perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kirja-arvio: Tuntematon Lauri Törni

Kuva: wikipedia.org. Osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuntematon_Lauri_T%C3%B6rni#/media/File:Tuntematon_Lauri_T%C3%B6rni.jpg

Lauri Törni ei ole sotahistoriallisena hahmona minua juurikaan aiemmin kiinnostanut. Olen toki lukenut Leijonamielen kauan sitten ja olen jokseenkin perehtynyt Törnin jääkäreihin, koska heidän joukossaan oli tutkimiani lietolaisia sotaveteraaneja. Kiinnitin kuitenkin jo julkaisemisen aikoihin huomiota Juha Pohjosen ja Oula Silvennoisen Tuntematon Lauri Törni -kirjaan sen saaman julkisuuden vuoksi. Lainasin kirjan kirjastosta jo tämän vuoden alussa ja uusimiskertojen päättymisen vuoksi luin tämän tähän väliin. Luvussani oli kirjan 2. painos (2013).

Tiesin jo ennestään Silvennoisen maineen jokseenkin arveluttavana historiankirjoittajana. Suomen Sotilaan arviossa hänen väitöskirjansa lähdeluettelo todettiin näennäisesti näyttäväksi mutta olennaisilta osilta puutteellisiksi (muistaakseni Suomen Sotilas n:o 6/2008, kyseinen lehti on jossakin kirjapinon pohjimmaisena joten en pysty tarkistamaan asiaa. Lehden löydettyäni päivitän asian tänne). Ks. myös esim. Agricolan arvio teoksesta Salaiset aseveljet. Pohjosta en ole aiemmin lukenut.

Keskeistä Silvennoisen linjalle on kohuhistorian tekeminen vaikka väkisin. Valitettavasti 2000-luvun Suomessa kohukirjaksi historian saralta riittää, ettei aiheesta ole vähään aikaan ollut lööppiä Ilta-Sanomissa.

Tarkoituksenhakuista kirjoittamista


Kirja osoittautui valitettavasti juurikin niin kamalaksi kuin etukäteen arvelinkin. Teksti vilisee pieniä ja suuria virheitä ja mitä suurempi ja paksumpi väite kirjassa esitetään, sitä niukempi ja arveluttavampi on yleensä lähdeviite, yleensä toisen kirjoittajan Pohjosen omiin teksteihin.

Itse havaitsin seuraavia virheitä: 

Suursaari mainitaan syksyllä 1944 saksalaisille strategisesti tärkeäksi kohteeksi, mistä syystä sinne hyökättiin. Saari oli kuitenkin jo täysin menettänyt strategisen merkityksensä saksalaisille ja valtausoperaatiota, Tanne Ostia vastustettiin suuresti ja hyödyttömään ja turhaan operaatioon ryhdyttiin lopulta vastentahtoisesti.

NKVD ei ollut vain vastine sotapoliisille, vaan pikemminkin rajavartiosto jonka aseistus ja koulutus oli hyvä, suorastaan erinomainen. NKVD:n osastoja käytettiin myös rintamatehtäviin ja sen eliittiyksiköitä käytettiin suomalaisten kaukopartioiden jahtaamiseen. Esimerkiksi Äänisen rannalla Vytegran kaupunkiin oli sijoitettu NKVD-pataljoona jahtaamaan suomalaisia kaukopartioita. Tavalliset sotapoliisit eivät olisi tehtävään kyenneet.

Saksalaisten SS-joukkojen koulutuksen mainitaan SS-vapaaehtoisen päiväkirjan perusteella olleen rääkkäämistä ja simputusta joka kostettiin myöhemmin turpaanvedolla kanttiinissa. Joissakin tapauksissa näin on toki ollut, mutta Suomen Sotilaan haastatteleman vapaaehtoisen mukaan koulutukseen kuului todellakin ankarat harjoitukset ja tiukka sotilaskuri ja -hierarkia, mutta koulutuspäivän päätyttyä kanttiinissa kouluttajat olivat huomattavasti löysempiä ja toverillisempia. Harjoitusten jälkeen maljat juotiin yhdessä.

