maanantai 4. tammikuuta 2016

Tutkimuksesta kirjoittamiseen - ihan kohta, oikeesti!

Vuoden loppuun mennessä VP 33:n historiikin kirjoittamisen keruuvaihe kerrytti melkoisen aineiston, joskin osan hankinta siirtyi pakosti uuden vuoden puolelle. En ehtinyt uudestaan vuoden 2015 aikana Raisioon sanomalehtiarkistoon, joten pitää tutkia loput Uudet Aurat tässä kuussa.

Hain erään veteraanin aineistot juuri ennen joululomaa ja ällistykseni oli melkoinen, kun ottamieni valokuvien ja asiakirjojen joukossa oli Viestipataljoona 33:n 1. Komppanian I Joukkueen virallinen sotapäiväkirja tammikuusta 1944 kesäkuun 20. päivään eli Karhumäeltä vetäytymiseen asti.Vertailu 1./VP 33:n sotapäiväkirjaan osoitti että kyseessä oli aito päiväkirja, jonka pitäminen jäi ilmeisesti vetäytymisvaiheen kiireisiin. Käsialan vaihtelusta päätellen päiväkirjaa piti kaksi eri henkilöä. Tietääkseni joukkueet pitivät sotapäiväkirjaa ainoastaan poikkeustapauksissa, eli siinäkin mielessä harvinainen löytö.

Kansallisarkistosta löytyneessä materiaalissa riittää läpikäymistä. Esiteltäköön tässä muutama poiminta, jotka eivät varsinaisesti liity aiheeseen mutta valaisevat hyvin sota-aikaa. Kirjeenvaihdosta löytyy mm. Päämajan Indendentintoimiston kirje "Puutteellisuuksia taloushuollon suorituksessa" päivämäärällä 26.1.1942. Kirjeessä listataan kaikenlaisia rikkomuksia eri puolelta Suomea, mm. seuraavanlainen tapaus:

- Muuan rahastonhoitaja - helsinkiläinen ravintoloitsija - oli saanut tehtäväkseen hankkia sotasairaalalle puolukoita, joita lääkärienkin ilmoituksen mukaan kipeästi tarvittiin sairaalan potilaille, kun paikkakunnallaei ollut saatavissa maitoakaan. Rahastonhoitaja pantiin asialle ja hän sairaalan henkilöautolla kulkien kierteli pitäjällä ja asiansa kauniisti esittäen sai sairaalaa varten paikkakuntalaisilta ilmaiseksi ja osaksi pientä korvaustakin vastaan kuivattuja marjoja. Mutta sensijan, että hän olisi luovuttanut ne, kuten lahjoittajat uskoivat, sairaalalle, hän lähettikin niistä suurimman osan Helsinkiin ja osan myi sairaalan henkilökunnalle ja sairaala sai puolukoita vain 3,5 kg.
Samoin seuraava maininta sairaiden sotavankien paremmasta muonittamisesta 1. Divisioonan huolto-ohjeessa no 8/42 (21.2.1942) on kiinnostava. Selvästikään näitä ei haluttu uuvuttaa kuoliaiksi:

5. Sen johdosta, että sairauden ja heikkouden takia työkyvyttömäksi joutuneet sotavangit eivät sv. muona-annos A:n avulla voi uudelleen kuntoutua, saadaan heille samoinkuin sv- leireillä heikossa kunnossa oleville vangeille lääkärin lausunnon perusteella järjestää ruuanpito sv. muona-annos B:n mukaan. (Aihe: II AK:n käsky huollosta no 8/42)
Varsinaiseen VP 33:een liittyvää aineistoa löytyy toki rutkasti. Sieltä täältä on mielenkiintoisia mainintoja viestimiesten arjesta, mm. keksintöjä telttojen paloturvallisuuden parantamiseksi tai turkisten käytöstä.

Vielä on haettava yhdet aineistot, otettava vastaan nivaska kuvia, mahdollisuuksien mukaan pitäisi päästä Jyväskylään kuvaamaan yhdet esineet ja toivottava, että pääsisin haastattelemaan vielä yhtä VP 33:n elossa olevaa sotaveteraania. Vaikuttaa siltä, että kirjoittamisvaihe alkaa todenteolla vasta tämän kuun lopulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti