perjantai 8. tammikuuta 2016

This War of Mine

Syy siihen, miksi en lauantaina vavahtunut kotikadulle ajaneisiin paloautoihin oli kiinnostava peli nimeltä This War of Mine. Kyseessä on poikkeuksellisen toimiva ja koukuttava rakentelupeli, joka sijoittuu fiktiiviseen kaupunkiin jota riepottelee sisällissota. Aluksi suhtauduin peliin epäillen mutta Steamin talviale rohkaisi kokeilemaan sitä. Peli koukuttaa yö/päivä syklien ansiosta kuin vuoropohjainen peli, vaikka se onkin toiminnaltaan reaaliaikainen. Samoin graafinen asu on todella hieno.

Pelin ideana on, että sodan tuhoamaan rakennukseen on asettunut kolmen taisteluiden keskellä selviytyneen siviilin ryhmä. Nämä yrittävät yksinkertaisesti selvitä elossa tekemällä talosta turvallisemman ja inhimillisemmän paikan elää. Savukkeilla, nojatuoleilla ja yksinkertaisella liedellä rotanlihasta kokatulla aterialla on piristävä vaikutus asukkaisiin, jotka saattavat masentua maanpäällisen helvetin keskellä. Jujuna on, että jokainen päivä jakaantuu kahteen osaan: päiväsaikaan, jolloin tukikohtaan voi rakennella huonekaluja tai esimerkiksi erilaisia työpajoja (työkalupajan, pontikkapannun, sadevedenkerääjän yms.) sekä antaa apua oveen koputteleville naapureille tai käydä kauppaa joka toinen tai kolmas päivä käyvän kaupustelijan kanssa.Kaupustelija odottaa ovella ainoastaan iltaan asti ja tämän kanssa kauppaa käydessä on kiire kun pelihahmot keittävät pontikkaa, käärivät sätkiä ja yrittävät saada muita kauppatavaroita valmiiksi vaihdettavaksi harvinaisempiin esineisiin ja hyödykkeisiin. Kun neljällä hahmolla on kaikilla statuksena "very hungry", vaihtuvat aseet, taloista löytyneet timantit ja mitä harvinaisimmat lääkkeet ja sidetarpeet nopeasti pariin palaan epämääräistä lihaa ja tölkilliseen säilykkeitä.

Todellinen toiminta sijoittuu yöhön, jolloin yksi selviytyjistä lähtee kartalta sopivaan kohteeseen etsimään resursseja. Parhailla kohteilla on yleensä muutakin sakkia, jotka pahimmillaan karkoittavat pelaajan varoituslaukauksella - pään läpi. Näiden varalta pitää hiiviskellä, piiloutua ja tehdä kovaääniset työt ympäristö tarkkaillen. Kun rautasaha avaa kalterit kuuluu kalahdus joka houkuttelee heti paikalle rakennusta yläkerrassa ryöstelevän rosmon. Ei auta kuin piiloutua ja toivoa, että pääsee vielä elossa takaisin. Yksi mahdollisuus on toki väijyä piilossa ja iskeä puukko ohi kulkevan rosvon selkään. Hintana tosin on se, että tämä 1) houkuttelee paikalle muita rosvoja, jos tappotyö on äänekäs ja 2) pelihahmot masentuvat asiaan liittyvistä moraalisista kysymyksistä. Ruutiaseilla heiluminen ei toiminut minulla kertaakaan pelissä, liikaa ääntä ja seurauksena aina kuolema. 

Kellon alkaessa tikittää on aika vetäytyä paikalta ja palata tukikohtaan. Missä alkaa päiväsykli jossa yön aikana kerätyistä resursseista koetetaan puristaa parempaa ruokaa, juomakelpoista vettä ja oi onnea, jos saa rakennetuksi jonkin elämää helpottavan osan verstasta! Suurin onni oli saada käyttöön kirves juuri talven kynnyksellä, sillä sitä tarvitaan eri puolilta pelimaailmaa löytyvien huonekalujen pirstomiseen puuksi ja polttoaineeksi.

Hieno peli monella tapaa


Kannattaa lukea myös ammattilaisen tekemä arvostelu (DOMEsta) ja mitä pelintekijät oppivat tehdessään peliä. Siinä mielessä 2010-luku on kiinnostava pelien kannalta, että pelimaailma on kypsynyt mustavalkoisesta ajattelusta harmaan sävyihin. Esimerkiksi Telltale Gamesin hieno The Walking Deadkään ei päästänyt pelaajaa helpolla, vaan lopputulos oli yrittämisestä huolimatta usein surkea.

This War Of Mineen oli taannoin ladattavissa lisää sisältöä (DLC), jonka tuotolla autettiin sodan uhreja. Ostaa sai 0,99, 9,99 tai 19,99 eurolla. Tämä tapahtui ennen kuin itse ostin pelin. Kun pelissä kaksi nälkää näkevää lasta tuli kerjäämään säilykkeitä ruoaksi oli se henkisesti aidosti vaikea tilanne. Todennäköisesti pelin emotionaalisesti rankat hetket ovat alentaneet pelaajien kynnystä auttaa muita ihmisiä. Tuotolla autettiin 350 sodan uhriksi joutunutta lasta.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Tulipalo!

Ursininkadun suuri tulipalo sattui pari tuntia sen jälkeen, kun olimme paremman puoliskon kanssa tulleet takaisin Joensuusta uudenvuoden vietosta. Istuin koneen ääressä kun puhelimeni soi:

- Moro. Ootteko tullu jo takasi Turkuun?
- Joo tultiin pari tuntia sitten.
- Huomasitkos muuten, että teitä vastapäätä oleva kerrostalo palaa ilmiliekeissä? Hemmetin isot lieskat.
<Menen ikkunalle>
- Näkyy olevan monta paloautoa kadulla.
- Joo, pyöräilin ohi just äsken ja näin liekit. Ei mulla muuta, hyvää alkanutta vuotta!
- Juu, no, toivottavasti ei jatku näissä merkeissä. Uudet vuodet sinnekin!

Aluksi menin pihalle tutkimaan tilannetta - rauhoiteltuani torkkuvan paremman puoliskoni - ja totesin, että näky ei oikein ikuistu kännykämeralla. Ei muuta kuin arkeologille ominaisella asenteella digijärjestelmäkamera kaulaan ja kuvaamaan palokunnan toimintaa. 

En lataillut otoksiani välittömästi palon aikana tänne vaan vasta nyt, kun tilanne on rauhoittunut eikä kenellekään ihmiselle onneksi käynyt kuinkaan. Nyt siis voin pistää tänne kuvia tapauksesta.

Kännykkäkameralla sai suht hyviä kuvia kuitenkin.




Järkkärillä otettuja kuvia:










Sammutusvedet muodostivat seuraavana päivänä komeita jääpuikkoja ikkunalaudoille:


Tutkimuksesta kirjoittamiseen - ihan kohta, oikeesti!

Vuoden loppuun mennessä VP 33:n historiikin kirjoittamisen keruuvaihe kerrytti melkoisen aineiston, joskin osan hankinta siirtyi pakosti uuden vuoden puolelle. En ehtinyt uudestaan vuoden 2015 aikana Raisioon sanomalehtiarkistoon, joten pitää tutkia loput Uudet Aurat tässä kuussa.

Hain erään veteraanin aineistot juuri ennen joululomaa ja ällistykseni oli melkoinen, kun ottamieni valokuvien ja asiakirjojen joukossa oli Viestipataljoona 33:n 1. Komppanian I Joukkueen virallinen sotapäiväkirja tammikuusta 1944 kesäkuun 20. päivään eli Karhumäeltä vetäytymiseen asti.Vertailu 1./VP 33:n sotapäiväkirjaan osoitti että kyseessä oli aito päiväkirja, jonka pitäminen jäi ilmeisesti vetäytymisvaiheen kiireisiin. Käsialan vaihtelusta päätellen päiväkirjaa piti kaksi eri henkilöä. Tietääkseni joukkueet pitivät sotapäiväkirjaa ainoastaan poikkeustapauksissa, eli siinäkin mielessä harvinainen löytö.

Kansallisarkistosta löytyneessä materiaalissa riittää läpikäymistä. Esiteltäköön tässä muutama poiminta, jotka eivät varsinaisesti liity aiheeseen mutta valaisevat hyvin sota-aikaa. Kirjeenvaihdosta löytyy mm. Päämajan Indendentintoimiston kirje "Puutteellisuuksia taloushuollon suorituksessa" päivämäärällä 26.1.1942. Kirjeessä listataan kaikenlaisia rikkomuksia eri puolelta Suomea, mm. seuraavanlainen tapaus:

- Muuan rahastonhoitaja - helsinkiläinen ravintoloitsija - oli saanut tehtäväkseen hankkia sotasairaalalle puolukoita, joita lääkärienkin ilmoituksen mukaan kipeästi tarvittiin sairaalan potilaille, kun paikkakunnallaei ollut saatavissa maitoakaan. Rahastonhoitaja pantiin asialle ja hän sairaalan henkilöautolla kulkien kierteli pitäjällä ja asiansa kauniisti esittäen sai sairaalaa varten paikkakuntalaisilta ilmaiseksi ja osaksi pientä korvaustakin vastaan kuivattuja marjoja. Mutta sensijan, että hän olisi luovuttanut ne, kuten lahjoittajat uskoivat, sairaalalle, hän lähettikin niistä suurimman osan Helsinkiin ja osan myi sairaalan henkilökunnalle ja sairaala sai puolukoita vain 3,5 kg.
Samoin seuraava maininta sairaiden sotavankien paremmasta muonittamisesta 1. Divisioonan huolto-ohjeessa no 8/42 (21.2.1942) on kiinnostava. Selvästikään näitä ei haluttu uuvuttaa kuoliaiksi:

5. Sen johdosta, että sairauden ja heikkouden takia työkyvyttömäksi joutuneet sotavangit eivät sv. muona-annos A:n avulla voi uudelleen kuntoutua, saadaan heille samoinkuin sv- leireillä heikossa kunnossa oleville vangeille lääkärin lausunnon perusteella järjestää ruuanpito sv. muona-annos B:n mukaan. (Aihe: II AK:n käsky huollosta no 8/42)
Varsinaiseen VP 33:een liittyvää aineistoa löytyy toki rutkasti. Sieltä täältä on mielenkiintoisia mainintoja viestimiesten arjesta, mm. keksintöjä telttojen paloturvallisuuden parantamiseksi tai turkisten käytöstä.

Vielä on haettava yhdet aineistot, otettava vastaan nivaska kuvia, mahdollisuuksien mukaan pitäisi päästä Jyväskylään kuvaamaan yhdet esineet ja toivottava, että pääsisin haastattelemaan vielä yhtä VP 33:n elossa olevaa sotaveteraania. Vaikuttaa siltä, että kirjoittamisvaihe alkaa todenteolla vasta tämän kuun lopulla.

100 kirjaa - osa 8 eli LUETTU elikkä SE OLI SIINÄ!

Joulun alla sain toteutetuksi tuon sadan kirjan tavoitteen, ja olen jo mennyt ylikin: sain kuluneen vuoden aikana luettua 103 kirjaa. Tässä siis viimeiset 20. Osasta on sen verta aikaa, etten muista tarkemmin kirjaa kuin hyvä/huono akselilla.


# 80 Kerttula, Antti. Talvisodan summa 1939 - 1940. Kustaa Ala-Kailan muistelmat.

Huonosti toimitettu ja toteutettu teos. Malliesimerkki siitä, miksi sotahistoriallisten kirjojen tekemiseen tarvitaan muutakin kuin intoa. Ari Raunion teoksen karttojen käyttö sellaisenaan hipoo tekijänoikeusrikkomuksia.

# 81 Hämäläinen, Valde. Rivimiehenä talvisodan Summassa.

Täysin päinvastainen edelliseen verrattuna: erinomainen teos panssarintorjunnasta talvisodassa.

# 82 Lang, Maaria. Kuoleman aaria.

Hyvin, hyvin jännittävä dekkari iltalukemisiksi.

# 83 Valkonen, Markku. Ateljeena sotatanner - TK-piirtäjien sotaa.

Kiinnostava teos hyvillä teksteillä, ei siis vain kuvia. Lyhyt mutta hyvin perusteellinen katsaus aiheeseen.

# 84 Dobbs, Michael. House of Cards.

Seurasin ensin jenkkisarjaa (tuotantokaudet 1 & 2 katsottu) ja jäin siihen koukkuun. Kirja osoittautui vielä paremmaksi. Francis Urquhart on häkellyttävän hieno hahmo, tällaista pahuutta kohtaa kirjallisuudessa valitettavan harvoin. Sain molemmatjatko-osat Suomalaisen alesta: huomatkaa, ostin nämä Suomalaisesta Kirjakaupasta. Eli siis hyvin vaikutusvaltainen kirja, kun sai minut ylittämään Suurta Suomalaista Askartelukauppaa kohtaan tuntemani inhon.

# 85 Vennamo, Veikko & Väisänen, P. O. Jälleenrakennuksen ihme.

Kiinnostava ja monin paikoin humoristinen teos eturivin silminnäkijän kokemuksista sodan jälkeisistä vuosista. Vennamon asenne ja propagointi paistaa läpi liian räikeästi haitaten asiasisältöä. Suosittelen etenkin lukua "Ruotsalaisten pyhä maa".

# 86 Laitinen, Erkki (toim.). Tuloksia ja näkökulmia sodanjälkeisen asutustoiminnan tutkimuksesta.

Jyväskylässä 1990-luvun alussa pidetyn seminaarin esitelmät. Etenkin ansiokas artikkeli muolaalaisista kannattaa lukea.

# 87 Kulha, Keijo K. Karjalaisen siirtoväen asuttamisesta käyty julkinen keskustelu vuosina 1944-1948.

Tärkeä tutkimus, joka kertoo paljon eri puolueiden ja väestöryhmien suhtautumisesta siirtoväen uudelleenasuttamiskysymykseen. Kuten Vennamon Jälleenrakennuksen ihmeessä, saa tämäkin virnuilemaan suomenruotsalaisten lausunnoille karjalaisista.

# 88 Helamaa, Erkki. 40-luku : korsujen ja jälleenrakentamisen vuosikymmen = 40-talet : korsurnas och återuppbyggandets årtionde.

Näyttelykatalogi, erittäin kiintoisa katsaus "förttitaalismiin". Suosittelen lämpimästi arkkitehtuurista ja korsuelämästä kiinnostuneille.

# 89 Jonasson, Jonas. Lukutaidoton joka osasi laskea.

Kirjoittaja tunnustaa puolittain itsekin matkivansa Arto Paasilinnaa. Kirjan idea on hauska ja suomennos toimii, mutta tarina junnaa monin paikoin.

# 90 Salo, Unto. Iso tammi: Lehvän taittajan tarina.

Kiehtova katsaus arkeologian historiaan yhden tekijän näkökulmasta. Säästää lukijan Salon muiden teosten lukemisen vaivalta, koska loppuosassa tiivistetään paljon keskeisiä tuloksia. Kirjoitin tästä aiemmin blogissa.

# 91 Arkeologi Janne Rantasen juhlakirja.

Ööh... kai itse toimittamani kirjan saa lisätä listaan? Tietysti minun piti lukea kaikki artikkelit jne. enkä olisi saanut tätä muuten GoodReadsiin. Annoin viisi tähteä siellä.

# 92 Korkiasaari, Jouni. Suomalaiset maailmalla.

Vanhahko mutta edelleen ajantasalla oleva katsaus suomalaisen siirtolaisuuden historiaan. Sisältää kaiken tarvittavan perustietojen etsimiseen. Teoksen saa PDF:nä Siirtolaisuusinstituutin sivuilta.