Ylipäätään kirjan teksteistä saa omituisen kuvan SS:stä yhtenä suurena ja yhtenäisenä natsiorganisaationa. Tekijät unohtavat ilmeisesti tarkoituksella, että SS oli myös jalkaväen eliittiä koulutuksensa, varustuksensa ja aseistuksena sekä saamiensa rintamatehtävien pohjalta. Mikäli Saksa olisi voittanut sodan, merkintä palveluksesta SS-joukoissa olisi ollut erinomainen suositus. Eroa SS:n rintamajoukkojen ja hirmutekoihin syyllistyneiden osastojen välillä ei ilmeisesti tehdä tarkoituksella, vaikka SS-vapaaehtoisten palveluksen laatua esitellessä tämän eron tekeminen olisi välttämätöntä. Tekijät esimerkiksi mainitsevat useaan otteeseen Otto Skorzenyn unohtaen, että tämän sotilaallisille taidoille oli kysyntää jopa Israelin tiedustelupalvelun keskuudessa maailmansodan jälkeen.

Kirjan mukaan Lauri Törniä "nöyryytettiin" asettamalla tämä alokkaaksi hänen liityttyä Yhdysvaltain armeijaan. Kirjoittajat eivät mainitse, että tämä ei ollut lainkaan erikoista kohtelua: kaikki muutkin "Marttisen miehet" aloittivat sotilasuransa uudessa armeijassa alokkaina. Nöyryytetyistä miehistä olisi tuskin tullut ansioituneita upseereita samaisen armeijan riveihin.

Kirjassa on myös koomisia mainintoja, joilla ilmeisesti yritetään todistaa kirjoittajien perehtyneisyyttä. Esimerkiksi sivulla 132 mainitaan "Silminnäkijälausuntojen mukaan hän esiintyi Saksassa ollessaan joko siviilivaatteissa tai Saksan armeijan asepuvussa". Lause on harvinaisen tyhjä. Vaikka Törnistä on kirjoitettu mitä milloinkin, niin julkisesta nudismista häntä ei uskoakseni ole syytetty.

Törni-kuvan maalaaminen

 

Törnistä kirjoitetut kirjat leimataan fan-fictioniksi ja todellisiksi lähteiksi ne kelpaavat kirjoittajista ainoastaan esitellessään Törnin kielteisiä puolia, tavallisesti juopottelua, jolloin niistä otetaan sanatarkkoja lainauksia. Pehmennykset ja selittelyt tuomitaan ankarasti sankarikuvan kiillottamiseksi ja legendan pitämiseksi jalustalla. Jatkosodan aikana ja sitä edeltävissä tapahtumissa kirjoittelu on äärimmäisen johdattelevaa, mustamaalaavaa ja sanoisin kirjoitussävyä suoraan harhaanjohtavaksi. Tyyli on tämä: 

1) SS-vapaaehtoisista varmastikaan moni ei ollut kansallissosialisti, mutta osa oli. 
2) Kaikki eivät olleet kansallissosialisteja, mutta joistakin sellaisia tuli. 
3) Törni oli SS-vapaaehtoinen. 

Yhdistä pisteet lyijykynällä. Hänen lopullinen osuutensa jätetään auki, korostetaan taas miehen vaikenemista ja annetaan lukijan tehdä omat johtopäätöksensä. Samoin Törnin osuus sotavankien teloittamisesta tehdään äärimmäisen johdattelevasti. Mitään lopullista lausuntoa ei anneta, mutta taas kerran lukijaa johdatellaan tekemään tietyt johtopäätökset.

