Tämä Oili Marskin pitämä majoituspaikka ja ateljee olikin vekkuli vierailupaikka. Apulaistutkija vaati saada asua huoneessa, jossa kummittelee. Haamuja ei näkynyt, apulaistutkija arveli nukkuneensa liian sikeästi. Aamupalaan kuului erinomaisen herkullista ohrapuuroa, johon laitoin mainiota omenahilloa.

Korholan kartanon pääsisäänkäynti.

Varsinainen kaivauspaikka oli poikkeuksellisesti saaressa. Odottelimme aamulla isäntää noutamaan meidät moottoriveneellä ja saimme oikein lounaat ja kahvit talon puolesta ja vielä pitkän kaavan mukaan.

Tuonne sitä kohta mennään.

Tyypillistä tuuria: kaivaessani 50cm X 50cm kuoppaa siihen osuu täsmälleen 50 cm kokoinen laakakivi. Vieläpä niin, että 25 cm matkalla kivi sukeltaa kohtisuoraan alas ja oikeisee itsensä taas 10 cm syvemmällä kohtisuoraksi. Laajensin kuoppaa 25 cm, mutta tuo sukellus pilasi 50 cm näkyvyyden.

Hienoa, löytöjä! Kivikautista keramiikkaa, oikealla vieläpä oikein asbestikeramiikkaa. Ensimmäinen kerta kun löysin tätä lajia. Tarjosin näistä viimeisenä päivänä porkkanakakkua, olivathan ne hienoimmat löydöt tältä kaivausjaksolta.

Valmiina lähtöön! Kuskia odotellessa piirustelin.

Kiertelyä Rautalammin hautausmaalla

Rautalammilla tuli vietettyä pari päivää, joten illalla ehdin hautausmaalle etsimään jääkärihautoja. Niitä ei löytynyt, mutta muuten hautausmaa oli mielenkiintoinen paikka. Löysin mm. muistokiven suomalaisille siirtolaisille, jotka lähtivät Keski-Ruotsiin ja sieltä 1600-luvulla Delawareen.

Director cantus Juho Väänäsen hieno hautakivi.

Muistokivi Rautalammilta sotiin 1939-1945 lähteneille.

Muistokiven laatta.

Rautalammin historiallisen yhdistyksen siirtolaisiksi erämaata raivaamaan ja sittemmin Amerikkaan lähteneille vuonna 1938 pystyttämä muistokivi.

Muistokiven teksti.

Rautalammin kirkko ja sankarihaudat.

Sankarihautausmaan muistokivi.

Vuoden 1918 muistokivi.

Rautalammin hautausmaalla oli monia kiinnostavia muistomerkkejä: yksi vanhalle kirkollekin.

Kollaalla kaatuneen vänrikin hauta. Muistokivi Sankarihaudoilla mainitaan erikseen.

Maanviljelijä ja kansanrunoilija Albert Kukkosen hautakivi.

Paluu Rautalammilta viikonloppua viettämään oli mielenkiintoinen, koska paikoin tiestä ei näkynyt kymmentäkään metriä eteenpäin sumun takia. Tähän viikkoon kuului poikkeuksellisen paljon "kruisailua", ja pääsin todistamaan monia tienvarren nähtävyyksiä. Varkauden jälkeen ihmettelimme tien pätkää, jossa maakunta vaihtui Etelä-Savon ja Pohjois-Savon välillä neljä kertaa muutaman kilometrin välein. Tie ei tuntenut mutkittelevan, joten onko maakuntaraja tuolla paikalla sahanterän muotoinen?

Pitkän, järven ylittävän moottoritien ajaminen sumussa oli jännittävää.

Helsingissä oli aikaa tapettavana ennen bussin lähtöä, joten pistäydyin Kampin antikvariaatissa. Löysin minulle tuntemattoman tistelukenttäarkeologiaa käsittelevän kirjan, Battlefield Detectices. Mielenkiintoista! Samoin löysin yllätyksekseni kasakoita käsittelevän teoksen, jonka aikanaan tilautin Turun yliopiston kirjastoon monen mutkan kautta.

Bussia odotellessa testasin Helsingin uuden baarin, Steam Hellsinkin, jonka steampunk henkinen sisustus teki hyvän vaikutuksen. Tilasin siitä maailman parhaasta ginistä tehdyn gin tonicin, ja täytyy myöntää että mainio oli. Luin samalla Katja Ketun Kätilöä. Busseja Turkuun lähtikin yhden sijasta kaksi, molemmat täpötäynnä.

