Joululoma on ohi ja pitkä ja kolhuinen matka Turkuun on takana. Sain joululahjaksi poikkeuksellisen paljon kirjoja, joten matkalaukussa riitti raahaamista. Joululomakirjaksi valikoitui appivanhempien kirjahyllystä Gogolin Kuolleet sielut. Se ei jostain syystä uponnut minuun niin tehokkaasti kuin muut venäläiset klassikot. Mainioita henkilökuvauksia kirjassa kyllä riitti ja ihmisyyden tutkimuksena teos olikin mielenkiintoinen mutta jotenkin odotin kirjalta enemmän.
Venäläisessä kirjallisuudessa on aina kiehtonut klassikkokirjailijoiden ilmiömäinen taito luoda karikatyyrejä ja yhdellä virkkeellä kertoa henkilöstä kaikki olennainen syvällisesti, tarkasti ja tunnistettavasti. Gogolkin hallitsee tämän taidon erinomaisesti. Kuolleiden sielujen "ohuus" liittyykin ehkä enemmän tarinaan ja siihen, että kuolleiden sielujen ostamisen arkoitus on vähän liian helposti arvattavissa ja kirjan mittaan odottaa, että niillä olisi suurempi tarkoitus kuin yksinkertainen taloudellinen huijaus.
Ennen lomalle lähtöä luin kirjastosta lainaamani Jonas Jonassonin (Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi) uutuusteoksen Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä. Taas kerran Jonasson kopioi Arto Paasilinnan tarinankuljetuksen ja heittää noppaa ruotsalaisista paikkakunnista, joissa päähenkilöt voisivat pistäytyä. Satavuotias oli jokseenkin lystikäs kirja Paasilinna-klooniksi mutta sitä seurannut Lukutaidoton joka osasi laskea laski pääasiassa vain tasoa, mutta siinä oli vielä joitakin hyviä ideoita. Murhaaja-Anders ei naurattanut ääneen kertaakaan eikä saanut edes hymähtelemään. Juoni on simppeli, mikä ei ole missään tapauksessa paha asia: kaksi huijaria yrittää rahastaa ensin murhatöillä ja sitten uskonnolla käyttäen yksinkertaista, nimensä veroista Murhaaja-Andersia välikappaleenaan. Hahmot jäävät edellisiä kirjoja tylsemmiksi, yksiulotteisemmaksi ja yksinkertaisemmiksi, vaikka koko tarinan pitäisi perustua näiden varaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti