lauantai 31. lokakuuta 2015

Kun Bachelor of Arts, historian ja kirjallisuudentutkija maailman pelasti

Sotahistorioitsijana, arkeologina, humanistina jne. minun on nyt kirjoitettava historian tutkimuksen puolesta. Yliopistoja potkitaan taas vaihteeksi rajusti päähän ja "innovaatiopolitiikka" ei perinteisesti näe humanisteilla muuta kuin voitolla hyvinä kausina ostettavan lisäarvon. Niinpä raapustan tähän muutaman rivin historiantutkimuksesta, jonka ansiosta suuri osa tällä hetkellä vallan huipulla olevasta sukupolvesta ei ole tuhkakasana. Kirjoitan teoksesta, joka todennäköisesti pelasti ihmiskunnan valtaosan hengen, ellei peräti koko planeettamme.

Maailma on viimeksi käynyt lähellä loppua vuonna 1962 Kuuban ohjuskriisin aikoihin. Päättäjät eivät kuitenkaan painaneen nappia, jonka seurauksena lukematon määrä ihmisiä olisi tuhoutunut. Miksi? Mikä ajoi rationaaliseen valintaan (joka on insinöörien, lääkärien, fyysikoiden ja KOVIEN tieteiden juttu, kun humanistit söheltävät höttöisen kvalitatiivisen tutkimuksen parissa)? 

Jonathan Glover mainitsee teoksessaan Ihmisyys, että Yhdysvaltojen puolella tämä johtui Barbara Tuchmanin historiateoksesta Elokuun tykit. Kirja kuvaa ensimmäisen maailmansodan syntyä ja sitä, kuinka päättäjät 1914 väkisin ajoivat maansa sotaan, joka tuhosi arviolta 16 miljoonaa ihmistä. Kirja oli juuri ilmestynyt, ja Yhdysvaltojen ulkopoliittinen johto, presidentti J.F. Kennedy etunenässä olivat lukeneet sen. He tajusivat, miten riistämällä vastapuolelta aikaa toimia ja esittämällä jyrkkiä ultimaatumeja oli aiheutettu hirvittävä massamurha, tai kuten John kuvasi veljelleen Robertille: "-- he näyttivät kompastuneen mukaan sotaan 'typeryyden, yksilöllisten vastenmielisyysseikkojen, väärinkäsitysten sekä henkilökohtaisten alemmuus- ja valtakompelksien johdosta'." Lopuksi hän sanoi:

"En aio toimia siihen suuntaan, että joku voisi kirjoittaa siihen verrattavan kirjan Lokakuun ohjukset"(Glover 2006: 282). 

Vuoden 1914 kokemuksista otettiin opiksi: kun ajan annettiin tehdä tehtävänsä, taisteluraivo muuttui sodan peloksi. Molemmat osapuolet tarjosivat toisilleen mahdollisuuden vetäytyä nurkkaan ahdistetusta asemasta. Maailma pelastui.

Vaikka ydinaseiden tuhovoimaa on liioiteltu ja ne olisi keskitetty "vain" suuriin asutuskeskuksiin ja sotilaskohteisiin, olisi kymmeniä ellei satoja miljoonia ihmisiä kuollut. Voimme vain arvailla, miten moni ohjus olisi iskenyt Suomeen "ennaltaehkäisevänä iskuna". Yhdysvallatkin oli kartoittanut Suomen tuhotakseen tarvittaessa Neuvostoliitolle potentiaalisesti tärkeitä kohteita. Vuonna 1962 maailman väkiluku oli 3,14 miljardia ihmistä. Neuvostoliitossa asui tuolloin arviolta 220 miljoonaa ihmistä, Yhdysvalloissa arviolta 186,2 miljoonaa. Suomalaisia oli yli 4,42 miljoonaa henkeä. Iskiessään ohjukset olisivat vaikuttaneet kaikkien näiden elämään enemmän tai vähemmän kohtalokkaasti. Nyt heidän jälkeläisiään on satoja miljoonia, ellei miljardeja. Joku väestöpoliitikko laskekoon tarkan arvon. Hallituksestamme pääministeri Sipilä oli tuolloin vuoden vanha ja ulkoministeri Soini juuri syntynyt. Valtiovarainministeri Stubbin parhaimmassa iässään oleva 27-vuotias isä pohti jääkiekon saloja. Poika syntyisi kuuden vuoden kuluttua. Pikkuinen Soini (syntyi Raumalla, satamakaupunki) ja Göran Stubb (helsinkiläisen jääkiekkojoukkue HIFKin riveissä) olivat tuolloin ilmeisesti suurissa asutuskeskuksissa, siis todennäköisissä ohjuskohteissa. Veteliläinen Sipilä olisi ollut todennäköisesti turvassa iskun välittömiltä seurauksilta. Laskeuma ja nälänhätä olisivat todennäköisesti tappaneet hänet muutaman viikon kuluttua.

Fyysikot tekivät laskelmat ydinaseen tekemiseksi. Insinöörit suunnittelivat ja rakensivat ne ohjukset, joilla ydinlataukset saattoi toimittaa perille. Yksi I maailmansodan alkua käsittelevä historiateos pysäytti niiden käytön.

Humanismin ongelma on oikeastaan siinä, ettei ihmishengelle voi ilmoittaa hintaa. Risteilyohjukselle (ja sen työllistävälle vaikutukselle) voi. Mutta sanoisin saman kuin taannoin talvisotapostauksessa olleessa plakaatissa: Koska ihmishengelle ei voi antaa hintaa, se ei tarkoita sitä että se olisi arvoton. Se tarkoittaa sitä, että se on korvaamaton.

Kuinka moni Elokuun tykit jää kirjoittamatta tällä tiedepolitiikalla?

Lähteet:

Glover, Jonathan. 2006. Ihmisyys. 1900-luvun moraalihistoria. Otavan kirjapaino OY, Keuruu.

http://www.geohive.com/earth/his_history3.aspx

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Population_of_former_USSR.PNG

http://www.multpl.com/united-states-population/table

http://vrk.fi/default.aspx?docid=169

maanantai 26. lokakuuta 2015

Juridisesti kiinnostava talon purkaminen

Juttelin appiukon, arkkitehdin kanssa Joensuun lähellä sijaitsevan vanhan suojeluskuntatalon purkamisesta. Talo oli rapistunut, ja tilalla on nyt urheilijoille ja vaeltelijoille tehty laavu. Luettuani Kari Selénin Suojeluskuntien rahat (2014) heräsi kysymyksiä, tosin hieman pirun Raamattua lukiessa -tyyliin. 

Taustaa


Suojeluskuntajärjestön aseman takasi 1927 annettu laki, eikä järjestön mahdollista lakkauttamista oltu otettu huomioon. Suojeluskuntien piti olla pysyviä. Laki suojeluskuntajärjestön lakkauttamisesta annettiin eduskunnassa 3.11.1944 ja se astui voimaan 4.11.1944. Käytännössä järjestö lakkautettiin 7.11.1944.

Suojeluskunnilla oli monen sadan miljoonan markan omaisuus (400–600 miljoonaa markkaa, nykyrahassa 48–72 miljoonaa euroa). Omaisuutta oli niin yliesikunnalla, piireillä kuin yksittäisillä suojeluskunnilla. Jokaisella suojeluskunnalla oli keskimäärin suojeluskuntatalo, ampumarata ja irtaimistoa. Eroja suojeluskuntien varallisuuksissa oli huomattavasti, osaa rasitti velka.

Suojeluskuntatalo oli yleensä havaittavin osa omaisuutta. Yleensä se oli suojeluskunnan oma omalla tontilla, mutta toisinaan se sijaitsi vuokratontilla tai oli yhteisessä omistuksessa nuorisoseuran tai Lotta-Svärdin kanssa. Kun arvioitiin lakkauttamisen olevan edessä, ryhdyttiin nopeasti omaisuudensiirtoihin. Tavoitteena oli saada rahat ja talot sellaisille tahoille, jotka sodan jälkeen jatkaisivat suojeluskuntien hengessä toimimista, ts. urheilua, liikuntakasvatusta, maanpuolustushengen ylläpitämistä jne. Monesti rahat säätiöitiin, toisinaan säätiöinti tehtiin jälkikäteen.

Ongelma oli, että suojeluskuntajärjestöllä ei lakkauttamisensa jälkeen ollut oikeutta luovuttaa omaisuuttaan: sitähän ei ollut olemassa. Suurin poru nousi Lauri Malmbergin Punaisen Ristin kanssa tekemästä sopimuksesta, sillä luovutuskirja tehtiin vasta 4.11. jälkeen vaikka aiesopimus oli tehty jo hyvän aikaa etukäteen lakkauttamisen varalta. 

Asiaa selvittämään asetettiin pesänselvityselin ja sittemmin komitea, jotka tutkivat kaikki lahjoitukset. Soppaa sekoittamassa olivat laillisiksi nousseet vasemmistolaidan edustajat, jotka vaativat taloja itselleen: moni suojeluskuntatalo oli entinen työväentalo. Peruuttaminen tapahtuisi julistamalla kauppa tai luovutus laittomaksi (tehty liian myöhään, myyty alihintaan jne.), takavarikoimalla talo valtiolle ja antamalla se Välirauhansopimuksen mukausta henkeä noudattavalle taholle tarpeelliseksi toimitaloksi, eli SKDL:lle, kommunisteille tai Suomi-Neuvostoliitto-seuralle. Muutama vanha työväentalo siirtyikin sosialidemokraateille tai kommunisteille. Tavoitteena oli koko suojeluskuntajärjestön omaisuuden vieminen valtiolle.

Lahjoituksia tulkittaessa tutkittiin, annettiinko ne ajoissa ja sopivalle taholle. Yritykset, osuuskunnat ja sattumayhdistykset eivät kelvanneet, vaan lahjoituksen saajan piti jatkaa suojeluskuntajärjestön hengessä toimimista. Urheiluseurat selvisivät yleensä riittävän ajoissa tehdyistä lahjoituksista, hehähn jatkoivat suojeluskuntien tukemaan urheilu- ja voimistelutoimintaa tiloissa.

Juridinen kysymys


En todellakaan ole perehtynyt lakiin tai asian yksityiskohtiin, mutta periaatteessa jos paikallinen urheilijaseura on saanut lahjoituksena suojeluskuntatalon, niin pitäisikö heidän jatkaa toimintaansa siinä lahjoittajan edellyttämässä hengessä? Miten pitkään tämä sitoo lahjan vastaanottajaa? Voisiko Museovirasto julistaa tietyt suojeluskuntatalot suojeltaviksi, mikäli talo on lahjoitettu suojeluskunnalta sopivalle taholle suojeluskuntien edustamaa henkeä ylläpitämään? Kysymys on nimenomaan toimitilasta, jossa harjoitetaan lakkautetun järjestön tärkeiksi kokemia asioita.

Asia on tietenkin eri jos suojeluskuntatalo on myyty seuralle, mutta oletan että kyseessä on ollut lahjoitus. Koska pesänselvityselin ei ilmeisesti ole vaatinut taloa itselleen ja sen jälkeen tarjonnut sitä urheiluseuralle lunastettavaksi, niin tätäkään kautta talon hallinta ei ole voinut toteutua. Joensuun talo ei myöskään ole voinut olla vanha työväentalo, koska suojeluskunta rakensi sen itse. Arkistolähteiden mukaan rakentaminen tapahtui "ameriikan malliin" eli talossa oli ilmeisesti joitakin Yhdysvalloissa siirtolaisena olleen näkemiä ja tekemiä yksityiskohtia. 

Sääli joka tapauksessa, että purettiin.

101 kirjaa - osa 7

Taas aika päivittää tilannetta. Ankara painiskelu esitelmän parissa vei mahdollisuuden lukea aikataulun mukaisesti, joten olen kaksi kirjaa jäljessä aikataulusta!

# 71 Rivinoja, Ale et al. Pitkospolku - JR 33 ja 12. Pr. sodassa 1941-1945.

Tämä oli hieman tylsempi joukko-osastohistoria. Loppua kohden teksti parani, mutta varsinainen raakadata on esitetty pitkästyttävästi. Suomen kieli oli karmeaa, kirjoittajalla ei ollut harmainta aavistustakaan sanajärjestyksestä.

# 72 Lamberg, Marko. Päätön ritari: kauhutarinoita keskiajalta.

Tsekkasin tämän etsiäkseni mahdollisia keskiaikaisia sotaan liittyviä kauhutarinoita. En löytänyt niitä, mutta lukukokemuksena ja keskiajan ymmärtämisen kannalta kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu.

# 73 Connah, Graham. Writing about archaeology.

Tämä kirja on kuulunut "syntilistaani". Se on ollut luettavana suurin piirtein talvesta 2014 asti...  siis vuoden alusta, EI joulukuusta 2014! Voi jopa olla, että lainasin sen yliopiston kirjastosta 2013. No, sain tämänkin selvitettyä.

Vika ei suinkaan ollut kirjan vaan minun. Connah kertoo erinomaisia esimerkkejä ja tarinoita artikkeleiden ja kirjojen teosta hyvin miellyttävällä tavalla. Hän ei esitä konkaria tai kaikkitietävää, vaan on sangen inhimillinen kertoessaan kokemuksistaan ja jakaessaan neuvojaan siitä, miten arkeologiaa kirjoitetaan ja miten siitä on kirjoitettu. Ajattelin kirjoittaa tästä arvostelun, mutta en taida ennättää.

# 74 Kivimäki, Ville. Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945

Poikkeuksellista. Ostin kirjan kirjakaupasta täyteen hintaan. Kannatti.

Siinä missä Musta komppania on tähän astisista kaunokirjallisuuden edustajista vuoden paras kokemus, on Murtuneet mielet tieteellisenä teoksena loistava. Kivimäki on tehnyt helvetin hyvää työtä. Asioiden esittämisen selkeys, kerätyt aineistot ja tutkimuksen taustoitus ovat nerokkaasti tehtyjä. Ehdoton tutkimusklassikko.

# 75 Selén, Kari. Sarkatakkien maa - Suojeluskuntajärjestö ja yhteiskunta 1918-1944

Tärkeä Suojeluskuntien historiikki. Asioita puidaan tarkkaan ja toisaalta liian pitkään ja samoja juttuja toistellen. Kirja oli mielenkiintoinen mutta jotenkin hiton raskas lukea. Nukahdin kahdesti tämä opus otsaani vasten.

# 76 Turunmaan suojeluskuntapiiri. Turunmaan suojeluskuntapiirin suojeluskunnat ja Turunmaan Lotta-Svärd 1918—1928

Bibliofiilinen harvinaisuus: näitä painettiin ainoastaan 125 kappaletta! Kirjoituksessa on mukana "ajan henkeä", mikä tekee siitä tavattoman hauskaa luettavaa. Sisältö, Turunmaan suojeluskuntien vaiheet kymmenen ensimmäisen vuotensa aikana on hyvin kiehtovaa luettavaa. Kirjasta paljastui paljon sellaista lähialueiden historiaa, josta minulla ei ollut aavistustakaan.

Esimerkiksi kirkonmenot keskeyttivät Raison kirkon ympärillä pidetyt manööveriharjoitukset 1927. Keltaisen ja sinisen osaston piti odotella molemmin puolin kirkon ohimenevää maantietä, kunnes kirkkoväki poistui kirkosta. Tätä seurasi "mitä ankarin taistelu".

# 77 Puhakka, Sirpa. Vasemmistoliiton synty.

Alussa ja lopussa mielenkiintoinen, mutta jankkaa hitosti joka luvussa samoja asioita. Ei niin hyvä lukukokemus kuin arvostelun perusteella toivoin.

Vasemmistopuolueiden varhaisempaa historiaa olisi voinut hieman taustoittaa - minulle ne olivat tuttuja, mutta sattumalukijalle tuskin. Parissa kohtaa mieltäylentävät lausunnot vasemmistoliikkeiden tavoitteista ja historiasta olivat suhteellisen irvokkaita.

# 78 Selén, Kari. Suojeluskuntien rahat: suojeluskuntaomaisuuden mutkikkaat järjestelyt 1944-1958

Tärkeä kirja. Sama vika tosin kuin Sarkatakkien maassa eli monin paikoin raskas lukea. Toisaalta tässä sen voi antaa anteeksi, kun aihe on mitä mutkikkain. Tähän kirjaan on saatu huumorikin paremmin mukaan.

Suojeluskuntien omaisuuden kohtalo jatkosodan jälkeen on melkoisen kiehtova aihe, jos yhtään tietää taustoja. Lahjoitukset ja säätiöiminen  eivät menneet aivan suunnitelmien mukaan ja siinähän riitti selvittelemistä seuraavan vuosikymmenen lopulle asti. Selénin esimerkit ovat todella hyvin valittuja ja valaisivat asiaa.

# 79 Pilke, Helena & Kleemola, Olli. Elämää juoksuhaudoissa – sotilaiden huvit ja harrastukset jatkosodan rintamilla

Onko tämä uusi kirja vai Aake Jermon Kun kansa eli kortilla täydennettynä muutamalla uudella jutulla ja keskitettynä rintamalle? Pilkkeen Korsu-uutisia oli yksi viime vuoden suosikkikirjojani, nähtävästi hän halusi käyttää siinä julkaisematta jäänyttä materiaalia johonkin. Kleemolan puhdetöitä koskeva artikkeli tuo esineisiin uusia näkökulmia, joita ei aiemmin ole esitetty Steffojen Muisto Syväriltä tai Jermon kirjassa. Eli jotain uuttakin.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen, tässä ei mennyt kahtakaan tuntia. Tosin suurin osa kirjasta oli tuttua, olenhan jo vuosia tehnyt aktiivisesti töitä samojen aiheiden ja aineistojen parissa.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Muutkin huomaavat: natseja vilisee

Vuorossa hajatuksia päivän huomiosta. Muutkin ovat kiinnittäneet asiaan huomiota: natsitnatsitnatsitnatsitnatsitnatsit!

Helsingin Sanomat 13.10.2015: "Natsien miehittämä televisio"
http://www.hs.fi/paivanlehti/12102015/a1444528822384

Iltasanomat: "Miksi sinä ihailet natseja?"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445303363893.html

Etenkin Seppänen perustelee Iltasanomissaan sanomaansa hyvin:

"Natsien ihailu ei aiheuta tunnontuskia, sillä tiedämme lopputuloksen. Natsien valtakunta katosi. Natsit ovat vain mielikuvitusta, niin kuin merirosvotkin. Natsien tyrkyttäjät perustelevat tekemisiään sillä, että tarkoituksena on varmistaa, ettei sama toistuisi. Hötön töttö. Myöntäisivät, että natsit ja hakaristiliput näyttävät tosi hyviltä kuvissa."

Absoluuttisen pahuuden univormun, SS:n mustat nahkatakit suunnitteli muuten Hugo Boss. Historian outoa ironiaa, ettei kehtaa/voi ottaa kunniaa yhdestä 1900-luvun mieleenpainuvimmasta ja vaikutusvaltaisimmasta vaatesymbolista. Pitää myös muistaa, että harva asia on niin seksikästä kuin pahuus.

Natsidokkareita todella toivotaan erikseen  televisioon aktiivisesti, eli kyllä niillä kysyntää on. Tätä tosin Paavo Haavikko ei tainnut tarkoittaa lausuessaan "Fasismi myy aina hyvin, koska sille on kysyntää".

Suomalainen arkeologi Jan Fast sentään kieltäytyi tekemästä dokumenttia Hangon kaivauksistaan ulkomaiselle "natsipornotehtailijalle" (ilmaus minun, ei Fastin. Fast käytti muistaakseni Arkeologipäivillä 2014 hieman kauniimpaa termiä).

Kaverin kanssa pyrimme Juslenian kahvihuoneessa aina laskemaan erikseen historia-lehdistä natsiartikkelit. Voisin ruveta tilaamaan yhtä lehteä pelkästään siitä ilosta, että lehden natsiartikkeleista saisi mainion juomapelin.  Maksa tosin ei kestäisi moista kirjaimellista natsitusta.

Kaikkein terveellisimmin natseihin taisi suhtautua Mel Brooks The Producersissa.Tai kuten hän itse ilmaisi asian:

"I was never crazy about Hitler...If you stand on a soapbox and trade rhetoric with a dictator you never win...That's what they do so well: they seduce people. But if you ridicule them, bring them down with laughter, they can't win. You show how crazy they are."

Olen pitkään piruuttani ideoinut Hello Kitty -tyyppisillä piirroksilla kuvitettua Taaperon ensimmäistä kirjaa Natsi-Saksan pahimmista sotarikollisista. Hello Hitler! löytyykin jo internetistä.

Hitlerkin olisi tarvinnut vastaansa "haltija-armeijan". Siihen porukkaan ei tainnut kuulua kunnolla kuin Chaplin Diktaattorillaan. Mutta sitten oli liian myöhäistä.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Neuvostohuumorin juurilla?

Sputnik piristää tätä nykyä aina:

https://twitter.com/Sputnik_Intl

Kertoo kai minusta paljon, että tällainen huumori uppoaa minuun.

Kuva Stalinin vesisuihkupatsaasta otsikolla "In the town of Miass, Stalin suddenly rose from a lake and started vomiting violently, locals are very frightened" vain nauratti älyttömästi:

Lähde: https://twitter.com/Sputnik_Intl/status/624913496015122433/photo/1
Bongasin tämän Helsingin Sanomien artikkelista "Vapaaehtoiset torjuvat Venäjän infosotaa myös Suomessa - huumori on yksi 'haltija-armeijan' keinoista". Helsingin Sanomissa on usein muisteltu neuvostoajan kaskuja ja huumoriperinnettä, nyt ne ovat tulleet takaisin internet-huumorilla ja melkoisella levitystahdilla suolattuna.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Tutkimusta - osa 2

Museolla vierähti pitkä tovi aineistoja vastaanottaessani. Tämä työ on kyllä aina vaivan väärti, sen verran hienoja ja mielenkiintoisia asioita saa joka päivä nähdäkseen. Tosin on jotain pohjattoman surullista siinä, kun sotaorpo tuo nähtäväksi isänsä tuntolevyn puolikkaan. Isä oli lähtenyt suoraan juhannushäistä 1941 rintamalle.

Sattuma on puolellani, sillä aineiston mukana tuli paljon suojeluskuntalaisiin liittyvää aineistoa - sattumoisin pidän torstaina luennon suojeluskunnista! Osasin heti tuoreeltaan lukemani perusteella kertoa lahjoittajille esineistä ja valokuvista.

+ olen viime kuukausina kiinnostunut käpykaartilaisten majoista Varsinais-Suomessa, minulle neuvottiin tänään jutustelun lomassa useita uusia. Pitää lähteä ennen lumentuloa kuvausreissulle, mihin hiton väliin aikatauluja sen saisi tungettua?

Ensi viikolta pitää irrottaa päiviä digitointiurakkaan. Onneksi nyt osaan suunnitella vuosien kokemuksen pohjalta homman suht järkevästi.