Törniä luonnehditaan sanatarkasti "epä-älylliseksi" sopivissa kohdin. Se kelpaa SS-aikoina miehen "puolustuspuheeksi", joka kuitenkin on tarkoitettu sävystä päätellen Törnin haukkumiseksi. Sen sijaan "epä-älyllisyys" ei kelpaa jatkosodan jälkeisessä oikeudenkäynneissä, joissa Törnin puolesta vedottiin "lapsekkuuteen". Kirjoittajat olisivat voineet yksinkertaisesti vedota jo antiikin roomalaisilta periytyvään periaatteeseen, ettei tekijän tietämättömyys teon laittomuudesta voinut olla peruste syytteen hylkäämiselle (juridisesti tuo on muotoiltu todennäköisesti toisin, mutta ajatus välittynee tämän lukijalle).

Sinänsä ansiokkaasti ja ennen kaikkea aiheellisesti kirjoittajat tiedostavat ns. Punaisen Valpon ammattitaidon (puutteen) ja tuntevat sodan jälkeisen poliittisen kentän. Tämä on toisaalta myös epäilemättä ollut se tutkimuksen kohta, johon tekijät ovat halunneet eniten puuttua ja jonka eteen on jopa nähty vaivaa. Tosin vaivannäkö keskittyy niin pitkälti kansallissosialistien suunnitteleman vallankaappauksen ja sen tutkimuksen ympärille, että epäilen vahvasti ettei apurahoja ole käytetty varsinaisesti Lauri Törnin elämänkerran laatimiseen vaan tämän vuoden alussa julkaistun Suomalaiset fasistit -teoksen esitöihin. Tämä on hyvä sijoitus, jos varsinaisen teoksen johtopäätökset on jo tehty! Välistä kirjoittajien asenne näkyy läpi kirjan ansiokkaimmassakin luvussa, esimerkiksi sivulla 240 kuvataan sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä tuomioita esittäneen Oskar Möllerin jouduttua "määräämään suomalaiseen ja yleisemmin länsimaiseen oikeustajuun huonosti istuneet, takautuvan lain perusteella annetut ankarat tuomiot hän kenties halusi antaa näille oikeille roistoille kovempia rangaistuksia." (kursiivi minun)

Sivumainintana pidin omituisena, että asekätkijät mainitaan tiuhaan ja näiden tuomioita verrataan "vallankumouksellisiin", mutta Stella Polaris ja aiottu sotilastiedustelun jatkaminen Ruotsin maaperältä jätetään täydellisesti käsittelemättä. Samoin tekijöiden Vietnamin sodan tuntemus jättää toivomisen varaa: käytössä olisi ollut esimerkiksi ajatuksen julkaisema hyvä artikkelikokoelmateos Vietnamin sota (2009). John Waynen naurettava Green Berets elokuva tuodaan vähän liian usein esille.

Missään vaiheessa Törni-lähteiksi ei ole otettu ylempien upseerien Lauri Törnistä kirjoittamia arvioita. Itse pitäisin näitä luotettavina lähteinä, esimerkiksi kirjoittaessani Viestipataljoona 33:n historiikkia kävin läpi pataljoonan komentajan ja 1. Divisioonan viestikomentajan majuri Armo Karkauksen kirjoittamat arviot alaisistaan upseereista. Arviot olivat objektiivisia ja osuvia luonnehdintoja, eivätkä suinkaan hyvävelihengessä kirjoitettuja ylistäviä suosituksia. Osasta upseereita annettiin myös kielteisiä lausuntoja, eräästä vain vähän aikaa pataljoonassa palvelleesta kirjoitettiin (erillisestä pyynnöstä)  harvinaisen kielteinen lausunto. Upseereja todettiin myös muista syistä, esimerkiksi yksinkertaisesti ikään perustuen toivottavaksi vaihdettavaksi toiseen upseeriin, vaikka nämä olisivat selvinneet tehtävistään hyvin. Alkoholin käytöstä ja sen vaikutuksesta upseerinviran hoitamiseen annettiin aina lausunto. Eräästä joukkueenjohtajasta annettiin arvio, että tämän alkoholinkäyttö oli runsasta mutta ei vaikuttanut palvelustehtäviin. Kyseinen joukkueenjohtaja oli myös yksi harvoista, joita Karkaus suositteli sopivaksi komppanianpäälliköksi.

Törnistä itsestään tuodaan esille määräävinä piirteinä väkivaltaisuus ja alkoholismi ja etenkin näiden yhdistelmä, joka saa määrittää koko miestä. Kirjan kannalta keskeisen kansallissosialistisen vallankumouksen kannalta on omituista, että sen vaatimiin tehtäviin olisi kaavailtu epä-älyllistä, naiivia, väkivaltaista ja alkoholismista kärsivää miestä. Ainakin tätä varten nostetaankin esille Törnin ansiot sotilaana, mutta ne haudataan välittömästi kun halutaan päästä esittelemään tätä kyvyttömänä johtajana, jonka ainoa ominaisuus oli kyky kylmäveriseen tappamiseen.

Kirjan sivuilla 98 - 103 kuvattu partioretki ja vihollisten tuhoaminen menee selvästi väkivaltamässäilyn puolelle. Kirjoittajat kuvaavat miten vihollisia ei tapettu tuliaseilla vaan rankassa lähitaistelussa. Tässä välitetään tarkoituksenmukaista kuvaa Törnistä raakana tappajana. En usko kirjailijoiden tajunneen, millaista Päämajan ja divisioonien kaukopartioiden toiminta oli ja millaista mielenlaatua vaadittiin tällaisten partioiden johtamiseksi. Kirjoittajien esittämän perusteella vaikuttaa siltä, että puhdas kyky väkivaltaan riitti partioiden johdossa pärjäämiseen. Tässä yhteydessä mainitsen myös vielä aiemmin mainitun virheen NKVD:n joukoista. Kirjoittajat esittävät epäsuorasti, että Törnin kaukopartiotoiminnan menestys perustui taisteluun taistelu-arvoltaan huonompia joukkoja vastaan. Kesällä 1944 vastassa oli kokeneempia ja parempia joukkoja ja yksikkö koki pahoja tappioita. Kirjoittajat eivät kuitenkaan tunnu ymmärtävän, että kesän 1944 taistelut, liikkuvien rintamien sota poikkesi muutenkin radikaalisti kaukopartiotoiminnasta.

Törnin tuomio


En ole juridiikan tuntija ja Lauri Törni on varmasti laillisesti ollut tuomittavissa omana aikanaan maanpetoksesta. On kuitenkin muistettava, ettei laki ole aina yhtäläinen eettisyyden kanssa. Taannoisessa aborttikeskustelussa ja siitä, voiko lääkäri kieltäytyä henkilökohtaisiin eettisiin aatteisiinsa vedoten toimittamasta aborttia todettiin eräässä vastineessa, että myös Natsi-Saksassa juutalaisten vainoaminen oli lailla säädettyä. Jotkut ihmiset vastustivat ja auttoivat juutalaisia huolimatta lain kirjaimesta ja ennen kaikkea hengenvaarasta, johon itsensä saattoivat. Tarkoitus ei ole rinnastaa Törniä vainottuja ihmisiä auttaviin vaan osoittaa, ettei juridinen tuomio ole aina sama asia kuin moraalinen tuomio. Jälkimmäisiä jakelevat yleensä tosin historioitsijat.

Toinen muistettava seikka on kesällä 1944 rintamakarkureiksi ryhtyneiden ja Saimaan saariin paenneiden armahtamiseksi säädetty laki. Moni vetosi perusteluissaan karkuruudelle, ettei halunnut taistella ystäväksi kokemaansa Neuvostoliittoa vastaan. Wolf Halsti totesi myrkyllisesti, ettei ainuttakaan näistä Neuvostoliiton ystävistä näkynyt taistelemassa neuvostoliittolaisten perivihollisia saksalaisia vastaan Lapissa. "Kansallissosialistisia salaliittolaisia" ei tällaisella lailla armahdettu.

Yleisesti kirjassa tehdään yksittäistapauksista yleistyksiä ja yleistyksistä yksittäistapauksia. Lopullista totuutta Törnistä ei tietenkään saada eikä tulla koskaan saamaan, mutta Törnin käsittely Tuntemattoman Lauri Törnin sisällä on sisäisesti ristiriitaista. Lauri Törnistä luodaan yhtäällä kielteinen kuva jota perusteellaan mutta se haudataan heti ja uusi, toisenlainen kielteinen kuva luodaan toista tarkoitusta varten. Myös Törnin vaitonaista luonnetta läsitellään oudosti: jos hän jotakin puhui, vaiheistaan niin suusta tuli kirjoittajien mukaan vain paisuteltua tarinaa.

Selvästi kirjan johtopäätökset on jo tehty etukäteen ja lähteitä luetaan sen mukaisesti. Jo kirjan aloituskappaleissa, joissa kuullaan mielenvikaisen narkomaanin lausuntoja kansallissosialistisesta salaliitosta (mikäli tekstiä oikein ymmärsin) herää epäily siitä, mitä lähteitä uskoa ja mitä ei. Tässä tapauksessa Törni on julistettu syylliseksi kunnes toisin todistetaan. Ja jos kaikki vastaansanojat ovat fanikirjallisuudesta faktansa ammentavia legendakultin ja jumalankuvan palvojia, ei näiden sanomisella ole mitään arvoa.

Törnin historiasta kirja ei kerro varsinaisesti mitään uutta, mikä toistuu myös muiden kirjan arvioineiden arvosteluissa. Kaikki hämäräksi todetut vaiheet jäävät edelleen hämäriksi. Kirjan tarkoitus on todistaa että Törnin saama tuomio jatkosodan jälkeen maanpetoksesta oli "oikea", Törni oli epä-älyllinen väkivaltainen alkoholisti ja hänen maineensa ja tekonsa ovat pitkälti myöhempien kirjoittajien paisuttamista ja kuvitelmaa. Kansikuvaa myöten kirja on todistelussaan monesti pikemminkin vihjaileva. Kirjassa todetaan usein että Lauri Törni oli vaitonainen henkilö jonka vaitonaisuus täytettiin muiden kirjailijoiden kuvitelmilla. Pohjola ja Silvennoinen eivät omasta puolestaan tee muuta kuin täyttävät hiljaiset osat omilla kuvitelmillaan ja vihjailuillaan. Tuntematon Törni ei muuttunut kirjassa tippaakaan tunnettavammaksi.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Juurtuneena tietokonetuoliin

Herätys aamulla, kahvi pörisemään, aamulehtien ja uutisten luku ja sitten kirjoittamisen pariin. Jossakin vaiheessa ennen puoltayötä nukkumaan kun ajatus takkuuntuu. Tätä elämä on nyt ollut pidemmän aikaa. Hintana on helvetin kipeä selkä ja olkapäät ja kaveri, jonka kotona käyn porukalla kurittamassa malmia eli nostamassa painoja on vesirokossa joten sekin elvyttävä liikunta on poissuljettu. Ilman ryhmäkuria en pysty liikkumaan aktiivisesti vaan jumitan koneella kirjoittamassa.

Tähän päälle vielä Uusi sotahistoria verkkokurssi, jonka toisena opettajana olen. Olen ottanut linjakseni että hoidan sihen liittyvän viestiliikenteen virka-aikana kello 8-16 ja annan arvosteluja tehtävistä ainoastaan virkeänä aamuisin ja aamupäivisin: illalla väsymys saattaa aiheuttaa äreyttä joka kohtelisi tehtävänsä illalla palauttavia epäoikeudenmukaisesti. Illalla korkeintaan tutkin, että palautuksia on tullut ja pyrin tietty reagoimaan ongelmatilanteissa.

Viihdytän itseäni joko lukemalla Conan Barbaarin seikkailujen omnibus-kokoelmaa tai pelaamalla Batham: Arkham Cityä kun tekstissä tulee tenkkapoo eikä kirjoitusta yksinkertaisesti synny. Pitäisi ottaa päiväkävelyt ohjelmaan kun sääkin on kaunis.

Kirjoittaminen etenee


Viestipataljoonan historiikin kirjoittaminen edistyy mainiosti. Uusista asiakirjoista ja lähteistä löytyy yllin kyllin uutta ja kiehtovaa aineistoa. Aloitin kirjoittamisen vaativimmasta osiosta eli vuodesta 1943 hyödyntäen 2012 - 2013 kirjoittamiani tekstejä. Koossa on tällä hetkellä kyseisestä vuodesta 53 sivua huolellisesti lähdeviitteistettyä tekstiä. Arvelen saavani tämän osan valmiiksi tänään tai huomenna ja lähetän sen tarkastukseen kuun lopulla vuoden 1942 tekstin kanssa. Niiden ollessa tarkastuksessa kirjoitan vuodet 1941 ja 1942.

Parasta tähän asti on ollut maaliskuussa 1943 viestikurssia varten laadittu monisivuinen kirje viestitaktiikasta ja puhelinkalustosta. Melkein kaikki käytössä ollut kalusto arvosteltiin tarkkaan ja etenkin viestitaktiikan analyysi oli hyödyllinen. Tämä kirje vahvisti vähäiset havaintoni siitä, että 1. Divisioonan viestipataljoonan toiminta poikkesi suuresti muista vastaavista viestipataljoonista.

Aikaisemmin mutu-tuntumalla tekemäni havainto, että Viestipataljoonan miehistörakenne muuttui asemasodan aikana sai vahvistuksen. Tiesin, että vanhemmat ikäluokat kotiutettiin asemasodan alussa mutta muutoksen perusteellisuus ja keskittyminen käytännössä yhteen ainoaan komppaniaan oli jymy-yllätys. Kiinnostavaa sinänsä, tämä ei varsinaisesti rikkonut pataljoonan miesten kotialueiden alueellista jakoa eli se säilytti varusmiesten tulosta huolimatta varsinaissuomalaisen luonteen: valtaosa Viestipataljoona 33:een vuoden 1943 aikana koulutuskeskuksista tulleista oli varsinaissuomalaisia.

Lukijakunnan arvailua


Yritän tasapainoilla lukijakunnan suhteen tekstiä kirjoittaessani kolmen lukijaryhmän välillä: 

Ensimmäisenä ovat ne, joiden omaiset palvelivat yksikössä, ja jotka haluavat käsittääkseni lukea arjesta. Millaista sota oli isälle, isoisälle tai sedälle? Ongelma tosin on, ettei tekstistä saa tulla "namedroppingia" jossa mainitaan pitkä ja puuduttava luettelo miehiä jotka menivät kolmen päivän komennukselle kilometrin päähän hakkaamaan halkoja. Kymmenen riviä tietoa nollainformaation vuoksi ei kannata, vaikka kylillä joku pääsisikin sanomaan että "isäukko mainittu kirjassa sivulla 135".

Toisena ovat sotahistoriasta yleensä kiinnostuneet, joita kiinnostaa yksikön toiminta jatkosodassa. Viestipataljoonien historiikkeja ei ole aikaisemmin kirjoitettu paria todella lyhyttä artikkelia lukuun ottamatta joten vertailupohjaa ei juurikaan ole. Viestipataljoonan toiminta poikkeaa suuresti jalkaväestä ja tykistöstä, ilmavoimista ja laivastosta puhumattakaan! Koska Viestipataljoona oli hajaantuneena laajalle alueelle, varsinkin 1941 ja 1944, ei perinteinen sininen nuoli etenemässä kohti punaista viivaa kartalla pysty esittämään kokonaiskuvaa selkeästi.

Kolmantena ovat viestialan asiantuntijat, joita kiinnostanee enemmän viestitaktiikka ja kaluston käyttö. Onneksi käytössäni on mainio Jussi Harolan 2013 julkaistu teos Yhteys! josta saan perussanaston ja termit. Multippeleihin ja kaukopöytiin, VREH-radioihin jne. ei kuitenkaan kannata satsata liikaa tekstiä, koska ensimmäisen lukijaryhmän silmät alkaisivat lasittua.