Paimio & Lieto

Viikko kaksi hommissa alkoi Paimiossa, missä ei suoraan sanottuna ollut mitään erityistä. Väistelin hevosen ulosteita kaivamisen ohessa. Onneksi majoitus oli kotona.

Äestettyä alaa Liedossa.

Koska Paimio saatiin etuajassa tehdyksi, otimme ylimääräiseksi kohteeksi Liedosta äestyskohteen. Pintapoimimme äestetyiltä alueilta kvartsia ja löysin yhden mahdollisen työkalunkin: poran/purasimen.

Kvartsiesine, ilmeisesti pora tai purasin. Löytyi äestetyltä alalta pienen lammikon pohjalta.

Lounaalla Liedon kunnallistalolla tutkin kirjaston poistoja ja löysin pari hyödyllistä sotakirjaa: Eino Pohjamon JR 12 kertovan teoksen Konepistoolien aikaan ja Antti Juutilaisen Ilomantsi - lopultakin voitto. Viimeisessä paljon hyviä karttoja, osa samasta paikkaa mistä aloitimme tämän keikan.

Ylöjärvi

Viimeinen kohde oli vähiten odotettu, Tampereen lähellä Ylöjärvellä. Tontinomistaja oli onneksi mukava ja ymmärtäväinen, ja saa nyt ylpeillä omistavansa todennäköisesti Suomen koekuopitetuimman tontin. Edellisten useiden kymmenien lisäksi mekin lapioimme +10 kuoppaa löytämättä mitään.

Tampereen ja sen ympäristön liikenne hämmensi jälleen: Ylöjärvellä oli joka paikassa liikenneympyröitä, joissa sai kieppua ja käännellä. Ajoimme perinteisesti muutaman kerran ohi oikeasta kohdasta, mutta sellaista se on.

Näitä riitti Ylöjärvellä...

Naviugaattorikaan ei ehtinyt mukaan kaikkiin käännöksiin!

Tällä reissulla parasta olivat mukavat maanomistajat joka paikassa: ekan viikon kaupasta ostamani eväät jäivät lähes kaikki syömättä, koska saimme joka paikassa maanomistajilta runsaat eväät ja aamuisin majapaikasta aamiaisen. Ja tosissaan, löysin keramiikkaa ja tuon mahdollisen kvartsiesineen, joten tarjoilin Ylöjärvellä viimeisenä päivänä koekaivausryhmän perinteiden mukaisesti kakkua. Tässä tapauksessa porkkanakakkua.

100 kirjaa - osa 6

Taas tullut luettua nivaska kirjoja, mutta en ole jaksanut kuin GoodReadsiin päivittää lukutahdin. Niinpä tähän väliin katsaus lukemiini kirjoihin. Näistä ensimmäiset luin jo kesäkuussa, eli syytäkin päivittää tilannetta. Kohta 75% haasteesta saavutettu!

# 44 Huovinen, Veikko. Lampaansyöjät

Todellinen suomalainen klassikko, jota lukiessa tuli nälkä ja otin suunnan Kauppahallin lihatiskille.

# 45 Tuuri, Antti. Talvisota.

Hävettää etten tätä ole aiemmin lukenut. Aivan Tuntemattoman sotilaan veroinen ja TV-sarjahan tuli vuoden alkupuolella. Erinomainen kuvaus talvisodasta ja Taipaleesta. Joukkueenjohtaja mainitsee klassisessa lausahduksessaan arkeologit seuraavina bunkkerintutkijoina.

# 46 Wiest, Andrew. Vietnamin sota.

Tämä keikkui luettavien kirjojen joukossa aivan liian pitkää. Erinomainen artikkeleista koostuva katsaus Vietnamin sotaan joka ravistelee monia myyttejä, joita suomalaisessakin historiankirjoituksessa edelleen esitetään. Erityisen kiinnostavia olivat artikkelit median suhtautumisesta sotaan, USA:n länsimaisista liittolaisista sodassa sekä Yhdysvaltain jokipartioinnista.

# 47 Jansson, Tove. Vaarallinen juhannus.

Muumiklassikko, josta pidin kovasti. Ei siitä muuta voi sanoa.

# 48 Guareshi, Giovanni. Humoristin salainen sotapäiväkirja.

Toinen ikuisuuskirja listoilta, sain luetuksi heinäkuussa. Don Camillon kirjoittajan syvällinen ja viisas, surullinen sekä hauska kirja sotavankileirin elämästä.

# 49 Tuuri, Antti. Maan avaruus.

Antti Tuurin romaanien putki jatkui, ne kun lukee nopeasti ja mielellään. Amerikansuomalaiset kiinnostavat ihan työn puolesta, ja Tuurihan teki kunnolla tutkimustyötä kirjojensa eteen. Päähenkilöt vain tuntuvat näissä aina kumman tahdottomilta rievuilta. Nyt rakennetaan unelmayhteiskuntaa uuteen maailmaan.

# 50 Häikiö, Martti. Nokia: Matka maailman huipulle.

Nokia-historiikki, joka kirjoitettiin juuri ennen alamäkeä. Lukaisin tämän artikkelin taustamateriaaliksi.

# 51 Harris, David. The Archaeology of V. Gordon Childe: Contemporary Perspectives.

ks. http://kaivettuajakaivattua.blogspot.fi/2015/07/the-archaeology-of-v-gordon-childe-1994.html

# 52 Tuuri, Antti. Ameriikan raitti.

Päähenkilö lähtee Floridaan veroja pakoon. Joka väliin poltetaan tupakka, juodaan tölkki olutta ja taas on kinaa Ammattiyhdistysten kanssa.

# 53 Tuuri, Antti. Lakeuden kutsu.

Paluu Pohjanmaalle, tässä kirjassa jäi paljon vihjailujen varaan, selittämättä ja arvailujen pohjalle.

# 54 Tuuri, Antti. Taivaanraapijat.

Pilvenpiirtäjien rakentamista suomalaisvoimin. Aiheena kiinnostava, mutta jokseenkin Tuurin teemoja toisteleva. Heikoin tähän asti lukemistani Tuurin romaaneista.

# 55 Lauantaiseura. Tamminiemen pesänjakajat.

Suomalaisen poliittisen historian klassikko, Ylen Elävästä Arkistosta löytyy tähän liittyen kiinnostavia pätkiä.

# 56 Jermo, Aake. Teräsmyrskyssä loppuun asti.

Parempi kuin Siiranmäen miehet. Äyräpään ja Vuosalmen taistelut jatkosodassa.

# 57 Lang, Maria. Murha vuokralaisena.

Elokuvien innoittamana ryhdyin lueskelemaan näitä. Wijk selvittelee kuolemaa kerrostalossa ja juttu purkautuu hiljalleen kuin lankakerä. Puck puuttuu tästä tarinasta.

# 58 Halsti, Wolf. Talvisodan päiväkirja.

Pian talvisodan jälkeen kirjoitettu teos. Halsti kirjoittaa huollon näkökulmasta, mikä on suht harvinaista. Erityisesti jäi mieleen Halstin kommenteista sodan loputtua karjalaisten evakkojen kohtelu, kun talon isäntä vaati ruoasta ja majoituksesta kiskurihintoja: "Mieluummin olisimme pistäneet seipään nokkaan näitä kuin huopatossuja: venäläiset olivat ilkeitä käskystä, mutta nämä sydämestään"

# 59 Kleemola, Olli, Kinnunen, Aake & Kivioja, Virpi. Tuntemattomien sotilaiden albumi.

Yksityisten sotilaiden valokuvia sodan ajalta aihepiireittäin järjestettynä. Tarjosin tästä arvostelua pariinkin lehteen, mutta en saanut vastausta tarjouksiini.

#60 Kahaner, Larry. AK-47: The Weapon that Changed the Face of War.

Murheenkryynikirja, jonka toimittamistani odotin hiton pitkään Suomalaisesta. Lopulta sain tämän hetkessä AdLibriksestä, mutta siitä olenkin jo kirjoittanut. Tämä kirja on yksi monista AK-47:n historiikeista ja opetti, että jokainen rynnäkkökivääristä kirjoittanut on jo perusasioista eri mieltä. Kahanerin kirja on hyvin pätevä ja sopii erinomaisesti pariksi Aseiden aseelle.

#61 Oravisjärvi, Jani. Rahan synty.

Tuttu kollega kirjoitti mielenkiintoisen ja selkeän teoksen antiikin rahajärjestelmistä. Yllättävää, ettei tällaista perusteosta ole aiemmin ilmestynyt suomeksi. Suosittelen!

#62 McWilliams, Anna. An Archaeology of the Iron Curtain. Material and Metaphor.