Sotakirjoitus -  Simsalabim!


Taisin tehdä henkilökohtaisen ennätyksen aineiston läpikäymisessä ja kirjoitusnopeudessa. Palatessani kello 16 museolta sain soiton: sotaveteraanien Joululehteen toivottiin kirjoitusta. Aiemmin oli kysytty juttua jälleenrakennuksesta, mutta siitä ei ollut juuri matskua.

Keksin nopeasti SKS:n keräyksestä rintamaoloista lietolaisaineiston, jota en ollut ennättänyt kuin luetteloida. Luin aineiston läpi nopsaan (onneksi oli hyvä kirjoittaja ja siisti käsiala) ja noin 40 minuutissa syntyi ihan kelpo teksti. Toivottavasti palaute ei tyrmää, itse olin juttuun tyytyväinen.

Ja nyt sitten pitäisi viimeinkin jatkaa sen suojeluskuntaluennon parissa...

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Me metallinetsijät

Kiitos Yle!

Katsoin ensimmäisen jakson Me metallinetsijät -sarjasta (Detectrorists), ja pidin ohjelmasta. Sympaattinen huumori ja hahmot sekä sarjan eteen tehty taustatyö vakuuttivat - ainakin toistaiseksi.

Sarjan ensimmäisen osan löytää täältä, kuukauden verran katsottavissa:

http://areena.yle.fi/1-2897377

Suomalaiset voisivat tehdä vastaavan Veikko Huovisen hengessä. Toisaalta arvatenkin pääosiin tulisivat Jasper Pääkkönen ja Krista Kosonen.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tutkimusta - osa 1

Peruskartoittamaan!


Raskas aineiston peruskartoitus on yksi tutkimuksen mekaanisista, raskaista ja vaativista osioista. Olen ollut huomaavinani, että harva jaksaa toteuttaa enää sen kummempaa kuin pikaisen googletuksen ja paikalliskirjaston kirjahaun. Harva tuntee edes ARTO:n.

Itse etsin käsiini Turun Sotaveteraanien matrikkelin ja kävin veteraani veteraanilta läpi nimiä, joista yritin seuloa Viestipataljoona 33:ssa palvelleita. Onnistuin löytämään vain muutamia, vaikka yksi pataljoonan komppanioista perustettiin Turussa. Yllätyksekseni erään veteraanin tietoihin oli merkitty maanpuolustusjärjestöihin "VP 33/1. Divisioona kilta". Pataljoonalla on ollut omaa kiltatoimintaa sodan jälkeen? Kuulin asiasta ensimmäistä kertaa nyt, vaikka olen kahlannut aineistossa vuosia! Olisi pitänyt tarkistaa tuo matrikkeli jo aikaa sitten, stupidstupidstupid!!! No, aikanaan keskityin nimenomaan Lietoon, olikin aika laajentaa näkökulmaa.

Sain yhteyden Turun Sotaveteraaneihin, siellä ei killasta ole kuultukaan. Onko se ollut vain muutamien harrastus? Vai oliko kyseinen veteraani pataljoonan edustaja veteraanien kiltatoiminnassa, ja kirjaus on virheellinen? Itse olen huomannut, että matrikkelit valitettavasti sisältävät valtavan määrän virheitä eikä tietojen kirjaamistapa ole yhtenäinen. Pitää kaivaa esille vielä 1. Divisioonan rintamamiehet, se on onneksi museolla valmiina.

Toinen raskas osio perustutkimusta on odottaminen. Lähetät lukuisia sähköposteja, kontaktipyyntöjä ja muita ja voit vain toivoa, että joku asiantunteva vasta viestiin. Lukuisia verkkoja vesillä, seuraavaksi siitä missä olen onnistunut.

Onnistumisia


Sain onneksi kiinni kaksi vuotta sitten luennolleni osallistuneita henkilöitä, joiden sukulaisia oli VP 33:ssa. Luvassa on muhkea aineisto, yhdellä oli vieläpä omaisten mukaan kamera mukana rintamalla. Onko mukana paljon kuvia, jotka löytyvät jo museon kokoelmista vai tuleeko kokonaan uusi kuvasatsi? Odotan jännityksellä!

Kollegan kokoelmista löytyi vuonna 1942 tykinhylsystä valmistettu kukkavaasi, jossa on kaiverruksena VP 33 ja 1, eli pataljoonan keskuskomppaniassa tehty. Onnistuin löytämään vastineeksi hylsyn todennäköisen tekijän. Ressukka sai 1944 pommin niskaansa Tolvajärven suunnalla.

Huutokaupan "aavehaku" eli vanhentunut Googlen sivu osoitti, että Turussa on myyty nettihuutokaupassa jokin aika sitten Viestipataljoona 33:n joukko-osastomerkki eli rähinäremmiin kiinnitettävä pinssi. Minne lie päätynyt? Onneksi googletin esiin toisen sivun, jolta löysin kuvan siitä.

Niin mitä sanoinkaan perusgoogletuksesta? Kertagoogletus ei riitä, se kannattaa tehdä 1-2 kk välein.

Tappiot...


Turun ja Piikkiön suunnasta ei ole juurikaan kuulunut VP 33:sta. Niin yksittäiset kuin yleiset tiedustelut ovat jääneet käytännössä vastaamatta. Onneksi on vielä aikaa, mutta digitoinnin ja matkustusten suunnittelun vuoksi olisi hyvä saada tiedot hyvissä ajoin.

Kuvaamaan!


Aina pitää olla muutakin puuhaa kuin tutkimus. Kuten "hyväntekeväisyytenä" tehtävä tutkimus.

Osallistun Koroisprojektiin tuliaseasiantuntijana ja menen heti huomenaamusta kuvaamaan Museokeskukselle kuulia, lunttulukon osia ja pari mahdollista piilukkokiväärin piitä. Ostin sitä varten erikseen työntömitan.

Kameran akku latauksessa - tsek
Muistikortti - tsek
Kameran teline - tsek
Työntömitta - tsek

Loput välineet toimittaa Museokeskus, onneksi. Pitää vielä iltapuhteena - siis yöpuhteena - veistellä styroxista kuulille kuvaustaso.

AK-47 -artikkeli on pakko laittaa hyllylle pitkäksi aikaa. Kaikkeen ilmaiseen ei nyt veny.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Näyttelysuositus: Siirtolaisuusinstituuttiin!

Siirtolaisuusinstituutti (katuosoite Eerikinkatu 34, Turku) on avannut uuden hienon näyttelyn, joka kannattaa käydä katsomassa. Näyttelyn aiheena ovat Norman Rockwellin The Saturday Evening Postiin tekemät kansikuvat.

Rockwellin piirtämä kansikuva. Lähde: http://www.migrationinstitute.fi/files/pdf/news/all-norman-rockwells-pien.jpg

Kävin tutustumassa näyttelyyn heti avajaisten jälkeen ja tutkin jokaisen piirroksen tarkkaan. Erityisesti pidin II maailmansodan päättymisen jälkeen piirrettyistä kuvista, jotka kuvasivat hyvin aikaa. Yhdessä poika palaa sodan jälkeen kotiinsa. Kuvasta on luettavissa monta sydäntälämmittävää tarinaa:

Lähde: http://www.tfaoi.com/aa/4aa/4aa543.htm


Näyttelyssä on esillä 30 piirrosta, ja se on avoinna 7.12.2015 asti. Näyttely on myös ilmainen, muistakaa laittaa nimi vieraskirjaan!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kirjamessut ja kiukkua Helsinkiä kohtaan

Perjantainen käynti kirjamessuilla oli hyvin pikainen, sillä halusin samalla bussilipulla takaisin. Kuten aina, mukaan nostettu käteissumma ei riittänyt hetkeksikään...

Metsästin Paavo Kairisen Jalkaväkirykmentti 35:n historiikkia (hinta verkkokaupoissa 50 - 100€!) sekä Tapani Vallin Varsinaissuomalaisten sotatietä (yleensä 50€, kirjaa liikkuu vain vähän). Heti toisella kirjapisteellä ostin 5€:lla forensisen arkeologian/tieteiden ainoan suomalaisjulkaisun eli Helena Rannan elämäkerran Ihmisen jälki. Erinomainen kirja, muuten. Olen käyttänyt sitä usein lähteenä.

Salakirjat / Kirjaparoni kaupitteli kympin pöydällä runsaasti klassikoita. Kahmin teokset Vainajainpalveluksen muinaisilla suomalaisilla ja Juha Pentikäisen Suomalaisen lähdön. Olisi ollut muitakin, mutta nuo ovat tärkeitä lähdeteoksia. Parempi puolisko jäi kotiin sairastamaan, joten ostin hänelle vielä lohdutukseksi Keskiajan puvut. Kahdellakympillä!

Militariaa olisi riittänyt ostettavaksi vaikka kuinka, mutta en millään törmännyt todella kiinnostaviin. Vanhat tekijät ovat tehtailleet uutuksia, joista pääosa on kolmen kuukauden kuluttua alelaareissa Akateemisessa ja Suomalaisessa. Löysin Vallin kirjan melkein messujen alkuun, mutta hinta oli edelleen suolainen: 38€. Juuri ennen lähtöä messuilta päätin vielä tutkia yhden antikvariaatin ja sieltähän Vallin teos löytyi erinomaisessa kunnossa ja hintaan 25€. Onneksi korttikin kävi, koska viimeisistä käteisistä olin päässyt eroon Kolatun tilan juustotiskillä. Munajuusto on suuri heikkouteni.

JR 35:n historiikkia ei näkynyt. Yleisenä huomiona 1. Divisioonan historiikki liikkuu liukkaasti, melkein jokaisessa antikvariaatissa oli se myynnissä. Rykmenttihistoriikit ylipäätään ovat harvinaisempia, mutta kyllä niitäkin liikkuu mutta kovaan hintaan.


Hesalaiset "ideoi" 

 

Turkulaisena tuntee itsensä aina suuttuneeksi kun kuulee helsinkiläisten "uusista ideoista". Vanha kunnon Sininen Zeppeliini summaa tuntemuksia aika hyvin vuoden alussa tehdyssä kirjoituksessa "Wain Muutamija Multawarpaiden Turusta Pöllimijä Asijoita".

Kirjamessujenkin idean hesalaiset - ja monet muut kaupungit - pöllivät Turusta, kuten Zepukka huomauttaa. Toisinaan oikeus toteutuu. Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 oli menestys, Helsingin nolo yritys jäljitellä sitä Designpääkaupunkivuodella 2012 on armeliaasti unohdettu. Tosin oikeutta vuoden 2011 rahoituksesta käydään ilmeisesti edelleen.

Eräänä aamuna verenpaine nousi, kun luin Helsingin Sanomista Kaupunki-sivuilta artikkelin "Sähkökaapit saivat väriä kylkeensä", jossa sähkökaappeihin maalataan kuvia osana Staran Siisti Stadi -projektia. Eipä ole oma idea tämä, olin vasta toisen vuoden arkeologian opiskelija kun sama idea toteutettiin Turussa. Seurasin kannelta kun Suomen Joutsenen edessä oleviin sähkökaappeihin tehtiin vaihe vaiheelta maalauksia. Olisivat kuvataidelukiolaiset voineet kertoa, että ottivat idean tähän muuaolta (Lahdessakin maalattiin vuoden 2011 aikana). Motiivikin on sama, tägien ja mainosten liimaamisen estäminen.

Ylipäätään Helsingin Sanomat suututtaa monin tavoin, muun muassa anastamalla artikkeli-ideoita Turun Sanomista. Turkkarissa oli taannoin kiinnostava artikkeli synestesiasta, jonka luin ahmimalla. Siitä tiesi että artikkeli oli hyvä kun Hesari pölli sen ja julkaisi kuukauden päästä omilla sivuillaan. Esimerkkejä "Mitä Turkkari edellä, sitä Hesari perässä" on kertynyt muitakin. Pitäisikö itkeä vai nauraa (vai tuntea ylpeyttä) kun alkavat varastaa minun artikkeleitani. Hieman samanlaisia tunteita aiheuttaa, kun professori ymppää nimensä opiskelijansa artikkeliin tai anastaa tämän idean. Ainakin idea oli varastamisen arvoinen...

Itse suunnittelin pitkään pilakirjoitusta "375-vuotiaasta Helsingin yliopistosta", ja liitänkin sen tähän:

Helsingin yliopisto pidätetty väärennetyillä henkkareilla esiintymisestä

 

Helsinkiläisen alkoholin anniskeluun erikoistuneen liikkeen tiloissa näyteltiin eilen erikoinen tragikomedia, kun sisään tunkeutunut yleissivistyksellistä ja tutkimusta harjoittava korkeakoulu ilmoitti suureen ääneen haluavansa viinaa 375-vuotisjuhlaansa. Kun myyjä toivoi asiakkaan esittävän henkilöllisyystodistuksen, kaivoi jälkimmäinen mahtipontisesti povitaskustaan pergamentin. 

Valpas myyjä havaitsi, että kyseessä ei ollut Yliopisto, Helsingin henkilöllisyystodistus vaan paljon vanhemman ja toiselta paikkakunnalta kotoisin olevan herrasväen edustajan, Turun Akatemian paperit. HY yritti kovasti väittää vastaan, mutta vartijat soittivat paikalle poliisin joka pidätti protestoivan korkeakoulun.

"Tämä on murheellista" itki HY haastattelussa. "Selviytyäkseni sakoista pitää antaa kenkää kahdeksasosalle alaisistani".

Pieni tunnustus

 

Ainoa viime aikojen helsinkiläinen oma ja hyvä idea on Steam Hellsinki -baari. Sitä eivät ole ottaneet Turusta ja ovat toteuttaneet hienosti. Oikein odotan seuraavaa bussinvaihtoa Kampissa, että voisin pistäytyä juomassa G & T't!