# 93 Tuuri, Antti. Rauta-antura.

Keskivertoa Tuuria Lapin sodasta. Kerronta on vähän väsynyttä.

# 94 Lamér, Inkeri. Raskas metalli. Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa.

Kiehtovia kertomuksia suomalaisista laivanrakentajina Göteborgissa. Hyvin toimitettu ja kuvitettu teos. Entisten telakkaisten kertomukset ovat mielenkiintoista luettavaa.

# 95 Rintala, Paavo. Sissiluutnantti.

En olisi uskonut, mutta tämä kirja on yksinkertaisesti paskasti kirjoitettu. Ei sitä kannata kaunistella. Rintalalla on monia hyviä teoksia, mutta tämä ei ole sellainen. Kirja sytytti aikoinaan lottien huorittelulla kirjasodan, joten arvelin että teoksella olisi edes kaunokirjallisia ansioita koska sota edellyttää puolustajiakin. Ansioita ei ole. Selkeät asiavirheet (esim. asemasodasta puhuttiin vasta jatkosodan jälkeen, 1942-1944 käytettiin sanaa "puolustusvaihe") ja huono kerronta tekevät kirjasta lähinnä surkuhupaisan.

# 96 Siives, Suvi-Anne. Politiikan julkisivu.

Poliittisesti vanhentunut, mutta halusin kontrastia Vasemmistoliiton synnylle. Sen pariksi kirja sopiikin mainiosti. Siimeksen kirjallinen tyyli on erinomainen. Kirja auttoi ymmärtämään poliittista lähihistoriaa paljon paremmin.

# 97 Flink, Toivo. Pois nöyrän panta. Inkerin liitto 1922-1944

Hyvä ja nopeasti luettava kirja inkeriläisten vaiheista.

# 98 Sariola, Mauri. Laukausten hinta.

Lukemani painoksen alussa arvosteltiin hieman kirjaa, mutta minusta tämä oli mainio kirja. Hyvin kirjoitettu ja kerronnaltaan tenhoavasti kulkeva tarina. Pitänee lukea alkaneena vuotena lisää Sariolaa, tämä oli nimittäin ensimmäiseni.

# 99 Pratchett, Terry. Suuri ajomatka.

Onttujen ensimmäinen kirja. Taas kerran oivaltavaa Pratchettia. Ostoskeskuksen kokeminen uskonnollisena ilmiönä on nerokas oivallus.

# 100 Pratchett, Terry. Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät.

Yksi Pratchettin parhaita. Menehtyneen suurmiehen kunniaksi tämä lukematta jäänyt "nuori klassikko" sai olla listan sadas. Pratchett on yksinkertaisesti nerokas tajuamaan ihmisiä ja näiden luontoa.

Lukuvuoden lopuksi


Käsittelen yli menneet kolme kirjaa myöhemmin. Tässä listavalinnat:

PARAS KAUNOKIRJALLINEN KIRJA

Cook, Glen. Musta komppania.

Erinomainen suomennos, hyvät hahmot, poikkeuksellisen kiehtova fantasiamaailma ja kaipaamaani ihanaa raadollisuutta vailla tihkuvaa inhorealismia. Tilasin Adlibriksesta osat 1-3 eli omnibusin, koska haluan lukea lisää! LISÄÄ!
PARAS TIETOKIRJA

Kivimäki, Ville. Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945

Kerta kaikkiaan erinomainen ja hyvin toteutettu tutkimus aidosti uudesta aiheesta sotakirjallisuudessa. Kysein jo lukiolaisena psykologian opettajaltani, onko aiheesta tutkimusta. Nyt on, ja vieläpä erinomainen. Kivimäki on Finlandiansa ansainnut!

PAHIN PETTYMYS

Rintala, Paavo. Sissiluutnantti.

En olisi uskonut, että kirjasodan saa aikaiseksi näin huonolla kirjalla. Oletin todella paljon tämän kirjan kaunokirjalliselta arvolta, ja petyin raskaasti.