Kirjoitin tästä arvostelun Muinaistutkijaan (tulossa 3/2015). Kylmä sota ja sen rajan, nimenomaan fyysisen rajan tutkimus ovat oivaltava tutkimuskohde. McWilliams kävi tutkimassa "rautaesirippua" Berliinissä, Itävallan ja Tsekin rajalla sekä Slovenian ja Italian rajalla.

McWilliams edustaa uutta esinetutkimuksen sukupolvea, jolle esineet ja fyysiset asiat itsessään ovat tärkeitä, eikä tutkimuksessa ole niinkään kyse siitä että jotakin esineryhmää tms. käytetään sosiaalisen, uskonnollisen jne. todellisuuden rekonstruointiin eli tulkinnan välineinä, ei kohteina. Tosin eipä McWilliamskaan mielestäni onnistunut "uudessa" esinetutkimuksessa: matkustelu kohteissa muistutti enemmän matkadokumentin tekemistä kuin arkeologista tutkimusta.

Teoksen saa muuten ilmaiseksi verkosta.

#63 Gronow, Pekka. Laulukirja. Työväen lauluja kahdeksalta vuosikymmeneltä.

Kartoitin työväenlauluperinnettä siltä varalta, että niissä mainittaisiin Kalashnikov-rynnäkkökivääri, neuvostoihmisen ihmease.

#64 Cook, Glen. Musta komppania.

Vuoden paras lukukokemus tähän mennessä. Mainostinkin jo tätä.

#65 Rantanen, Miska. Love Records 1966-1979: Tarinat, taiteilijat, tuotanto.

Tämäkin liittyy työväen lauluperinteen tutkimukseeni. Hyvin kirjoitettu ja kuvitettu historiikki, joka valaisi suomalaista kulttuurihistoriaa olennaisesti.

#66 Country Joe McDonald. ...Next stop is Vietnam the war on record: 1961-2008.

Antologian varsinaisena antina olivat 13 CD:tä täynnä Vietnamin sotaan liittyvää musiikkia (270 kappaletta), mutta mukana tullut paksu kirjanen valittujen kappaleiden ja uutispätkien taustasta oli mielenkiintoista luettavaa. Tsekkasin siis tämänkin Kalashnikov-mainintojen varalta ja niitä löytyikin.

#67 Kaarnakari, Ville. Kuolema kolkuttaa - Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz.

Hajanainen kirjanen "Eikan" elämänvaiheista. Luin parissa tunnissa, ja tiedän että paljon meheviä juttuja on karsittu kirjasta. Ajantappamiseksi ihan hyvä kirja,

#68 Lang, Maria. Vaarallista nautittavaksi.

Todella jännittävä dekkari, jossa Puckin ympärillä arvoitukset keriytyvät taas hitaasti ja piinaavan jännittävästi lankakerän lailla.

#69 Kettu, Katja. Kätilö.

Kas niin, nyt on luettu uutta suomalaisen naiskirjailijan kirjoittamaa tekstiä. Kätilö osoittautui todella hyväksi kirjaksi ja kieli oli herkullista. Jäin koukkuun ja luin kentällä kahdessa illassa + autossa. Lopussa oleva lähdeluettelo oli hienoa plussaa ja osoittaa, että Kettu kyllä tietää taustat tekstilleen.

Se vaan - näin yleistäen - suomalaisissa naiskirjailijoissa on tätä nykyä tyypillistä, että he kirjoittavat "hyvistä aiheista" mutta eivät tunne muuta tehokeinoa kuin inhorealismin ja eritteiden kuvaamisen. Viimeistä Katja Kettukin käyttää toistuvasti, mutta jotenkin se sujuu häneltä paremmin kuin Sofi Oksaselta.

#70 Karvonen, Erkki, Kortelainen, Terttu & Saarti, Jarmo. Julkaise tai tuhoudu! johdatus tieteelliseen viestintään.

Kattava, perusteellinen mutta nopeasti luettava kirja tieteellisen julkaisemisen ja yliopistojen roolin tämänhetkisestä tilanteesta. Enemmän kuvailee tilannetta kuin antaa ohjeita, ja hyvä niin, eli ei kannata lukea maksimoidakseen akateemiset pönönsä. 

Tärkeintä on, että kirja on terveen kriittinen nykytilaa kohtaan. Tämän pitäisi olla pakollista lukemista kaikille yliopiston kandivaiheen opiskelijoille.